Tämä maailman tavallisin puheenaihe saattaa merkitä, että kumppanisi haluaa erota

Eroa voi joskus olla vaikeaa ennustaa, mutta eräs yllättävä puheenaihe voi paljastaa erohalut.
Vaikka jokainen meistä toivookin, ettei oma suhde päättyisi eroon, ei aina asialle voi mitään. Moni kuitenkin toivoisi, että eron voisi oppia tunnistamaan paremmin jo etukäteen.
Monelle meistä nimittäin lähestyvä ero tulee täytenä yllätyksenä, jolloin käänne voi tuntua erityisen rankalta, koska siihen ei osannut valmistautua.
Joitakin merkkejä voi olla helpompi tulkita, kuin toisia. Jos kumppani ei esimerkiksi halua enää viettää aikaa yhdessä, osaa moni päätellä, että toinen ei välttämättä enää ole yhtä innostunut suhteesta, kuin aiemmin.
Osa merkeistä saattaa kuitenkin olla sellaisia, että harva – jos kukaan – osaa päätellä, että merkki viittaa lähestyvään eroon.
Eräs merkki on todella yllättävä, mutta tarkemmin mietittäessä kuitenkin looginen.
Jos kumppanisi nimittäin alkaa enenevässä määrin puhua kanssasi säästä, on se todennäköinen merkki lähestyvästä erosta. Moni puhuu nimittäin kumppaninsa kanssa säästä, jotta se täyttäisi hiljaisuuden ja estäisi ikävämpien aiheiden puheeksi ottamisen. Pahimmassa tapauksessa kumppani puhuu toisen kanssa tuskin enää mistään muusta kuin säästä.
Jos kumppanisi siis alkaa yhtäkkiä nostaa sään puheeksi aiempaa useammin, se saattaa olla merkki lähestyvästä erosta.
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Best Life
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 edullista ruokaa, jotka auttavat selviämään kun rahat ovat tiukassa
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä