Horoskooppimerkit voi kertoa paljon ihmisestä myös seksin saralla.

Jos kaipaat jotain uutta makuuhuoneen puolella tai vaikkapa mietit, mitä voisi olla luvassa, kun pääset lakanoiden väliin uuden tuttavuutesi kanssa, voi tähtimerkeistä olla apua. Jokaisella horoskooppimerkillä on niille ominaiset piirteet, ja Glamourin mukaan nämä piirteet tulevat tietysti esiin myös seksielämässä.

Selvittääkseen minkälaisia eri tähtimerkit ovat sängyssä Glamour kääntyi astrologi Erika Smithin puoleen. Smith paljasti niin horoskooppimerkeille ominaisia seksipiirteitä kuin jokaisen merkin lempiasennon ja suomensimme ne alle.

Oinas

Oinas on tähtimerkeissä ensimmäisenä ja hän tykkääkin ottaa ohjat. Smithin mukaan oinas on rohkea, intohimoinen ja suora; hän tievää, mitä haluaa seksiltä ja miten saada sen. Oinas ei aina lämpene esileikille tai halailulle, mutta se ei tarkoita, etteikö hänellä olisi voimakasta emotionaalista yhteyttä makuuhuoneessa. Smithin mukaan tämä tähtimerkki on itse asiassa todennäköisimmin tyytyväinen seksielämäänsä.
Lempiseksiasento: Cowgirl/nainen päällä

Härkä

Rakkauden ja mielihyvän planeetta Venus hallitsee härkää, joka on hellä ja huolehtiva rakastaja. Härkä etenee mielellään hitaasti ja tasaisesti makuuhuoneessa varmistaen kummankin nauttivan kokoemuksesta. Smithin mukaan härkä nauttii suuresti hieromisesta – sekä sen antamisesta että saamisesta – eikä koskaan sano ei halaillle tai esileikille.
Lempiseksiasento: Lusikka

Kaksoset

Nokkela, leikkisä kaksoset uskoo, että seksissä on tärkeä pitää niin hauskaa kuin mahdollista. Smithin mukaan hänen kanssaan on helppo rentoutua makuuhuoneessa ja hän osaa rikkoa jään naurulla. Hän on tarpeeksi itsevarma ehdottaakseen jotain uutta – olipa se seksileluja tai viestittelyä ennakkoon, jotta seksimielelle virittyy jo ennen aktia – ja nauttii suuresti yllätyksistä.
Lempiseksiasento: Molemmat itsetyydyttävät yhtä aikaa

Rapu

Vesimerkkeihin kuuluva rapu on tunnettu emotionaalinen ja herkkä rakastaja. Hän haluaa oppia tuntemaan toisen ja tuntea voimakkaan yhteyden ennen seksiä. Smithin mukaan rapu on yksi uskollisimmista seksikumppaneista ja vaalii vahvoja arvojaan. Seksi ravun kanssa on kuitenkin myös kokeilevaa ja todella nautinnollista. Tämä merkki nauttii myös seksistä vedessä.
Lempiseksiasento: 69

Leijona

Leijona syntyi olemaan kuuluisa. Hän nauttii olosta valokeilassa ja hänellä on aina paljon ihailevia ystäviä/faneja, joten hänen itsevarmuutensa loistaa makuuhuoneessa – eikä häntä pidättele mikään. Leijona rakastaa olla vastaanottava osapuoli, mutta hän osaa myös antaa, kunhan hänen omat tarpeensa kohdataan. Smithin mukaan hiukset ovat myös usein leijonien juttu, joten (luvan kanssa) voit napata häntä hieman hiuksista tai sipaista sen hänen korvan taakse.
Lempiseksiasento: Seksiä peilin edessä

Neitsyt

Älä anna nimen hämätä. Maamerkkinä neitsyt on erittäin sensuelli ja yhteydessä vartaloonsa. Smithin mukaan hän voi vaikuttaa ulospäin ujolta, mutta makuuhuoneessa hän voi yllättää taidoillaan ja tyydyttää kumppaninsa. Neitsyt nauttii roolileikeistä ja sitomisesta ja etenkin univormut saavat hänet syttymään.
Lempiseksiasento: Siipensä levittänyt kotka, eli kaikki rajaat ovat levitettyinä

