Onnellisesti yhdessä olevia pariskuntia yhdistää tämä yllättävä seikka
Osa löytää rakkauden omien kavereidensa joukosta ja toiset taas suhteen aloitettuaan saavat uusia kavereita tutustuessaan kumppaninsa kavereihin.
Tutkimus on selvittänyt kaveripiirien vaikutusta parisuhteeseen. Journal of Social and Personal Relationships -julkaisussa ilmestyneen tutkimuksen mukaan yhtenäisen kaveripiirin jakaminen tekee parisuhteesta vahvemman kuin jos kummallakin on omat, erilliset porukkansa. Women’s Healthin mukaan tutkijat perehtyivät kahdessa tutkimuksessa korkeakouluopiskelijoihin, jotka olivat olleet vakaassa parisuhteessa neljä kuukautta tai pidempään. Osallistujilta kysyttiin kuinka paljon yhteisiä kavereita heillä oli kumppaninsa kanssa, kuinka paljon aikaa he viettivät tiettyjen aktiviteettien parissa päivittäin ja mitä mieltä he olivat parisuhteensa yleisestä laadusta. Tutkijoille selvisi, että yhteiset piirit kumppaninsa kanssa omanneet henkilöt tunsivat kumppaninsa läheisemmäksi kuin he, jotka viettävät aikaa eri porukoissa. Lisäksi he kokivat suhteensa vahvemmaksi. Women’s Healthin mukaan suhde ei kuitenkaan ole täysin tuomittu, jos kummallakin on omat kaverinsa. Tutkimuksessa selvisi myös, että ”jaetut mediakokemukset” – olipa kyse kirjoista, elokuvista tai TV-sarjoista – ennustivat myös vahvempaa parisuhdetta. Voit lukea lisää tutkimuksesta täältä. Lähde: Women’s HealthLUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- 6 huonoa tapaa, joista kannattaa luopua viimeistään nelikymppisenä
- Heräätkö aamuisin hiukset takussa ja pörröllään? Syynä voi olla tyynyliinasi
- Aikuisena oppii, ettei kaikkeen kannata tuhlata energiaansa – nämä 10 asiaa sen todistavat
- Viini vai puoliso? Näissä 13 asiassa viini vie voiton
- Vanhemmat menevät helposti halpaan – näillä lauseilla aikuinen lapsi yrittää manipuloida
- Paksu lompakko ei tee hyvää aviomiestä tai isää – nämä 6 asiaa tekevät
- Kasvata pojastasi tunneälykäs mies – nämä 9 lausetta hänen tulisi kuulla kotona
- Eri sukupolvet säästävät rahaa ihan eri tavoin – näissä asioissa erot näkyvät
- Työpaikka ei enää tahdo kelvata ilman näitä 6 asiaa – ainakaan nykynuorisolle
- Mies, joka todella rakastaa vaimoaan, sanoo usein nämä 5 asiaa aivan ohimennen
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Jos viihdyt yksin etkä kaipaa turhaa jutustelua, sinulla on todennäköisesti nämä 8 piirrettä
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Korkea verenpaine? Katso, mitä kannattaa syödä ja mitä välttää
- Nämä 11 kodin esinettä kertovat hyvästä parisuhteesta – löytyvätkö nämä myös teidän kotoanne?
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Mies, joka todella rakastaa vaimoaan, sanoo usein nämä 5 asiaa aivan ohimennen
- Kaksi viattomalta kuulostavaa kysymystä voi olla parisuhteelle paljastava testi – mitä sinä vastaisit?