Oppia elokuvista: 7 matkaopetusta, jotka voit saada tunnetuista elokuvista

Elokuvista voi saada ideoita matkakohteita ajatellen, mutta niistä voi saada myös käteviä opetuksia matkustamista ajatellen.
Elokuvia kuvataan usein upeissa maisemissa ja paikoissa, mikä voi saada haaveilemaan matkustelusta elokuvissa nähtyihin paikkoihin. Monet myös lähtevät kiertelemään maailmalle kokeakseen ja nähdäkseen itse lempielokuvistaan tuttuja paikkoja.
Matkakohdeideoiden lisäksi elokuvista voi saada myös käteviä ja käytännöllisiä oppeja matkustelua ja omia seikkailuja ajatellen. SmarterTravel koostikin 7 elokuvista saatua opetusta matkailua ajatellen.
1. Taru sormusten herrasta: Löytääkseesi todellisen seikkailun, sinun on jätettävä kotisi mukavuudet
Rakastettu trilogia on yhtä suurta seikkailua pienille hobiteille vaaroineen ja sotineen. Jos Frodo ei olisi lähtenyt matkaan, kaikki olisi jäänyt kokematta. Vaikka kuinka koettaisit välttää matkustelusta aiheutuvaa päänvaivaa, on siinä aina haittapuolensa. Mutta vaikeat hetket ovat usein niitä, mistä syntyvät parhaimmat tarinat ja jos päätät poistua omalta mukavuusalueeltasi, löydät seikkailun, josta olet unelmoinut.
2. Rakkautta ennen aamua: Ota riskejä, puhu tuntemattomille
Ranskalainen nainen ja amerikkalainen mies kohtaavat sattumalta junassa ja sattuman kautta päätyvät tutkimaan yhdessä Wieniä tutustuen ja rakastuen. He ottava riskin ja se kannattaa. Matkustelu onkin mainio tapa tavata uusia ihmisiä, mutta toisinaan sinun pitää olla se, joka aloittaa rohkeasti keskustelun.
3. Eat Pray Love – omaa tietä etsimässä: Matkustelu on tapa toipua
Eat Pray Love on inspiroinut monia lähtemään maailmalle matkustelemaan. Se on tarina matkustelun mukanaan tuomien kokemusten käyttämisestä omien haavojen parantamiseen ja uuden merkityksen löytämisestä elämälleen.
4. Indiana Jones ja kadonneen aarteen metsästäjät: Kaikki mikä voi mennä pieleen, menee pieleen. Opettele improvisoimaan
Harvoin matkojen aikana mikään menee täydellisesti ja juuri, kuten olit suunnitellut. Niin sääolosuhteet, myöhässä olevat lennot kuin huono tuuri voivat muuttaa suunnitelmia ja kaikkeen ei voi olla varautunut. Tällaisina hetkinä on aika löytää sisäinen Indiana Jonesinsa ja alkaa improvisoida.
5. Titanic: Hanki matkavakuutus
Jopa uppoamaton voi upota, se on yksi Titanicin opetuksista – ja surullista, mutta totta. Unelmiesi loma voi olla suunniteltu hyvin, mutta sitten jokin pilaa kaiken. Varaudu siis myös pahimpaan ja hanki matkavakuutus.
6. Wild – Villi vaellus: Matkustelu yksin voi olla vaarallista, mutta se voi myös johtaa itsensä löytämiseen
Cheryl Strayedin muistelmiin pohjautuva elokuva kertoo hänen vaelluksestaan pitkin Pacific Crest Trail -reittiä. Nainen kärsii matkansa aikana eikä ole missään vaiheessa täysin turvassa, mutta hän jatkaa eteenpäin. Tarina Strayedin yksin vaeltamisesta ja tahdonvoimasta opettaa, kuinka vaatii vain hieman rohkeutta lähteä matkalle yksin ja saavuttaa omat tavoitteet.
7. Ihmemaa Oz: Kun olet hukassa, kiltteys muita kohtaan auttaa pitkälle
Toisinaan uuden paikan nähtävyyksiä omaksuessa saattaa vain joutua hukkaan. On helppoa olla silloin peloissaan, etenkin jos ei ole saatavilla Google Mapsia tai paperisen kartan lukeminen ei luonnistu. Silloin kannattaa muistaa se pieni tyttö Kansasista, joka päätyi outoon paikkaan. Dorothy ei pelännyt kysyä apua ja ohjeita ja hän teki sen kiltillä ja suloisella tavalla, mikä voi olla syy siihen, että hän ystävystyi monien Ozin asukkaiden kanssa ja löysi tiensä kotiin.
Mitkä elokuvat ovat inspiroineet sinua matkustelemaan? Kerro se kommenteissa!
Lähde: SmarterTravel
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä