Teknologia voi pilata parisuhteesi – 4 negatiivista vaikutusta
Teknologia on eri tavoin vallannut ison roolin ihmisten elämissä.
Älylaitteet ovat tiheään kädessä ja vapaa-aikaa vietetään television äärellä. Teknologialla voi ollakin negatiivinen vaikutus parisuhteisiin, alta löydät neljä tapaa, miten teknologia voi laittaa kapuloita rattaisiin rakkauselämässäsi.
1. Televisio kuihduttaa seksielämää Jos televisio on makuuhuoneessa, kannattaa harkita sen siirtoa muualle. Jos televisiota katsoo jatkuvasti sängystä käsin, voi makuuhuoneesta helposti tulla lopulta vain huone, jossa nukutaan, katsotaan televisiota ja ehkä joskus säännöllisen epäsäännöllisesti harrastetaan seksiäkin. 2. Muut jäävät ilman huomiota, kiitos puhelimesi Kun puhelimilla voi nykyisin tehdä muutakin kuin kirjoittaa viestejä ja soittaa, on monilla vaikeuksia laittaa sitä syrjään kovin pitkäksi aikaa. On kuitenkin ärsyttävää kertoa jotain hauskaa ja reaktiona on hiljaisuus, koska kuuntelija keskittyykin puhelimen näpräämiseen. Oli kyse sitten ensitreffeistä tai pitkäaikainen kumppani kertoo päivästään, on parempi laittaa puhelin pois ja kuunnella. 3. Suoratoistopalvelut laiskistavat On helppo juurtua samaan rutiiniin ja viettää iltoja sisällä suoratoistopalveluista ohjelmia ja elokuvia katsoen ja samalla jotain sarjaa n:nnettä kertaa katsottaessa parantaa tunnesidettä kumppaniinsa. Parempi olisi kuitenkin olla vuorovaikutuksessa ja nauttia myös maailmasta kodin ulkopuolella. 4. Toista ei koskaan ikävöi Teknologia mahdollistaa sen, että omaan rakkaaseensa on 24/7 mahdollista olla yhteydessä, jos akku ei pääse loppumaan. Jos toinen on esimerkiksi sukulaisten luona tai reissussa kavereiden kanssa, on kumppaniin silti yhteydessä ainakin muutamilla viesteillä. Jos kuitenkin on jatkuvasti yhteydessä, ei maailmaa pääse kokemaan ilman toista osapuolta. Nuo pienet itsenäiset hetket voivat tehdä parisuhteesta paljon vahvemman kuin jos olette jatkuvasti jossain muodossa yhteydessä toisiinne. Lähde: GlamourLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lista asioista, jotka älykkäimmät naiset tekevät ennen neljääkymppiä
- Hiipuuko motivaatio talven myötä? Nämä persoonallisuuden piirteet voivat selittää sen
- Tutkimus paljastaa ristiriidan miesten suhtautumisessa älykkäisiin naisiin
- Suomalaisten salikäytös puhututtaa – nämä asiat saavat veren kiehumaan
- Suomalaisten hygieniasta paljastui nolo fakta – yksi kehonosa jää monelta pesemättä
- Saat vanhempasi onnen kukuloille, kun sanot heille nämä asiat aikuisena
- Fantasioiko kumppanisi muista? Nämä 5 merkkiä voivat paljastaa sen
- Kolme kysymystä, joiden avulla karsit sopimattomat deittikumppanit jo ensitreffeillä
- Näillä 38 kysymyksellä opit ystävästäsi enemmän kuin osasit odottaa
- Nämä 8 merkkiä paljastavat, milloin ihminen on oikeasti onnellinen
- Fantasioiko kumppanisi muista? Nämä 5 merkkiä voivat paljastaa sen
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Yllättävän moni suomalainen tekee talvella saman virheen suihkussa – ja sitten valitetaan oireista
- Nämä 8 merkkiä paljastavat, milloin ihminen on oikeasti onnellinen
- Hauskamielinen leikki paljastaa osallistujista enemmän kuin moni syvä keskustelu – uskallatko kokeilla?
- Kolme kysymystä, joiden avulla karsit sopimattomat deittikumppanit jo ensitreffeillä