The Crownin uusi kausi sukeltaa prinssi Charlesin ja Lady Dianan suhteeseen – katso tuore traileri
Suositun sarjan tuleva kaudella juhlitaan häitä ja mukaan tulee Dianan lisäksi muitakin uusia, historiallisia hahmoja.
Netflixin suurta suosiota nauttivan The Crown -sarjan neljäs kausi saadaan katsottavaksi 15. marraskuuta. Odotusta on enää kuukausi jäljellä ja sitä helpottamaan on julkaistu uunituore traileri.
Monilla on korkeat odotukset uuden kauden suhteen, sillä sarjassa siirrytään 1970-luvulta 1980-luvulle ja kuninkaallisen perheen elämään astuu Lady Diana Spencer – tulevalla kaudella on siis edessä yhdet maailman tunnetuimmista häistä. Lady Diana onkin keskiössä neljännen kauden trailerilla; aivan trailerin alussa hän on menossa tapaamaan kuningatarta, lopussa hänet nähdään ikonisessa hääpuvussaan ja välissä nähdään hetkiä hänen ja prinssi Charlesin suhteesta.
Tunnelma trailerilla on kuitenkin synkähkö eikä luvassa ole vain häähumua ja onnen hetkiä. Oman säväyksensä trailerille antaa siinä kuultu kertojaääni, joka kuuluu arkkipiispa Robert Runcielle, ja se on aito ote Runcien pitämästä puheesta prinssi Charlesin ja Lady Dianan vihkiseremoniassa.
Trailerilla nähdään myös vilhduksia toisesta uudesta hahmosta, sillä uudella kaudella mukaan saadaan ”rautarouva” Margaret Thatcher, maansa ensimmäinen naispääministeri. Neljännellä kaudella voikin odottaa näkevänsä yhteenottoja kuningatar Elisabet II:n ja Thatcherin välillä.
The Crownin neljännellä kaudella kuningattaren roolissa nähdään kolmannen kauden tapaan Olivia Colman, prinssi Philipinä Tobias Menzies, prinsessa Margaretin roolissa Helena Bonham Carter ja Josh O’Connor prinssi Charlesina. Emma Corrin näyttelee tulevalla kaudella Lady Dianaa, josta tulee kauden aikana Walesin prinsessa, ja Gillian Anderson nähdään pääministeri Thatcherina.
Voit katsoa uuden trailerin alta. Aiemmin Netflix on julkaissut lyhyemmän maistiaisen kaudesta ja voit lukea siitä lisää täällä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- 6 huonoa tapaa, joista kannattaa luopua viimeistään nelikymppisenä
- Heräätkö aamuisin hiukset takussa ja pörröllään? Syynä voi olla tyynyliinasi
- Aikuisena oppii, ettei kaikkeen kannata tuhlata energiaansa – nämä 10 asiaa sen todistavat
- Viini vai puoliso? Näissä 13 asiassa viini vie voiton
- Vanhemmat menevät helposti halpaan – näillä lauseilla aikuinen lapsi yrittää manipuloida
- Paksu lompakko ei tee hyvää aviomiestä tai isää – nämä 6 asiaa tekevät
- Kasvata pojastasi tunneälykäs mies – nämä 9 lausetta hänen tulisi kuulla kotona
- Eri sukupolvet säästävät rahaa ihan eri tavoin – näissä asioissa erot näkyvät
- Työpaikka ei enää tahdo kelvata ilman näitä 6 asiaa – ainakaan nykynuorisolle
- Mies, joka todella rakastaa vaimoaan, sanoo usein nämä 5 asiaa aivan ohimennen
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Mies, joka todella rakastaa vaimoaan, sanoo usein nämä 5 asiaa aivan ohimennen
- Jos viihdyt yksin etkä kaipaa turhaa jutustelua, sinulla on todennäköisesti nämä 8 piirrettä
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Korkea verenpaine? Katso, mitä kannattaa syödä ja mitä välttää
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Kaksi viattomalta kuulostavaa kysymystä voi olla parisuhteelle paljastava testi – mitä sinä vastaisit?
- Eronnut nainen tarttui terapeutin pelottavalta tuntuvaan ehdotukseen – nyt hän suosittelee samaa muillekin