Vaaka

Vaaka voi hyvinkin olla tähtimerkeistä se, joka flirttailee eniten. Smithin mukaan häntä hallitsee Venus, joten hänellä on tyylitietoa ja hyvä maku, joka heijastuu myös seksielämään. Hänen alusvaatekokoelmansa voisi tehdä jopa alusvaatemallin kateelliseksi. Vaaka hallitsee ihoa, joten hän voi nauttia kosketteluleikeistä jääpalan tai kutittavan höyhenen kanssa.
Lempiseksiasento: Käsileikit, kun hän on kontillaan

Skorpioni

Skorpionilla on seksuaalisimman tähtimerkin maine. Smithin mukaan hän rakastaa seksiä ja näkee sen tärkeänä osana hyvinvointiaan – olipa se sitten kumppanin kanssa tai soolona. Salaperäinen skorpioni on kiinnostunut vallasta ja muutoksesta, joten hän voi pitää BDSM:stä, roolileikeistä tai seksistä silmät sidottuina.
Lempiseksiasento: Takaapäin-asento/doggy style talutushihnan kera

Jousimies

Seikkailunhaluinen jousimies omaa paljon energiaa makuuhuoneessa ja tykkää uudistaa seksielämää. Hän kyllästyy helposti eikä nauti rutiineista, joten hän pyrkii pitämään seksin spontaanina niin uusin asennoin kuin paikkojen avulla. Smithin mukaan jousimies hallitsee lantiota ja reisiä, joten älä ylläty, jos nämä kehonosat saavat ovat todella hänen mieleensä.
Lempiseksiasento: Leopardi, eli asennossa työntyvä kumppani istuu polvillaan ja nojaa hieman taakse, kun vastaanottava kumppani ottaa hänet sisäänsä, nojautuu sitten eteenpäin tukeutuen käsiinsä ja liikkuu edestakaisin.

Kauris

Rakenteen ja rajoitusten planeetta Saturnut hallitsee kaurista, joka usein nähdään vain työtä, ei hupia -tyyppinä. Smithin mukaan todellisuudessa kauris on enemmän raskas työ, raskaat huvit -tyyppi. Voi viedä hetken, että kauris rentoutuu ja pääsee seksituulelle, mutta kun hän saavuttaa sen, ei häntä pidättele mikään. Järjestelmällinen kauris nauttii aikataulutetusta seksistä – etenkin jos se tarkoittaa sitä, että kumppani kiusoittelee häntä pitkin päivää viesteillä.
Lempiseksiasento: Kotka, eli alla olevan jalat ovat levällään ja jopa kohti kattoa

Vesimies

Vesimies menee omaa tahtiaan ja kulkee omia polkujaan, joten hänen kanssaan voit kohdata tuhmuuksia, joista et ole koskaan aiemmin kuullutkaan, mutta huomaat itse asiassa nauttivasi niistä suuresti. Smithin mukaan vesimies voi olla hieman odottamaton rakastaja, joka keksii jotain täysin erilaista. Joskus hänestä on vaikea saada selvää, sillä hän ei ole paras kertomaan tarpeistaan ääneen, mutta hän on äärettömän uskollinen.
Lempiseksiasento: Paalujuntta, joka muistuttaa myös halasana-asanaa joogasta. Haastavassa asennossa vastaanottava osapuoli pitää vain hartiansa kiinni alustassa ja nostaa muun kropan kohti kattoa, taivuttaen siitä jalkansa päänsä yli. Kumppani seisoo hänen yllään ja työntyy sisään.

Kalat

Smithin mukaan kalat on yksi romanttisimmista tähtimerkeistä, joten hänen kanssaan kannattaa varata mukaan ruusuja, samppanjaa, rakkauskirjeitä ja selkähierontoja. Hän pitää läheisyydestä, olipa se sitten makuuhioneessa tai ei, ja hänellä on mainio mielikuvitus. Kalojen kanssa voi kokeilla roolileikkejä, etenkin jos siinä on asuja mukana. Kalat hallitsee jalkoja, joten Smithin mukaan hänellä voi olla jalkafetissi tai hän vähintään tuntee olonsa seksikkääksi korkeissa koroissa.
Lempiseksiasento: Tyypillinen suuseksi

Jos nämä seksikuvaukset eivät riitä, löydät jokaiselle tähtimerkille sopivat parhaat seksivinkit täältä. Voit myös lukea, minkä merkin kanssa harrastat parasta seksiä, minkä merkin kanssa sovit parhaiten yhteen makuuhuoneen puolella ja kuinka voimakas seksivietti eri merkeillä on.

Lähde: Glamour