Voitko samaistua? 15 merkkiä, joista tiedät olevasi koukussa lukemiseen

Kirjojen maailmaan on helppo uppoutua.
Lukeminen on mukava harrastus ja viettämällä aikaa kirjojen parissa voit oppia uutta kuin unohtaa omat huolet ja murheet sukeltamalla hyvän tarinan maailmaan. Lukeminen voi viedä niin hyvin mukanaan, että siihen voi jäädä jopa omalla tavallaan koukkuun.
Popsugar on listannut kirjoihin koukkuun jääneiden kokemusten perusteella merkkejä, joista voi tunnistaa, jos on itsekin jäänyt koukkuun lukemiseen. Alla 15 tällaista merkkiä, joista tiedät, että sinäkin olet varsinainen lukutoukka ja koukussa lukemiseen.
1. Puhut arkipäivän keskusteluissa kirjallisuuden hahmoista aivan kuin he olisivat ystäviäsi.
2. Kieltäydyt sosiaalisista menoista, jotta saisit lukea rauhassa.
3. Voit viettää vaikka tunteja kirjakaupassa.
4. Olet vähintään yhden, mutta mahdollisesti myös useamman kirjakerhon jäsen.
5. Olet usein töissä/koulussa väsynyt, koska valvoit myöhään ja luit aina vain yhden luvun lisää.
6. Olet välillä liiankin puolusteleva, kun kyse on lempikirjailijoistasi.
7. Olet myöhästynyt sovituista menoista, koska luit kirjaa.
8. Olet lukenut enemmän kirjoja viimeisen kuukauden aikana kuin olet katsonut elokuvia.
9. Olet hieman alakuloinen, kun luet loppuun todella hyvän kirjan.
10. Kodissasi on eri paikoissa isoja kasoja kirjoja.
11. Sinulla on aina vähintään pari kirjaa valmiina odottamassa, että luet yhden loppuun.
12. Yrität säännöstellä rakastamasi kirjan viimeisten lukujen lukemista, että se kestäisi mahdollisimman pitkään.
13. Vietät enemmän aikaa Goodreadsissa kuin Facebookissa tai Instagramissa.
14. Sinulla on useita versioita lempikirjoistasi.
15. Unohdat syödä, juoda, nukkua ja välillä hengittääkin, kun olet kirjan huipennuksessa.
Lähde: Popsugar
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Oletko valmis hankkimaan lapsen? Varmista seuraavat 3 asiaa
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- Yksi yllättävä syy voi selittää seksin vähenemisen parisuhteessanne
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- 10 salakavalaa päivittäistä tapaa, jotka saavat painosi nousemaan – teetkö näitä huomaamattasi?
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- 10 kasvatustapaa, jotka vahingoittavat lapsiasi – vältä näitä virheitä