Nämä ovat 10 naisten tekemää tärkeää keksintöä
Kautta aikojen suurin osa maailman johtajista, filosofeista ja keksijöistä on ollut miehiä.
Mutta moni tärkeä keksintö on naisten keksimiä ja toteuttamia, joten kyllä me naisetkin olemme tuoneet tähän maailmaa monenlaista tärkeää. Tähän alle on koottu naisten keksintöjä, joita käytetään edelleen ja ovat ihmisille tärkeitä.
10 naisten keksintöä, joita käytetään edelleen:
- Sähköllä toimiva jääkaappi. Ennen sitä tuotteita saatettiin säilöä kylmässä vain kylminä talvikuukausi. Nyt naisen, nimeltään Florence Parpart, ansiosta ruokaa voi säilyttää kylmässä jokaisena vuodenaikana.
- Alice Ball keksi ensimmäisen tavan hoitaa lepraa eli spitaalia.
- Mary Anderson keksi autoissa käytetyt tuulilasinpyyhkijät. Hänen keksintöään pidetiin ensin hyödyttömänä, eikä hän saanut koskaan penniäkään keksinnöstään. Kun autoteollisuus alkoi kasvamaan, huomattiin kuinka tärkeä väline on kyseessä ja nyt sellaisia käytetään kaikissa autoissa.
- Lääkeruiskun, jota voi käyttää vain yhdellä kädellä, keksi nainen nimeltään Letitia Mumford Geer.
- Grace Hopper on keksinyt COBOL-ohjelmointikielen.
- Näyttelijä Hedy Lamarr oli mukana keksimässä taajuushyppelyyn perustuvan hajaspektritekniikan, joka oli perustana CDMA:lle ja WLANille.
- Ruth Graves keksi suklaahippukeksit. Hän oli unohtanut laittaa keksitaikinaan suklaata, joten hän leikkeli taikinaan suklaapaloja ja toivoi, että ne sulaisivat siihen tasaisesti. Niin ei käynyt ja syntyivät herkulliset suklaahippukeksit.
- Ada Lovelace keksi tietokoneohjelmiston, joka oppi laskemaan tietyntyyppisiä lukuja. Ensimmäinen tunnettu tietokonekieli oli nimeltään ”Ada” Ada Lovelacen mukaan.
- Sähköinen vedenlämmitin on naisen nimeltään Ida Forbes keksimä. Häntä voidaan kiittää lämpimistä suihkuista.
- Historioitsijoiden mukaan naiset hoitivat ehkä kaiken oluen valmistukseen liittyvät tehtävät.
Varmasti monista muistakin asioista voidaan kiittää naiskeksijöitä.
Lähde: Listverse
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Näillä 38 kysymyksellä opit ystävästäsi enemmän kuin osasit odottaa
- Nämä 8 merkkiä paljastavat, milloin ihminen on oikeasti onnellinen
- Ystävänpäivä lähestyy – näitä asioita naiset todellisuudessa toivovat kumppaniltaan
- Yllättävän moni suomalainen tekee talvella saman virheen suihkussa – ja sitten valitetaan oireista
- Perheenäiti listaa viisi tapaa, jotka tekevät hänestä joidenkin mielestä huonon vaimon
- Kasvojen pieniinkin muutoksiin kannattaa kiinnittää huomiota – näitä ei kannata ohittaa
- Hauskamielinen leikki paljastaa osallistujista enemmän kuin moni syvä keskustelu – uskallatko kokeilla?
- Arki olisi helpompaa, jos sanoisimme nämä sanat useammin
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Kolme helppoa tapaa tehostaa vatsarasvan palamista kävelylenkillä
- Älä anna itsesi rupsahtaa – nämä tavat pitävät sinut elinvoimaisena vielä viidenkympin jälkeenkin
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Pelkkä liikunta ei kumoa istumisen haittoja – tässä kriittinen raja, joka lisää kuolemanriskiä
- Tällaiset alusvaatteet ovat jopa kiellettyjä joissain maissa – materiaalilla on väliä