Tutkimus vahvistaa: Yksihuoltajaperheessä kasvaminen ei vaikuta negatiivisesti lasten hyvinvointiin
Kahdeksan vuotta kestäneessä tutkimuksessa osallistujat arvioivat hyvinvointiaan kolmessa eri kategoriassa.
Tuore tutkimus on selvittänyt, että lasten hyvinvointiin ei vaikuta negatiivisesti se, jos heidät on kasvattanut yksinhuoltaja. The Sun kertoo tutkimuksen jopa todenneen, että yksinhuoltajien lapset pärjäävät paremmin useilla tavoilla kuin lapset, joilla on ollut kaksi vanhempaa.
Sheffieldin yliopiston julkaisemassa tutkimuksessa perehdyttiin vuosien 2009 ja 2017 välillä kerättyihin tietoihin 27 834 kotitaloudesta. Tiedot oli kerätty UK Household Longitudinal Study, Understanding Society -tutkimuksessa.
Tutkimukseen osallistuneita pyydettiin arvioimaan hyvinvointiaan kolmessa eri kategoriassa: elämäntyytyväisyys, miten suhtautuvat perheeseensä ja minkälaiset suhteet heillä on ikäisiinsä. The Sunin mukaan yksinhuoltajaperheessä kasvaneet lapset kertoivat paremmasta tyytyväisyydestä, he suhtautuivat perheeseensä positiivisemin sekä heillä oli yleensä vähemmän ongelmalliset suhteet ikäistensä kanssa.
”Kaikissa tapauksissa eroavaisuudet olivat tilastollisesti merkittävät heidän välillä, ketkä eivät olleet koskaan kasvaneet yksinhuoltajaperheessä ja ketkä olivat kokeneet tai aina asuneet yksinhuoltajaperheessä, mikä tarkoittaa sitä, että havainnoimamme ero ei todennäköisesti ollut sattumaa”, tutkimuksessa kerrottiin.
The Sunin mukaan tutkimuksessa selitettiin, että yksinhuoltajaperheet saavat todennäköisemmin apua isovanhemmilta.
”Tämä on erityisen ilmeistä taloudellisen tuen ja käytännöllisen avun suhteen, kuten aterioiden valmistaminen, päivittäisten askareiden teko ja DIY”, tutkimuksessa mainittiin.
Tutkijat totesivat, että löydökset haastavat yleiset poliittiset ja julkiset ajatusmaailmat liittyn yksinhuoltajiin ja heidän perheisiinsä.
”Yksinhuoltajavanhemmuus on yleisempää kuin kerrotaan ja sen lisäksi perhesuhteet ja huolehtivat suhteet ovat monimutkaisempia ja usein ylittävät kotitalouden”, tutkimuksessa sanottiin.
”Keskeistä on se, että on selviä merkkejä siitä, ettei lasten hyvinvointiin vaikuta negatiivisesti asuminen yksinhuoltajaperheessä”, siinä lisättiin.
Tilastokeskuksen mukaan Suomessa lapsiperheistä noin viidennes oli vuonna 2017 yksinhuoltajaperheitä. Yksinhuoltajaäitejä oli 106 939 ja yksinhuoltajaisiä 17 641.
Voit tutustua Sheffieldin yliopiston tutkimukseen lisää täällä.
Lähde: The Sun
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nukutko liian kevyesti? Nämä 6 merkkiä paljastavat sen
- 6 hyvin arkista asiaa, jotka voivat lopulta johtaa eroon
- Tämä laite saattaa kolminkertaistaa sähkölaskusi – löytyykö se sinulta?
- Koetko olosi väsyneeksi näin keväällä? Tästä se johtuu
- Sokeri vai makeutusaine – kumpi on oikeasti parempi valinta?
- Juhlitko tulevana kesänä häitäsi? Näistä syistä morsiamet kertovat päivän menneen pieleen
- Vältä lahjapaniikki! Tässä 5 varmaa lahjaideaa äideille
- 7 faktaa lasten allergioista, jotka jokaisen vanhemman on hyvä tietää
- Kuusikymppiset: tämä on tärkein teko, jonka voit tehdä terveytesi eteen
- 7 merkkiä, jotka kertovat että suhde etenee liian kovaa vauhtia
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- Onko naisella tämä lemmikki? Hän pettää tilastojen mukaan todennäköisemmin
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- 4 kiehtovaa faktaa pääsiäisestä – tiesitkö nämä kaikki?
- Ällöttävä fakta: 40 % pesee tämän vaatteen vain kerran vuodessa
- 7 faktaa lasten allergioista, jotka jokaisen vanhemman on hyvä tietää
- Onko sinulla ollut reikiä hampaissa? Tutkimus paljasti jotain huolestuttavaa
- Tämä määrä seksiä viikossa riittää onnelliseen parisuhteeseen, kertoo tutkimus
- Nenän tukkoisuus ei aina johdu flunssasta – tässä 5 muuta syytä