Paras ihonhoitoaine ikääntymistä vastaan – Dermatologit vastaavat
Ikääntymistä vastaan voi taistella monin keinoin. Moni niistä suosituimmista keinoista liittyy ihon ikääntymiseen.
Dermatologit ovat kertoneet Insider -sivustolle, kuinka ihon ikääntymistä voidaan estää, ja mikä on paras hoitoaine, joka auttaa ikääntymistä. Jokaisen ihossa alkaa jossakin vaiheessa väistämättä näkymään vanhenemiseen liittyviä merkkejä. Varsinkin kasvoissa sellaisista ei pidetä. Ne voivat olla esimerkiksi juovia ja ryppyjä.
Markkinoilta löytyy paljon tuotteita, joiden kerrotaan auttavan ikääntymiseen. Mutta nyt dermatologit ovat paljastaneet, että mitä niistä olisi hyvä löytyä, jotta ne voisivat toimia ikääntymiseen liittyvissä iho-ongelmissa.
Keramidejä esiintyy ihossa luonnollisesti
Keramidit ovat lipidejä, joita löytyy iholta. Ne ylläpitävät ihon kosteutta yllä ja myös suojaavat ihoa ympäristöstä tulevilta haitoilta. Kun tätä ainesta löytyy kasvoille levitettävästä tuotteesta, tasoittaa se ihoa ja tekee ihosta terveemmän. Ne suojaavat ihoa myös muilta aineilta, jotka voivat ärsyttää ihoa, kuten vahvat pesuaineet. Ne suojaavat ihoa myös kylmältä ja kuumalta. Kannattaa levittää keramidejä sisältävää rasvaa kasvoille heti kasvojen pesun tai suihkussa käynnin jälkeen.
Q10 tai CoQ10 on koentsyymi
Tätä ainesosaa voidaan kutsua nimellä Q10 tai CoQ10. Se on kehossa esiintyvä antioksidantti, joka auttaa ylläpitämään kollageenia ihossamme. Silloin iho pysyy kimmoisana. Jos kasvotuotteessa on tätä ainesta, voi se estää ryppyjen ilmestymistä sekä tekee ihosta sileämmän.
Tämä aines suojaa ihoa vapailta radikaaleilta, jotka vaurioittavat ihoa. Ikääntyessä sen määrä vähenee, joten sitä tarvitaan silloin lisää esimerkiksi kasvotuotteiden kautta. Sitä voi löytyä esimerkiksi voiteista, kosteusvoiteista tai seerumeista, mutta myös suun kautta otettavista lisäravinteista.
Vihreä tee tekee iholle hyvää
Vihreää teetä tehdään teepensaasta, jonka tieteellinen nimi on Camellia sinensis. Sillä on tulehdusta estäviä ominaisuuksia. Siitä löytyy paljon antioksidantteja. Siksi sitä käyttämällä voi vähentää ja rauhoittaa kasvojen punoitusta ja ärsytystä. Se myös korjaa ihon soluja, joten se suojaa ihoa ennenaikaiselta vanhenemiselta. Se suojaa myös UV-säteiltä. Mutta sitä ei silti pidä käyttää aurinkosuojan korvaajana. Eikä sitä kannata pelkästään juoda, koska se auttaa myös voiteena. Voiteena se voi juuri auttaa ihoon liitettävissä ongelmissa. Juomana se auttaa muissa terveyteen liittyvissä asioissa, kuten on aiemmin uutisoitu, että se voi pidentää ikää.
C-vitamiini torjuu ikääntymistä
Myös C-vitamiini torjuu ikääntymistä sen antioksidanttivaikutuksilla. Se voi myös estää melaniinin ylituotannon, joten iholle ei synny helposti tummia laikkuja. C-vitamiinia löytyy monista voiteista, puhdistusaineista ja seerumeista.
Hyaluronihappoa kotona kosmetiikassa tai ammattilaisen käsittelyssä
Hyaluronihappoa esiintyy silmissä, nivelissä ja ihossa. Se on kostutusaine. Ihossa se auttaa vähentämään pieniä ryppyjä ja juonteita. Se tekee ihosta sileämmän, pehmeämmän ja kosteamman. Sen käyttö ihonhoitotuotteissa on antanut lupaavia todisteita sen tehosta ikääntymistä vastaan. Sitä löytyy puhdistusaineista, seerumeista ja kosteusvoiteista. Sitä voidaan myös käyttää ammattimaisella tavalla, jossa sitä ruiskutetaan neulalla, jolloin se toimii täyteaineena. Silloin se torjuu ja vähentää syvemmällä olevia ryppyjä.
Aurinkovoidetta ei kannata koskaan unohtaa
Yksi tärkeimmistä voiteista, jolla voi estää ryppyjen ja iho-oireiden syntymisen, on aurinkovoide. Kannattaa käyttää myös muita asioita, jotka suojaavat ihoa auringolta, kuten aurinkohattu ja aurinkolasit.
Lähde: Insider
LUE MYÖS:
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- 6 asiaa, jotka pitäisi löytyä jokaisen naisen käsilaukusta
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen