Suloiset kilit saivat villapaidat lämmikkeeksi – katso ihastuttava video
Sunflower Farm -tilan pikkukilit hurmaavat neuleissaan.
Eläinvauvat ovat suloisia, mutta kun pikkuiset saavat ylleen heille tarkoitettua vaatetta, ovat he usein entistä suloisempia. Näin on myös Yhdysvaltojen Mainessa sijaitsevan Sunflower Farm -tilan kolmen kilin kohdalla.
Pienet kilit ovat Nigerian kääpiövuohia ja ne syntyivät huhtikuun 2016 puolivälissä. Koska kevätsää oli Mainessa vilpoinen, saivat kilit heitä varten tehdyt villapaidet ylleen lämmikkeeksi.
”Villapaidat olivat lahja tilaamme seuraavalta tennesseeläiseltä Stellalta, joka oli lukenut meidän antaneen pyjamamme maatilalle, missä kilit olivat syntyneet keskellä talvea, ja yksi oli mennyt hukkaan, joten hän halusi korvata ne omilla käsitöillään”, Hope Hall Sunflower Farm -tilalta kertoi Bored Pandalle.
”Lämpötilat olivat pakkasen puolella iltana, kun toinen kuttu synnytti, joten päätimme sen olevan täydellinen ajankohta kokeilla Stellan lämpimiä villapaitoja”, hän jatkoi.
”Koska ne näyttivät niin suloisilta ja halusimme näyttää Stellalle kuinka hyvin paidat sopivat, julkaisimme videon kileistä seuraavana aamuna niiden ensimmäiseltä kävelyltä tilalla yhdessä emonsa kanssa”, Hall taustoitti suloista videota kileistä.
Lovely Edith.
Video of her in sweater: https://youtu.be/Wa17JE8JkIAJulkaissut Sunflower Farm 15. huhtikuuta 2016
Voit katsoa Sunflower Farmin julkaiseman videon jutun yltä ja sen lisäksi löydät kuvia kileistä tilan Facebook-sivulta täältä.
Lähde: Bored Panda
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Jos mies tuijottaa naisessa tätä kehonosaa, mies elää pitempään – tutkimus todistaa
- Nainen, älä koskaan kanna näitä kolmea asiaa mukanasi
- Nämä 4 kehonosaa kielivät älykkyydestä – Onko sinulla fiksun maha tai pää?
- 10 syytä juoda sitruunavettä – uskomattomat hyödyt!
- Oletko sinä ärsyttävä turisti? Olet, jos täytät nämä 8 kohtaa
- 6 neuvoa trikoiden käyttöön yli 65-vuotiaille naisille – näin vältät tyylimokat
- Todennäköisesti syöt suklaata liian vähän – tämän artikkelin jälkeen syöt enemmän!
- Parhaat ruoat laihduttajalle – Nämä 6 ruokaa sisältävät alle 100 kaloria
- 7 syytä, miksi meidän pitäisi syödä banaani joka päivä
- Älä missään nimessä tilaa näitä 10 ruokaa ensimmäisillä treffeillä – tai pilaat treffinne
- Näitä 8 asiaa kukaan vanhempi ei saisi kysyä aikuiselta lapseltaan
- Nämä ovat 5 yleisintä katumuksen aihetta, kun ihmiset siirtyvät eläkkeelle – varo itse tekemästä näitä asioita
- Tämä hyvältä vaikuttava piirre ennustaa, että avioliittonne päättyy eroon
- Nämä 4 kehonosaa kielivät älykkyydestä – Onko sinulla fiksun maha tai pää?
- Näitä 10 naisten tekemää asiaa miehet rakastavat salaa
- Näin usein lakanat pitäisi oikeasti vaihtaa – lähes kaikki tekevät sen liian harvoin
- 7 parasta asiaa sinkkuna olemisessa – näiden vuoksi kannattaa olla ilman miestä!
- Näitä asioita eronneet ihmiset toivovat tehneensä toisin – 6 asiaa nousi esiin
- Nämä 5 rajaa on tärkeää asettaa appivanhemmille – pysy tiukkana erityisesti anoppia vastaan!
- Kummalla kyljelläsi nukut öisin? Toisella kyljellä nukkuminen ei kannata, koska sillä on paljon terveyshaittoja