Tästä tunnistat, että hän on rakastunut sinuun – 13 salaista merkkiä paljastavat hänen tunteensa ilman sanojakin
Paras tapa tietää, mitä joku tuntee sinua kohtaan, on kuulla se häneltä joko hänen aloitteesta tai kysyä hänen tunteistaan.
Tunteista puhuminen uuden kumppanin kanssa voi tuntua jännittävältä, jopa pelottavalta. On kuitenkin hyvästä suhteen tulevaisuuden kannalta oppia kommunikoimaan tunteista suoraan.
Toisinaan se voi auttaa, jos on edes aavistus siitä, mitä toinen mahtaa tuntea ennen kuin kertoo itse tunteistaan tai ottaa tunteet puheeksi. Cosmopolitanin mukaan toisen käytöksestä ja teoista ei kannata tehdä liikaa tulkintoja, mutta teot myös todella puhuvat puolestaan.
Avioliitto- ja perheterapeutti Alyson Bullockin mukaan on tiettyjä merkkejä, joita kannattaa pitää silmällä, kun mietit rakastaako kumppanisi sinua. Cosmopolitan on listannut esimerkkejä tällaisista merkeistä ja suomensimme niitä alle.
- Olet osa hänen sosiaalista media. Olipa se julkaisuja sinusta, sinun merkitsemistä julkaisuihin tai häntä ei haittaa, että näet mitä hän somessa selailee, on se hyvä merkki.
- Hän puhuu tulevaisuudesta, johon sinä kuulut. Kyse ei ole siitä, että hän suunnittelisi häitä, mutta pienet maininnat yhteiseen tulevaisuuteen liittyen puhuvat puolestaan.
- Hän on emotionaalisesti avoin ja intiimi kanssasi. Bullockin mukaan jos hän luottaa sinuun avautuen esimerkiksi vaikeista kokemuksistaan tai noloista hetkistään, voit olla varma, että hän välittää sinusta syvästi.
- Hän valitsee ajatuksella lahjoja sinulle. Ehkä hän ei ole paras hankkimaan lahjoja, mutta hän osti sinulle sukat, joissa on planeettoja, koska tietää sinun pitävän avaruusjutuista.
- Hän huomaamatta tekee askareita, joista et pidä. Jos hän tiskaa, vie roskia, petaa sänkysi tai muuta vastaavaa puolestasi ja tietää, ettet pidä näistä askareista, kertoo se hänen todella välittävän.
- Hän yrittää tutustua asioihin, joista pidät. Kenties hän katsoi kanssasi kokonaisen kauden Temppareita ja kuunteli, kun purat sen tapahtumia. Jos hän on kiinnostunut tutustumaan sinua kiinnostaviin asioihin, kertoo se halusta muodostaa yhteys kanssasi monella tasolla.
- Hän viettää mielellään aikaa kanssasi eikä ystäviensä kanssa. Usein jos on mahdollisuus viettää aikaa ystävien kanssa, siihen tarttuu. Jos hän mieluummin tekee suunnitelmia kanssasi, on se hyvä merkki. Bullockin mukaan rakkaus muuttaa näkökulmaa, joten ystävät eivät ole samaan tapaa jatkuvasti etusijalla kuin ennen.
- Hän kertoo, kun ajattelee sinua. Hän laittaa sinulle viestiä, kun jokin asia muistutti häntä sinusta ja vaikutat olevan toistuvasti hänen mielessään.
- Hän on luonasi, kun sitä todella tarvitset. Hän ei aikaile, vaan tulee tueksesi eikä valita siitä, että on joutunut auttamaan sinua. Bullockin mukaan hän voi jopa muuttaa aikataulujaan takiasi, jos on rakastunut.
- Hän tunnistaa, kun jokin on vialla. Vaikka et itse sitä myöntäisi, hän silti hoksaa, että jokin vaivaa sinua. Sinun kannattaisi myös myöntää asia, koska hänkin sen jo tietää.
- Hän hakee sinusta tukea. Hän luottaa sinuun ja kertoo sinulle niin hyvät kuin huonot uutiset, joita hän on saanut kuulla. Olet hänen olkapää ja tukiverkko.
- Hän tukee unelmiasi. Hän kannustaa ja auttaa sinua tekemään unelmistasi totta, eikä vähättele tai naura niille. Hän voi olla myös tarvittaessa kaipaamasi järjen ääni, jos meinaat tavoitella kuuta taivaalta.
- Huomaat hänen tuijottavan sinua ja hymyilevän. Bullockin mukaan perhoset vatsassa -tunne on rakkaushormoni oksitosiinin ansiota. Kun näitä tunteita ja hormonipurkauksia kokee tarpeeksi pitkään, voi aito, kestävä rakkaus syntyä. Ja jos olet koskaan nähnyt kumppanisi tuijottavan sinua ihaillen, on hän hulluna sinuun.
Lähde: Cosmopolitan
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- Työterveyslääkäri paljastaa, mitkä merkit herättävät epäilyn liiallisesta alkoholinkäytöstä
- 18 asiaa, jotka vain raskaana ollut voi ymmärtää
- Jos nämä asiat toteutuvat suhteessanne, olet löytänyt sen oikean
- Pieneltä tuntuva virhe grillatessa voi aiheuttaa mittavat vahingot
- Ethän käytä tätä yleistä kylpyhuoneen pesuainetta saunan pesuun?
- Ilmalämpöpumpusta voi tulla tuhansien eurojen lasku – vakuutus ei aina auta
- Haaveiletko elämästä Kreikan saarella? Nyt tarjolla on poikkeuksellinen mahdollisuus ja ilmainen asunto
- Luuletko, että elämässäsi menee huonosti? Nämä merkit kertovat muuta
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- 6 juomaa, jotka voivat olla syynä siihen, ettei paino putoa
- Nainen, älä koskaan tee näitä 9 asiaa miehen takia
- 10 merkkiä siitä, että rakastat häntä enemmän kuin hän sinua
- Miten helppoa sinuun on rakastua? Katso, mitä horoskooppisi kertoo
- Muistatko nämä? Yli 20 vanhaa juhannustaikaa keskikesän yöhön
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Tee tehokas hyttysansa tyhjästä muovipullosta – tarvitset lisäksi kolme raaka-ainetta
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Erityisesti naisilla tämän juoman todettiin helpottavan masennusoireita
- Suomalaistutkimus kumoaa yleisen uskomuksen imetysongelmista