Tästä syystä himoitset makeaa – uusi tutkimustulos

Moni nainen syö makeita herkkuja aivan liikaa. Uuden tutkimuksen mukaan se ei ole mikään ihme.
Max Planckin Instituutissa Kölnissä on tutkittu, miten makeat herkut muuttavat aivojamme. Sen mukaan sille ei voi tehdä juuri mitään, jos pitää paljon makeiden herkkujen syömisestä. Mutta jollakin tavalla niiden syömisen vastustaminen voi onnistua.
Tutkimuksessa oli mukana normaalipainoisia koehenkilöitä
Tutkimus kesti kahdeksan viikkoa. Siinä oli mukana normaalipainoisia koehenkilöitä, joista puolelle syötettiin kokeen aikana kahdesti päivässä runsaasti rasvaa ja sokeria sisältäviä vanukkaita normaalin ruuan lisäksi. Toiselle puoliskolle syötettiin myös vanukkaita, joissa oli sama määrä kaloreita kuin toisen ryhmän vanukkaissa, mutta vähemmän rasvaa ja sokeria.
Samalla mitattiin koehenkilöiden aivotoimintaa ja erityisesti heidän dopaminergistä järjestelmää. Tulosten mukaan rasvaiset ja makeat ruuat aktivoivat todennäköisesti voimakkaasti aivojen palkitsemisjärjestelmää. Siksi voi alitajuntaisesti oppia suosimaan herkkujen syömistä.
Vaikka herkkujen syömisestä kieltäytyminen voi tuntua vaikealta ja tiedekin on sen puolella, että se on vaikeaa, voi tehdä monia asioita, jotka vähentävät herkkuhimoa:
- Nukkua tarpeeksi, koska energianpuute saa himoitsemaan herkkuja.
- Harrastaa liikuntaa, koska liikunta laukaisee aivoissa tiettyjä välittäjäaineita ja hillitsee siten himoja ja riippuvuuksia.
- Miettiä miksi on tottunut syömään liikaa herkkuja ja yrittää sen avulla vähentää herkkujen syömistä.
- Syödä tarpeeksi proteiinia, koska proteiinin syöminen hillitsee makeanhimoa.
- Harjata hampaat, koska sen jälkeen oikein mikään ei maistu hyvälle.
Sokeria ei pitäisi syödä päivässä kuin korkeintaan 25 grammaa eli noin kuusi teelusikallista.
Lähde: Antenne Bayern
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- 5 hyvää syytä etsiä salaa tietoja puolisostasi – joskus se on vain tehtävä
- 10 merkkiä siitä, että sinulla on luontainen kyky ymmärtää muita
- Jos sinulla on lemmikki, on sinusta tullut näistä 7 syystä parempi ihminen
- Anna hänelle nämä 7 asiaa ja hän lankeaa sinuun
- Nämä 5 asiaa makuuhuoneessasi voivat pitää sinua hereillä
- Nämä 5 merkkiä paljastavat, ettet nuku tarpeeksi
- Nämä 6 helppoa rutiinia auttavat sinua nukkumaan paremmin
- Tee nämä 7 asiaa, ja sinusta tuntuu onnellisemmalta
- 7 pientä ja ihanaa asiaa, joita esiintyy sinunkin elämässäsi
- Suhteesi on menetetty, jos nämä 5 asiaa on jo tapahtunut
- 9 asiaa, joita sinun pitää alkaa tehdä, kun täytät 50 vuotta
- Mies! Aloita tämä liikuntalaji, ja sinusta tulee seksijumala
- Älä syö banaania ennen yöunia, koska se voi johtaa ikäviin seurauksiin
- Mies! Tämä yksi asia tekee sinusta naisten silmissä kaikkein seksikkäimmän
- Syö illalla näitä kolmea asiaa ja nukahdat helposti sekä heräät aamulla virkeänä
- Sano miehelle jokin näistä kolmesta lauseesta ja saat heti hänen huomionsa
- Nämä 5 unta merkitsevät, että parisuhteessanne on ongelmia
- Näin käy kehollesi, jos juot kahvia päivässä enemmän kuin 2 kupillista
- Fyysiset ominaisuutesi paljastavat sinusta paljon: ”Ohuet huulet = nautit yksinolosta…”
- Nainen, älä koskaan pukeudu mustaan, jos tilanne on tämä