Vanhentuneet meikkituotteet voivat tehdä tuhojaan iholla

Aika rientää ja ihmisillä on kiire. Viikot kuluvat ja meikit vanhentuvat siinä missä monet muutkin asiat.
Meikeilläkin on parasta ennen -päivänsä ja niitä pitäisi noudattaa. Ihan kuin pilaantunut maito voi tehdä tepposensa vatsalle, voi vanhentunut meikki tehdä tepposensa iholle.
Kun meikkituotteet ovat nähneet parhaat päivänsä, ne voivat aiheuttaa muun muassa finnejä, ärsyttää ihoa, saada aikaiseksi tulehduksia ja muuta.
Tulehdukset
Vanhentunut meikki voi aiheuttaa finnejä ja tulehduksia, etenkin ripsivärin, rajauskynän ja meikkivoiteen vanhentuessa.
”Kun tuote vanhentuu, se tarkoittaa sen säilöntäaineiden tehokkuuden vähentyvän tai loppuvan kokonaan. Tämä voi johtaa tulehduksiin”, kertoo lääkäri Gary Goldfaden.
Allergiat
Jos meikkisi on tarpeeksi vanha, että sen parasta ennen päiväys on mennyt, se on todennäköisesti kehittänyt sisäänsä jo paljon bakteereita, jotka voivat päätyä iholle ja silmiin.
”Vanhentunut meikki tarkoittaa yleensä sitä, että tuotteen kemiallisessa rakenteessa on puutteita, mikä voi aiheuttaa kaaosta, kun tuotetta laittaa iholle”, sanoo lääkäri Marina Peredo.
Tämä voi johtaa punoittavuuteen ja ärsytykseen sekä useimmissa tapauksissa myös allergiseen reaktioon. Lopputuloksena on paukamia ja kutinaa, joka voi kestää muutamia päiviä tai pidempään.
”Bakteerikasvun lisäksi voi tapahtu öljyn eltaantumista. Petrokemialliset öljyt ovat pahasta iholle jo alkujaan, sillä ne tukkivat huokosia. Näen paljon asiakkaita, joilla on näppyjä ja finnejä vain sen takia, että tuotteet, joita he käyttävät, sekä ihonhoitotuotteet että meikit, vain pahentava heidän ihoaan”, kertoo Julie Longyear Blissomasta.
Milloin vaihtaa meikit?
Ripsiväri pitäisi vaihtaa uuteen kahden kuukauden välein ja rajauskynät pitäisi terottaa aina ennen käyttöä eikä säilyttää niitä yli vuotta. Meikkivoidetta voi käyttää enimmillään kuusi kuukautta. Jos kosketat sormellasi meikkivoidetta, varmista, että kädet ovat pestyt ja puhtaat.
”Meikkivoide kestää yleensä kahdesta kolmeen kuukautta. Bakteerit pilaavat voiteet puolen vuoden jälkeen. Hyvä nyrkkisääntö on laittaa meikkivoiteeseen oston jälkeen lappu, jossa on ostopäivämäärä ja käyttää sitä puoli vuotta, ei pidempään”, ohjeistaa Dominic Cruz Kryolan Professional Make-upin opetusjohtaja ja ammattimeikkitaiteilija.
Pidä sudit puhtaina
”Pese sudit aina, että pääset eroon bakteereista, joita iholtasi on voinut tarttua”, opastaa Goldfaden. Tulehduksia ja finnejä aiheuttavat bakteerit voivat kulkea edestakaisin purkista iholle sudin kautta, joten se on syytä pitää puhtaana.
Tiedosta vaihtoehtosi
”Vaihtoehtoinen meikki, joka ei muodollisesti vanhene, on mineraalimeikit. Niissä ei ole vettä eikä öljyä, joten niissä ei kasva bakteereita eivätkä ne mene huonoksi. Naisena, joka ei käytä paljon meikkiä, useimmat luomiväreistäni ovat irtonaisia mineraalipuutereita. Se on sijoitus, joka säilyy pitkään”, sanoo Longyear.
Lähde: Yahoo! Shine
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Olet käyttänyt nukkuessasi tyynyä väärin – asiantuntija neuvoo miten tyynyä tulisi käyttää
- Tästä syystä sadesäällä väsyttää – 4 mielenkiintoista tieteellistä selitystä
- Älä laita hiuksiisi hoitoainetta, jos tilanne on tämä
- Näillä 8 tavalla voi kokea rakkauden
- 13 merkkiä siitä, että sinä olet tossun alla
- 8 tapaa saada lisää energiaa ilman kofeiinia tai sokeria
- 7 hyvää syytä, miksi kannattaa tehdä mehupaasto – Mielettömät vaikutukset kehoon ja mieleen
- Näiden 6 neuvon avulla selviydyt paniikkikohtauksesta
- 9 parasta tapaa rentoutua ja päästä stressistä eroon
- 5 tapaa pitää huolta ihmissuhteistasi, jos olet masentunut
- Tämä urheilulaji saa kasvosi vanhenemaan nopeammin – älä harrasta liikaa
- Suhteesi on menetetty, jos nämä 5 asiaa on jo tapahtunut
- Nämä 3 nerokasta kotikonstia auttavat hampaitasi näyttämään valkoisemmilta
- Tähän aikaan sinun pitäisi horoskooppisi mukaan mennä nukkumaan
- Nämä 12 päivittäistä tapaa edesauttoivat Tina Turneria elämään kunnioitetut 83 vuotta
- Nämä 5 merkkiä paljastavat, ettet nuku tarpeeksi
- Anna hänelle nämä 7 asiaa ja hän lankeaa sinuun
- Tee nämä 7 asiaa, ja sinusta tuntuu onnellisemmalta