Nämä seksileikit kuulostavat hyvältä idealta – eivät ole sitä käytännössä

Nämä asennot ja muut kokeilut eivät todennäköisesti ole niin nautinnollisia kuin alkuun olisi kuvitellut.
Mimmileffoista, pornosta ja kokeilunhaluisilta ystäviltä voi kuulla erilaisia vinkkejä seksiasennoista, joita itsekin tekee mieli kokeilla. Kaikki ne eivät kuitenkaan ole käytännössä yhtä hyviä ideoita kuin miltä ne vielä ideatasolla ollessaan vaikuttavat. Jos joskus kokeilet jotain näistä, sinua on ainakin varoitettu, etteivät ne ehkä olekaan niin jänniä oikeasti.
Nämä seksileikit eivät ole loppupeleissä hyviä ideoita:
1. Seksi pesukoneen päällä
Tarkoitus on saada tärisevästä koneesta lisäfiilistä samalla, kun kumppani työntyy sisääsi. Tämä kuitenkin johtaa lopulta siihen, että takapuolesi puutuu ja hikoaa ja kumppani joutuu varvistelemaan, että löytää oikean kulman tulla sisääsi, koska pesukone ei ole oikean korkuinen.
2. Kermavaahtoa kaikkialla
Useat naiset ovat vähintään leikitelleet ajatuksella kermavaahtobikineisstä. Tämä kokeilu voi alkaa seksikkäästi, mutta päättyy lopulta tahmaisena ja sotkuisena. Kermavaahtoa pääsee myös turhan lähelle ”privaattipaikkojasi” ja voit varautua siihen, että joudut pian hoitamaan hiivatulehdusta.
3. Seksiä rannalla
Rannalla ollessa hiekkaa tuntuu olevan aina joka paikassa. Ja tämä on jo ennen kuin on koettanut harrastaa seksiä pyyhkeen päällä hiekalla.
4. Intiimihetket baarin vessassa
Tämä voi ajatuksen tasolla olla kiehtova ja kiihottavakin idea. Baarien vessat ovat kuitenkin usein täynnä ihmisiä ja likaisia. Tämän onnistumista varten ilman, että kosket mihinkään epämiellyttävään, täytyisi olla melkoinen akrobaatti. Sänky voi siis olla huomattavasti parempi idea.
5. Suihkuseksi
Tämä voi alkaa lupaavasti, mutta muuttua nopeasti kömpelöksi. Ensinnäkin, suihkun vesi hävittää luonnolliset liukasteet. Sen lisäksi toiselle osapuolelle voi tulla kylmä, jos ei pääse valuvan veden alle. Asennon löytäminenkin voi olla hankalaa, kun seinät ovat liukkaat – ja usein kylmät ihoa vasten.
6. Surffilautailu
Tässä asennossa tehdään käänteinen lehmityttö kylpyammeessa. Kylvyssä touhuaminen nostaa virtsatieinfektion riskiä. Tässäkin, kuten suihkuseksissä, luonnolliset liukasteet katoavat. Tähän kun vielä lisätään joka paikkaan loiskuva vesi, kannattaa harkita, pitäisikö jättää kylpyammetouhut väliin.
Lähde: Women’s Health
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Oletko valmis hankkimaan lapsen? Varmista seuraavat 3 asiaa
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- Yksi yllättävä syy voi selittää seksin vähenemisen parisuhteessanne
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- 10 salakavalaa päivittäistä tapaa, jotka saavat painosi nousemaan – teetkö näitä huomaamattasi?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- 5 ruokaa, joita siitepölyallergiasta kärsivän kannattaa välttää – voivat pahentaa oireita
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Nämä muutokset tapahtuvat kehossasi, kun kävelet 15 minuuttia päivässä
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia