Suomen paras leipomo -televisio-ohjelmassakin mukana olleen helsinkiläisen Nurmileipä-leipomon Anna Repo on neljännen polven leipomoyrittäjä, jonka mukaan hyvä leipuri syntyy intohimosta leivontaa kohtaan.

Nainen.com:n uusin Supernainen on 36-vuotias leipomoyrittäjä Anna Repo, jonka suvusta löytyy useita jauhopeukaloita monessa polvessa. Hänen isänsä Kari Ape osti vuonna 1974 itselleen 30-vuotislahjaksi Nurmileipä-leipomon, jonka toiminnassa Repo on ollut mukana nuoresta tytöstä lähtien. Perustajansa Tyyne Nurmen mukaan nimetty Nurmileipä-leipomo on perustettu vuonna 1928 ja se sijaitsee nykyisin Helsingin Tukkutorilla.

Repo avasi Nainen.com:lle leipomoyrittäjän arkea ja työtä sekä kertoi, minkälaista syötävää valmistaisi, jos vain taivas olisi rajana.


 

Kerrotko näin alkuun hieman itsestäsi ja taustastasi, kuka on Anna Repo?

Olen 36-vuotias neljännen polven leipomoyrittäjä. Viides polvi kasvaa kotona ja heistä vanhin pääsee ensi kesänä kesätöihin. Olen opiskellut lukion jälkeen radiotoimittajaksi sekä tradenomiksi. Minulla on mies ja kaksi lasta, joista toinen on mieheni edellisestä suhteesta. Harrastan koiran kanssa touhuamista ja olen aktiivinen koripallo- ja futisvanhempi.

Olet leipuri neljännessä polvessa, tuntuiko ammatti selvältä valinnalta pienestä pitäen vai unelmoitko ensin toisenlaisesta työstä? Mistä alkaen olet viettänyt aikaa kaulinten, jauhojen ynnä muun parissa?

Ensimmäisen palkkani olen Nurmileivästä saanut 12-vuotiaana. Tällöin perustimme äitini Maj-Lis Apen kanssa leipomon yhteyteen tehtaanmyymälä. Kaikki kesät työskentelin leipomolla, mutta lähinnä myyntityössä myymälöissä tai pakkaamossa. Leipomon ja konditorian erottaa siitä, että konditorian puolella jauho ei pöllyä ja on paljon sotkuisempaa. Leipurin työ on raskasta fyysisesti ja työaikojen sekä työn luonteen vuoksi. Tästäkin syystä en ole opetellut hiivaleivontaa, vaan osaamiseni löytyy konditorian sekä koulutuksen kautta hallinnollisissa töissä.

Olen kokopäiväisesti työskennellyt Nurmileivässä 10 vuotta. Sitä ennen kävin radiotoimittajakoulun, työskentelin ulkomailla ja opiskelin ammattikorkeakoulussa. Vanhempamme vaativat kouluttautumaan ja hyvä niin. Yrittäminen on haasteellista ja koulutus auttaa ratkaisemaan ongelmia ja kehittämään liiketoimintaa.

Ovatko kaikki perheessänne jauhopeukaloita vai mahtuuko joukkoon mustia lampaita, jotka ovat suunnanneet eri aloille?

Nurmileivän omistajista ja sisaruskatraan vanhin, Heikki toimii toimitusjohtajana. Hän on elintarvike – ja biotekniikan insinööri ja hänellä on kaupallisen alan koulutus, mikä helpottaa ymmärtämään yrittämiseen liittyviä seikkoja. Heikki on suorittanut myös leipurin ammattitutkinnon. Keskimmäinen, Janne Ape ilmoitti jo pienenä, että hänen työvaatteensa ovat meidän juhlavaatteet. Janne on hallituksen puheenhohtaja, mutta on päivätyössä muualla.

Aiotko kannustaa jälkikasvua myös samalle alalle?

Jälkikasvu saa valita ammattinsa, mutta kasvatan lapsistani hyviä työntekijöitä korkealla työmoraalilla.

Minkälaista on leipurin arki ja rutiinit?

Leipomossa työskentely on hektistä ja jokainen päivä on erilainen. Leipomon vuorokausi alkaa meillä kello 08 siitä, kun asiakkaat antavat tilaukset. Tilaukset annetaan seuraavalle päivälle kello 13.30 mennessä, jonka jälkeen alkaa tuotteiden valmistus, pakkaus ja toimitus. Tuotteet ovat asiakkailla seuraavana aamuna kello 10 mennessä. Leipomon vuorokausi sisältää 26 tuntia, joista jokainen on tarpeellinen. Leipomossa prosessit menevät sujuvasti lomittain ja päällekkäin.

Leipurin tärkein työkalu on käsi, sillä raaka-aineiden laatu vaihtelee. Taikinat ja tuotteet lepäävät, nousevat ja jäähtyvät hyvässä järjestyksessä. Onhan leipomomme kymmenhenkinen henkilökunta rautaisia ammattilaisia.

Mikä työssäsi on palkitsevinta?

Palkitsevinta työssä on nähdä prosessien synnyttämän liiketoiminnan kokonaisuuden toimiminen. Asiakaskontaktit ovat myös palkitsevia. Saan energiaa ihmisistä ja onnistumisista.

Mistä nautit eniten työssäsi?

Eniten nautin kahvileivästä. Uusien tuotteiden kehittäminen ideasta kannattavaksi tuotteeksi tuo myös usein nautinnon. Parasta on, kun asiakas vilpittömästi kiittää, kun asiat on tehty hyvin. Ongelmien ratkaisu tuottaa myös nautintoa.

Mitkä ovat leipurin ammatin varjopuolia ja haasteita – vai onko niitä?

Haastavinta on täyttää ihmisten odotuksia ja tarpeita. Myös hiiva aiheuttaa haasteita, koska se on elävä tuote, jonka käyttäytymistä hallitaan muun muassa lämpötilojen ja sokerin avulla.

Mitä hyvältä leipurilta vaaditaan?

Hyvä leipuri syntyy intohimosta leivontaa kohtaan, ammattiylpeydestä, esteettisestä silmästä sekä trendien ymmärtämisestä – kahdesta kädestä ja korkeasta työmoraalista. Kun rekrytoimme uutta henkilökuntaa, työhaastattelun oleellisempana osana on näyttää osaaminen, eli työskennellä tuotannossamme. Onnistuuko kaulaaminen ja riivaaminen tai onko silmää tehdä kauniita tuotteita.

Miten sukupuoli vaikuttaa työhön vai onko se täysin merkityksetöntä, onko leipuri nainen vai mies? Onko ala niin naisvoittoinen kuin voisi stereotyyppisesti ajatella?

Leipurin ammattia voisi kuvata samalla lailla kuin ratsastusta: harrastelijat ovat naisia, mutta huiput ovat yleensä miehiä. Leipurin ammatti vaatii hyvää fyysistä kuntoa ja voimaa. Työajat ovat leipomossa haasteellisia yhdistettäessä ne vanhemmuuteen.

Miten itse onnistut yhdistämään työajat vanhemmuuteen?

Työajat menevät tarhaikäisten lasten mukaan. Työni odottavat aina tekijää, koska kukaan muu ei yrittäjän töitä tee.

Leipomonne on mukana Suomen paras leipomo – ohjelmassa, minkälainen kokemus se on ollut?

Oli kunnia saada olla mukana tv-ohjelmassa, jossa huippuammattilaiset avasivat leipomoidensa ovia ja esittelivät tuotteitaan. Ohjelman teko nostatti Nurmileivän me-henkeä ja oli palkinto henkilökunnallemme hyvin tehdystä työstä. Jatkoon pääseminen oli täpärällä, mutta ehkä tämä innosti meitä osallistumaan toisenlaisissa kilpailuissa sitten tulevaisuudessa.

Mikä on bravuurisi? Entäpä lempileivonnaisesi?

Isoäitini toi aikanaan sacherkakun Suomeen, kun haki kondiittorin töihin Helsinkiin Itävallasta. Sacherleivos, Nurmileivän tyyliin, on bravuurini. Suurinta herkkua ovat uunilämpimät leivät ja etenkin juustosämpylä. Sesonkituotteista uskaltaisin jopa väittää, että Nurmileivän runebergintorttu on Suomen paras.

Jos saisit täysin vapaat kädet, vain taivas olisi rajana, minkälaista syötävää valmistaisit?

Unelmoin ruokaisasta arkisesta tuotteesta, jonka suosio olisi niin suuri, että sitä jonotettaisiin joka päivä. Tätä unelmaa kohden, tässä yltäkylläisessä Suomessa.

 


Voit tutustua Nurmileipään leipomon kotisivuilla tai tykätä leipomon Facebook-sivusta, missä leipomon väki muun muassa julkaisee kuvia leipomon herkullisista syötävistä.


[vieraskyna]

Tiedätkö tai tunnetko sinä jonkun ihailtavan naisen? llmianna seuraava Supernainen ja lähetä meille viestiä sähköpostitse!

[/vieraskyna]