Tuntuuko siltä, että korona-aikana on vaikea keksiä tekemistä yhdessä? Anna seuraavan listan pelastaa romantiikkanne!

Koronakaranteeni on kaiken muun ikävän lisäksi asettanut melkoisia rajoituksia sille, mitä oman kullan kanssa voi date nighteina eli treffi-iltoina tehdä. Ravintolaan ei pääse ja teatterit ja elokuvatkin ovat kiellettyjen asioiden listalla. Älä kuitenkaan anna koronan väljähdyttää romantiikkaanne, vaan keksikää romanttista ja virkistävää tekemistä kotonanne ja pitäkää liekkinne loimuavana!

  1. Pystyttäkää oma cocktail-baari
    Tehkää yhdessä suosikki drinkkejänne tai kokeilkaa aivan uusia reseptejä!

  2. Aloittakaa oma kirjakerho
    Valitkaa yhteinen kirja luettavaksi, ja keskustelkaa kirjasta vaikkapa viinin äärellä.

  3. Pitäkää oma kuvaussessio
    Varatkaa aikaa kunnon kuvaussessiolle, jossa otatte kuvia toisistanne ja teistä yhdessä. Miksi ei kokeilla vähän rohkeampiakin kuvia!

  4. Harrastakaa yhdessä joogaa
    Rullatkaa joogamatot auki ja nauttikaa rentouttavasta joogahetkestä yhdessä.

  5. Laulakaa karaokea
    Valitkaa suosikkibiisinne ja viettäkää ilta laulamisen parissa. Voitte vaikkapa laulaa yhdessä ”teidän kappaleenne”.

  6. Pelatkaa lautapelejä
    Antakaa televisiolle vaihteeksi vapaailta ja pelatkaa lautapelejä! Luvassa on takuulla hauska ilta!

  7. Maalatkaa yhdessä
    Laittakaa musiikki päälle ja maalatkaa yhdessä. Voitte vaikka maalata muotokuvat toisistanne!

  8. Pitäkää fondue-ilta
    Ei sen väliä, koostuuko fondue juustosta vai suklaasta, yhdessä herkuttelu on tärkeintä!

  9. Nauttikaa spa-päivästä
    Kylpylästä voi nauttia kotonakin! Tehkää kasvomaskit, käykää saunassa, kuorikaa ihonne ja rentoutukaa!

  10. Kokeilkaa uutta reseptiä
    Laittakaa musiikkia päälle, sytyttäkää kynttilät ja kokeilkaa aivan uutta reseptiä keittiössä! Yhdessä kokkaaminen on rentouttavaa ja hauskaa!

Jaa artikkeli myös deittaileville ystävillesi!

Lähde: Good Housekeeping