Tästä syystä ensirakkaus vaikuttaa koko loppuelämääsi
Ensirakkaus on kokemus, jonka muistaa koko loppuelämän.
Se tulee myös vaikuttamaan koko loppuelämään, koska se muokkaa elämää monella eri tavalla. Kun rakastuu ensimmäisen kerran, tuntee usein iloa, onnea, turvallisuuden tunnetta ja tyytyväisyyttä elämään. Se on hetki, jolloin aletaan ensimmäistä kertaa tutkia omia emotionaalisia tarpeita. Positiivisten tunteiden lisäksi se voi aiheuttaa myös negatiivisia tunteita esimerkiksi kateutta ja pettymystä.
Perheolosuhteilla on paljon merkitystä siihen, millaisen käsityksen saa rakkaudesta. Siihen vaikuttavat varsinkin se, miten omat vanhemmat käyttäytyvät ja osoittavat kiintymystään. Mutta varsinkin ensirakkautta pidetään vertailukohteena tulevissa suhteissa.
Tästä syystä ensirakkaus vaikuttaa niin paljon tuleviin suhteisiin
Emotionaalinen muisti saavuttaa huippunsa 15–26 vuoden iässä. Siksi kaikki mitä koetaan tuona aikana – joko hyvät tai huonot kokemukset – tekevät meihin syvän vaikutuksen.
Suurin osa ensirakkauksista tulee päättymään ja ero tulee opettamaan sen, että rakkaus ei ole sitä, että kaksi sielua kohtaa ennalta määrätyllä tavalla. Toisen ihmisen kohtaaminen opettaa meille sen, että muissa ihmisissä on puutteita, mutta myös kehityspotentiaalia.
Jos ensirakkaus jää mieleen positiivisena kokemuksena, luo se vankan pohjan tuleville suhteille. Se kertoo sen, kuinka tärkeä voi olla toiselle ihmiselle ja millainen on itse kumppanina toiselle. Se opettaa myös tekemään kompromisseja ja vastaamaan toisen tarpeisiin.
Jos ensirakkauden kokee negatiivisella tavalla, voi kestää hetken ennen kuin on taas valmis uuteen suhteeseen. Se voi muuttaa omaa roolia tulevissa suhteissa. Jos toinen esimerkiksi hallitsi elämää liikaa, saattaa olla seuraavissa suhteissa pidättyväisempi kuin ensimmäisessä suhteessa.
Mieti miten paljon sinun ensirakkautesi on vaikuttanut elämääsi.
Lähde: Antenne Bayern
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 5 hyvää syytä juoda olutta tänään – tiesitkö näistä terveyshyödyistä?
- Suomalaisten suosima mauste lisää vakavien sairauksien riskiä – yhteys tuhansiin kuolemiin
- Naiset paljastivat, mikä arjessa kuormittaa eniten – listaan on helppo samaistua
- Lähestyykö kesäloma? Näillä vinkeillä vältät viime hetken lomastressin
- Miksi naiset käyvät kuumana parrakkaisiin miehiin? Tässä 11 syytä
- Harrastukset, jotka kertovat itsevarmuudesta ja intohimosta – moni pitää niitä varsin seksikkäinä
- Tummat linssit eivät vielä tarkoita hyvää suojaa – tämä kannattaa tietää aurinkolaseista
- Moni on unohtanut nämä lapsuuden keräilyhullutukset täysin – oliko sinullakin näitä?
- Isovanhempi, näitä lauseita ei kannata sanoa lapsenlapselle edes vitsillä
- Et tarvitse kalliita seerumeita näyttääksesi nuoremmalta – ota käyttöösi nämä vinkit
- Tuttu mauste pitää muurahaiset loitolla – tehokas mutta myrkytön niksi
- 10 merkkiä siitä, että parisuhteesi on tulossa tiensä päähän
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Jos sinulla on siniset silmät, pukeudu ensisijaisesti näihin väreihin
- Gynekologi kertoo vähän puhutusta muutoksesta, joka voi tulla iän myötä
- Tutkimus paljastaa iljettävän tavan, johon sekä miehet että naiset syyllistyvät
- Outo oire jalassa voi kertoa vakavasta sairaudesta – näitä merkkejä ei pidä sivuuttaa
- 5 asiaa, joita mies tekee vain, jos on oikeasti rakastunut
- Miesten mielestä viehättävin nainen ei vastaa vanhaa stereotypiaa
- Kuinka monet treffit ennen seksiä? Kysely paljastaa yleisimmän vastauksen