Näihin syihin kaatuu suurin osa suhteista.

Oletko joskus miettinyt, mikä on yleisin syy siihen, miksi ihmiset eroavat? Syitä voi tietysti olla vaikka kuinka monia, mutta nyt yleisimmät syyt on laitettu järjestykseen!

Osa on hyvinkin loogisia, mutta osa puolestaan hyvin yllättäviä!

Näihin syihin suurin osa suhteista kaatuu:

  1. Toisella osapuolella on pitkäaikainen suhde
  2. Toisen osapuolen mielestä toinen on aivan liian takertuva, eikä toinen osapuoli saa lainkaan omaa tilaa tai aikaa
  3. Toinen osapuoli ei huolehdi hygieniastaan ja haisee pahalta.
  4. Toinen on aivan liian mustasukkainen
  5. Toisella on yksittäinen syrjähyppy
  6. Suhteesta puuttuu läheisyys
  7. Kumppanit kasvavat toisistaan erilleen
  8. Suhteen osapuolilla on aivan erilaiset tavat käyttää rahaa, ja rahasta riidellään usein
  9. Suhteessa ei enää ole lainkaan tai vain vähän seksiä
  10. Osapuolilla ei ole enää tarpeeksi aikaa kahdestaan
  11. Toisen muuttunut ulkonäkö (esimerkiksi lihominen), saa toisen haluamaan erota
  12. Toinen kumppaneista on pitkään työttömänä
  13. Toinen on työnarkomaani, joka viettää kaiken aikansa töissä

    Mihin sinun suhteesi ovat yleensä kaatuneet?

    Jaa artikkeli myös ystävillesi!

    Lähde: Wunderweib