Ruotsalaismalli esiintyi mainoksessa karvaisin säärin – alkoi saada raiskausuhkauksia
Mallin sheivaamattomat sääret johtivat törkeisiin viesteihin.
Ruotsalainen malli Arvida Byström poseerasi Adidaksen mainoskuvassa ja -videossa sääret luonnollisen karvaisena. Kaikkia tämä ei kuitenkaan miellyttänyt ja BBC:n mukaan 26-vuotias malli onkin saanut mainoksen takia törkeitä viestejä.
Byström kertoo Instagram-sivullaan julkaisemansa kuvan yhteydessä, että hänen mainoskuvansa sai paljon ikäviä kommentteja.
”Kirjaimellisesti olen saanut raiskausuhkauksia yksityisviestillä”, Byström sanoo julkaisun kuvatekstissä.
Jos julkaisu ei näy, löydät sen täältä.
Sen lisäksi, että Byström on malli, hän on BBC:n mukaan myös valokuvaaja ja tunnettu siitä, että hän poseeraa kuvissa ihokarvoitus esillä. Adidaksen mukaan Byströmin valokuvat kyseenalaistavat feminiinisyyden ja sukupuolistandardit käyttämällä niin sanottua ”tyttömäistä” estetiikkaa.
BBC:n mukaan Adidas on kommentoinut, että on kunnia tehdä töitä Byströmin kaltaisten henkilöiden kanssa heidän luovuutensa, monimuotoisuuteensa ja ainutlaatuisten ideoidensa takia. Adidas halusi tarjota yhteistyökumppaneilleen alustan positiivisuudelle, keskustelulle ja muutokselle.
Vaikka ruotsalaismalli onkin saanut törkeitä viestejä karvaisten sääriensä takia, on häntä myös puolustettu.
”Sinun itse pitäisi päättää sheivaatko vai et. Tai mitä muuta teet vartalollesi”, yksi kommentoi.
”En ymmärrä karvaisia jalkoja, mutta jos tunnet itsesi onnelliseksi ja hyväksi mielessä, se on mainiota. Tee mitä haluat”, toinen säesti.
Adidaksen Instagram-sivulla Byströmin mainoskuvan yhteyteen on syntynyt kiivasta keskustelua ja kommenteissa on myös puolusteltu mallin karvaisia jalkoja.
”Hän on mahtava ja hän on minun sankarini”, eräs kommentoi kuvaa.
”Minä tuen häntä! Lakatkaa sanomasta naisille, miltä heidän pitäisi näyttää! Kunnioittakaa hänen toiveitaan”, toinen kirjoitti.
Voit katsoa artikkelin yltä Adidaksen mainosvideon, jolla Byström puhuu feminiinisyydestä.
Lähde: BBC
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ota nämä 10 rutiinia osaksi aamujasi, ja elämänlaatusi paranee
- Yli 50-vuotiaan naisen kannattaa hankkiutua eroon näistä vaatekappeleista – oletko samaa mieltä?
- 10 edullista ruokaa, jotka auttavat selviämään kun rahat ovat tiukassa
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä