Nämä miesten tavat ärsyttävät naisia – yksi niistä tekee sitä pahiten
Mitä pidempään on oltu suhteessa, sitä todennäköisimmin on tullut esille kumppanin tapoja, jotka ärsyttävät.
Ehkä ärsyynnyt siitä, kun puolisosi ei koskaan sulje hammastahnan korkkia. Silloin päällimmäisenä oleva tahna on kuivaa, kun sinä yrität sitä laittaa hammasharjaasi. Jokin asia on ensin voinut jopa huvittaa, mutta nyt se vain ärsyttää. Esimerkiksi hänen tapansa murskata murot kuppiin ennen syömistä saattoi ensin naurattaa. Nyt siitä lähtevä korvia viiltävä ääni vie kaiken huomion. On varmasti monia melko mitättömiäkin asioita, jotka kumppani saisi jättää tekemättä.
Jos haluat tietää, että mitkä kumppanin tavat ärsyttävät muita naisia, sitä on nyt ihan tutkittu. The List-sivusto on nimittäin tehnyt naislukijoilleen kyselyn tästä aiheesta. Siihen vastasi yli 500 parisuhteessa olevaa naista.
Se mikä ärsytti peräti 41,64 prosenttia, ei oikeastaan ole mikään yllätys. Tämä yleensä miesten tekemä teko ei varmasti ole monenkaan naisen mieleen, koska naiset istuvat pöntöllä ja haluavat istahtaa pöntön rinkulan päälle eivätkä kylmän posliinin päälle. No monet miehet pissaavat seisaaltaan ja nostavat tämän rinkulan ylös. Ja sitä ei yleensä lasketa sen jälkeen alas, joka ärsyttää lähes joka toista naista. Varsinkin, jos vessaan menee hämärässä ja istahtaa vahingossa kylmälle pöntönreunalle, oli monien naisten mielestä todella tympeää.
Yksi tuloksista oli aika yllättävä. Se oli se, että miehet eivät viikkaa paitojaan, joka ärsytti peräti 22,82 prosenttia kyselyyn vastanneista naisista. Kyselyssä oli myös kohta Muut, joka sai ääniä 19,86 prosentilta. Tähän kohtaan sai vastata, että mikä tämä muu syy on. Sellaisia syitä löytyi valehtelusta ja motivaation puutteesta siihen, että mies ei kuuntele mitä hänelle sanotaan.
Eräs nainen kertoi, että häntä ärsyttää se, että hänen miehensä ei laita uutta roskapussia vanhan tilalle. Mutta sehän tarkoittaa kuitenkin sitä, että mies huolehtii täyttyneen roskapussin viemisestä.
Muita tutkimuksessa ilmenneitä tekoja, joilla miehet ärsyttävät naisiaan, olivat seisaaltaan pissaaminen, joka sotkee vessan, kynsien pureskeleminen, piereskeleminen, leffassa puhuminen ja suihkussa laulaminen.
Lähde: The List
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mitä lahjaksi ylioppilaalle? Nuoret listasivat toiveensa
- Suomessa nopeasti yleistyvä terveysongelma koskee yhä useampaa nuorta naista
- Yleinen virhe heikentää aurinkosuojan tehoa – ihotautilääkäri suosittelee tätä ratkaisua
- Kuoleman lähestyminen näkyy kehossa usein näin – 8 yleistä merkkiä
- 5 hyvää syytä juoda olutta tänään – tiesitkö näistä terveyshyödyistä?
- