Seuraavat kolme syytä ovat tärkeimmät syyt, miksi naiset pettävät kumppaniaan. Yksi syy tuntuu todella erikoiselta.

Toisin kuin aiempien sukupolvien kohdalla, nykyisin naiset pettävät yhtä paljon kuin miehet. Syyt pettämisen taustalla ovat sukupuolten välillä usein kuitenkin erilaiset. Nämä ovat yleisimmät syyt, miksi naiset pettävät.

  1. Rakkauden puute kumppaniin
    Yksi suurimmista pettämisen syistä on tunne, että on ikään kuin loukussa omassa liitossaan. Syy saattaa olla, että kumppanin kanssa ei tunnu hyvältä, eikä asia ole parantunut ponnistelujen, kuten terapiassa käynnin jälkeenkään. Psykologin mukaan naiset kertovat usein, että kumppani on hieno ihminen, mutta nainen tuntee silti olevansa onneton suhteessa ja syyttää siitä usein itseään. Monien tutkimusten mukaan ero auttaa naisia usein voimaan paremmin, mutta jos naisesta tuntuu mahdottomalta erota, on pettäminen ikään kuin pakotie suhteesta. Monelle naiselle pettäminen tuntuu myös siltä, että he pitävät kaikki vaihtoehdot avoinna.

  2. Halu saada seksuaalista vaihtelua
    Tutkimuksen mukaan naiset voivat päätyä hakemaan seksiä avioliiton ulkopuolelta epäloogiselta kuulostavasta syystä: he haluavat pelastaa avioliittonsa. Jos he eivät saa tarpeitaan tyydytettyä avioliitossa, he pelkäävät joutuvansa lopettamaan koko suhteen ja rikkomaan perheensä. Seksuaalisten halujen tyydyttäminen suhteen ulkopuolella auttaa siis osaa pitämään avioliittonsa kasassa.

  3. Tilannekohtaiset syyt
    Tilannekohtaisiksi syiksi lasketaan vaikkapa lomailu tai humalassa oleminen. Varsinkin jälkimmäinen syy on monelle tilanne, jossa voi väittää, että kaikki johtui humalasta eikä taustalla ole minkäänlaista tyytymättömyyttä suhteeseen. Omaan suhteeseensa tyytyväiset eivät kuitenkaan usein petä edes humalassa, eli jonkinlaista pinnan alla olevaa tyytymättömyyttä liittyy myös tilannekohtaisiin syihin. On mahdollista, ettei pettävä osapuoli edes ole tiedostanut omaa tyytymättömyyttään ennen pettämistä.

Kuulostiko mikään kohta tutulta? Jaa artikkeli myös ystävillesi, joita aihe voisi kiinnostaa!

Lähde: Good Housekeeping