Spaissareita ja räppiä – Adele jammailee omien ja muiden hittien tahtiin hauskalla videolla
Videolla Adele paljastaa myös muun muassa, missä hittibiisissään hän soitti itse rumpuja.
Adele voi kenties olla tunnettu surumielisistä rakkauslauluistaan, mutta muuten upean äänen omaava laulaja osaa olla kerrassaan hulvaton tyyppi. Näin voi ainakin päätellä tähden vierailusta The Late Late Show with James Corden -keskusteluohjelmassa.
Näyttelijä ja koomikko James Cordenin vetämässä ohjelmassa yksi osioista on Carpool Karaoke, jossa Corden ajelee ympäriinsä tunnettu henkilö kyydissään laulaen eri biisejä vieraansa kanssa.
Tammikuun puolivälin jaksossa Adele hyppäsi Cordenin kyytiin ja Carpool Karaoken aikana jammaili ja tulkitsi tunteella yhdessä Cordenin kanssa niin omia kuin muiden hittejä.
Hauskalla videolla Adele myös kulauttaa mukillisen juomaa yhdeltä istumalta alas ja tekee erilaisia paljastuksia.
”Sydämeni särkyi ensimmäisen kerran todella, kun Geri lähti Spice Girlsistä”, laulaja kertoo samassa yhteydessä, kun puhuu tyttöbändin merkityksestä itselleen ennen kuin alkaa laulaa Wannaben tahtiin.
Automatkan aikana Adele myös paljasti soittaneensa Hello-hitissään itse rumpuja. Yksi videon hauskimpia hetkiä on, kun laulaja räppää Nicki Minajin Monter-biisiä.
Carpool Karaoke -video kestää noin vartin, mutta se on huvittavaa katsottavaa ja voi näyttää uuden puolen rakastetusta laulajasta, jolta löytyy ilmeitä ja eleitä moneen lähtöön.
Katso video jutun yltä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Oletko valmis hankkimaan lapsen? Varmista seuraavat 3 asiaa
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- Yksi yllättävä syy voi selittää seksin vähenemisen parisuhteessanne
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- 10 salakavalaa päivittäistä tapaa, jotka saavat painosi nousemaan – teetkö näitä huomaamattasi?
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- 10 kasvatustapaa, jotka vahingoittavat lapsiasi – vältä näitä virheitä