Tutkimus paljastaa: Jos syöt päivällisesi tähän kellonaikaan, laihdut tehokkaimmin
Tämä erikoinen kellon aika on paras aika syödä päivällinen, jos haluat pudottaa painoa.
Jos sinulla on menossa laihdutusprojekti, mutta kilojen karistaminen tuntuu haastavalta, kiinnitä erityistä huomiota niihin kellonaikoihin, joina syöt.
Eräässä tutkimuksessa nimittäin saatiin selville, että erääseen tiettyyn kellon aikaan syöminen auttoi tutkimukseen osallistuneita laihtumaan enemmän kuin ne osallistujat, jotka söivät muina kellonaikoina.
Tähän tiettyyn kellonaikaan syöminen auttoi myös laskemaan tutkimukseen osallistuneiden verenpainetta ja parantamaan heidän mielialaansa.
Tutkimuksessa saatiin selville, että he, jotka söivät päivällisensä viimeistään kello kolmelta iltapäivällä, laihtuivat muita enemmän.
Tutkimuksessa tutkittiin niin kutsuttua pätkäpaastoa, eli sitä, että päivän kaikki ateriat syödään tietyn aikaikkunan, esimerkiksi kahdeksan tunnin, aikana. Tutkimuksessa saatiin selville, että laihtuminen oli tehokkainta, jos tämä aikaikkuna oli mahdollisimman aikaisin päivällä.
Tämän aikaikkunan mukaan aamiainen siis syötiin kello 7 aamulla, ja päivän viimeinen ateria eli päivällinen syötiin jo niinkin aikaisin kuin kello 15 iltapäivällä.
Jos siis ajoitat päivällisesi iltapäivään kello 15, laihtumisesi on tutkimuksen mukaan kaikkein tehokkainta.
Olisitko sinä valmis syömään päivän viimeisen aterian näin aikaisin?
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: The Sun / Kuva: Farhad Ibrahimzade, Unsplash
LUE MYÖS:
100 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin – vain 1 eurolla!
- Talleta 1€
- Saat heti 100 ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 10 piirrettä, jotka tekevät yli 40-vuotiaasta miehestä erityisen viehättävän
- Kärsitkö nivelkivuista? Tämä ikivanha keino voi tuoda helpotusta
- Tämä helppo harjoitus voi alentaa verenpainetta jo yhden kerran jälkeen
- 4 tärkeää oivallusta, jotka tekevät elämästä entistä onnellisempaa iän myötä
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Tuntuuko, että työ vie kaikki voimasi? Syy ei välttämättä ole edes työssä
- Jos tässä kohtaa vatsaa tuntuu kipua, voi olla tosi kyseessä
- 10 asiaa, jotka jokaisen tyttären olisi hyvä kuulla isältään
- Tätä tuttua maustetta suomalaiset hamstraavat nyt – terveyshyötyjen lista on melkoinen
- Vasta vauvan saatuasi ymmärrät nämä 20 asiaa
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Näitä asioita mies tarkkailee seksin aikana – huomio kiinnittyy aivan muuhun kuin luulet
- Jos tämä kipu herättää öisin, sairaus on voinut edetä jo pitkälle
- Hyväkin parisuhde joutuu koetukselle näiden tapojen vuoksi – 10 merkkiä epäkypsästä käytöksestä
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Näistä 3 asiasta voi tunnistaa alkoholiongelman – ex-alkoholisti ja päihdeterapeutti kertoo
- Nämä piirteet nuoremmissa naisissa vetoavat vanhempiin miehiin
- 5 asiaa, joita lentoemännät eivät voi sietää – sorrutko itse johonkin näistä?
- 5 syytä, miksi seksi on parempaa viisikymppisenä kuin parikymppisenä
- Eikö paino tunnu millään laskevan? Tässä menee todennäköisesti pieleen