Seitsemän asiaa, joista ei kannata puhua ensimmäisillä treffeillä

Nämä puheenaiheet voivat latistaa treffien tunnelmaa.
Deittaillessa tulee valitettavan usein kokeneeksi hyvien ensitreffien vastapainoksi huonoja treffejä. Popsugarin mukaan huonot ensitreffit eivät kuitenkaan yleensä johdu siitä, että treffipaikaksi valikoitu esimerkiksi kehno ravintola, vaan siitä mistä treffiseuralainen puhui.
Jotta puheenaiheet eivät pilaisi tulossa olevia treffejä, lue alta minkälaisia aiheita kannattaa välttää ensitreffeillä ja jättää niistä kertominen vasta myöhemmäksi.
Perheasiat
Ensimmäiset treffit eivät ole oikea ajankohta ottaa esiin perheeseen liittyviä asioita tai ongelmia. Vaikka on aina hyvä olla rehellinen ihmiselle, jonka kanssa voisi nähdä olevansa parisuhteessa, pitäisi ensitreffien olla Popsugarin mukaan hauskat ja kepeät.
Mieltymykset makuuhuoneessa
Jos etsit muuta kuin hetken hupia ja yhden yön juttuja, kannattaisi näistä asioista phuua vasta sitten, kun deittailu on mennyt intiimimmälle tasolle. Ensimmäiset treffit eivät ole oikea aika tähän.
Rahahuolet
Jos kerrot taloudellisista vaikeuksistasi heti ensimmäisillä treffeillä, voi siitä seurata kiusallisia tilanteita – etenkin kun lasku saapuu.
Nolot kännitarinat
Monella on noloja, mutta hauskoja kännitarinoita kerrottavana, mutta Popsugarin mukaan voi olla parempi idea odottaa ennen kuin kerrot niistä treffiseuralaisellesi. Hänen mielestä ne eivät välttämättä ole niin hauskoja tai omalla tavallaan herttaisia kuin itse muistat ne ja ensitreffit voivat jäädä ainoaksi treffeiksi.
Yhteinen tulevaisuus
Yhteinen tulevaisuus – avioliitto, lapset, punainen tupa ja perunamaa – on puheenaihe, josta jokaisen parin pitäisi keskustella, mutta ensimmäiset treffit eivät ole tätä keskustelua varten. Odota siihen asti, että suhteenne on vakiintunut ja edennyt pidemmälle ennen kuin otatte yhteisen tulevaisuuden puheeksi.
Puhut vain itsestäsi
Ensimmäisillä treffeillä on tarkoitus tutustua seuralaiseen, mutta keskustelun pitäisi olla molemminpuolista. Seuralaisen pitäisi tutustua ja oppia asioita sinusta, mutta niin sinunkin pitäisi oppia asioita hänestä eikä vain puhua itsestäsi.
Oudot tavat
Popsugar neuvoo varomaan, että ei ensitreffeillä avaudu omista oudoista tai erikoisista tavoista, joita sinulla saattaa olla. Jos ensitreffit johtavat toisiin treffeihin ja pidempään tapailuun, tavat tulevat kyllä hänelle esiin.
Mitkä aiheet ovat sinun mielestäsi sellaisia, joista ei pitäisi puhua ensitreffeillä? Kerro niistä kommenteissa!
Lähde: Popsugar
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä