Tiesitkö? Voit opettaa aivojasi suosimaan terveellistä ruokaa
Tutkijoiden mukaan epäterveellisiä ruokahimoja on mahdollista muuttaa.
BBC kertoo tutkijoiden tietävän, että ihmisten jäätyä koukkuun epäterveelliseen ruokaan, on usein todella vaikea muuttaa ruokatapoja ja laihtua. Tuftsin yliopiston tutkimuksen mukaan ruoka-addiktioita voidaan kuitenkin muuttaa, vaikka ne olisivat vakiintuneet, ja on mahdollista, että aivot voivat oppia pitämään terveellisestä ruoasta.
Professori Susan B Roberts tiimeineen tutki aivojen palkitsemiseen ja addiktioihin liittyvää osaa 13 ylipainoisen ja liikalihavan miehen ja naisen avulla. Näistä henkilöistä kahdeksan osallistuivat erityisesti suunniteltuun laihdutusohjelmaan, jossa keskityttiin muuttamaan ruokatottumuksia ruokavaliolla, mikä sisälsi paljon kuitua sekä proteiinia ja vähän hiilihydraatteja.
Ruokavalio tehtiin BBC:n mukaan kuitenkin sellaiseksi, että osallistujille ei päässyt tulemaan nälkä, koska silloin ruokahimot ottavat vallan ja epäterveelliset ruoat alkavat kiehtoa. Muut viisi osallistujaa eivät kuitenkaan noudattaneet samaista laihdutusohjelmaa.
Tutkijat kuvasivat osallistujien aivot magneettikuvauksella puoli vuotta kestäneen ajanjakson alussa ja sen päätteeksi. Kuvista ilmeni, että laihdutusohjelmaa noudattaneilla oli tapahtunut muutoksia aivojen palkitsemiskeskuksessa.
Epäterveelliseen syömiseen tottuu
BBC:n mukaan osallistujille näytettäessä kuvia erilaisista ruoista aiheuttivat terveelliset, vähäkaloriset ruoat enemmän reaktioita aivoissa. Tutkimuksen mukaan tämä osoitti palkitsemisen ja nautinnollisuuden terveellisen ruoan suhteen kasvaneen.
Aivojen palkitsemiskeskus näytti myös vähentynyttä herkkyyttä epäterveellisiä, paljon kaloreita sisältäviä ruokia kohtaan.
”Emme aloita elämäämme rakastaen ranskalaisia ja vihaten esimerkiksi täysjyväpastaa. Tämä tapahtuu ajan myötä vastauksena toistuvaan epätervelliseen syömiseen”, tutkimusta tehnyt Roberts kommentoi.
”On kuitenkin paljon lisätutkimusta tehtävänä, joihin liittyy enemmän osallistujia, pidempiä seurantajaksoja ja enemmän alueita aivoista”, Roberts lisäsi.
Lähde: BBC
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- 14 asiaa, joissa ADHD:stä kärsivä on yllättäen muita parempi
- Syö vähintään 2 näistä ruuista joka päivä ja saat suojaa dementialta – 3 niistä toimii kaikista parhaiten
- Nainen tekee nämä 4 virhettä, kun hän täyttää 30 vuotta
- 40 miesten tekoa, joita toivoisit omankin miehesi tekevän
- Nainen ei pese käsiään jokaisen WC-käynnin jälkeen ja toimii omasta mielestään oikein
- Tällä keinolla saadaan kaksi toisille vierasta rakastumaan toisiinsa
- Karoliinan tytär saa rahaa koulun myyjäisiin – tyttö tulee kotiin vieläkin suuremman rahamäärän kanssa
- Tässä ovat 10 oudointa miesten haluamaa asiaa, joista he eivät edes myönnä haaveilevansa
- Nämä 9 asiaa ärsyttävät aviomiehissä suunnattomasti: ”Hän ei katso tarpeeksi usein peiliin, joten…”
- Näin tunnistat narsistin, kun vain katsot häntä kohti
- 40 miesten tekoa, joita toivoisit omankin miehesi tekevän
- Nainen tekee nämä 4 virhettä, kun hän täyttää 30 vuotta
- Tässä ovat 10 oudointa miesten haluamaa asiaa, joista he eivät edes myönnä haaveilevansa
- Näin tunnistat narsistin, kun vain katsot häntä kohti
- Tällä keinolla saadaan kaksi toisille vierasta rakastumaan toisiinsa
- Nämä 9 asiaa ärsyttävät aviomiehissä suunnattomasti: ”Hän ei katso tarpeeksi usein peiliin, joten…”
- Nainen ei pese käsiään jokaisen WC-käynnin jälkeen ja toimii omasta mielestään oikein
- Tästä syystä hiuksia irtoaa syksyllä enemmän kuin muina vuodenaikoina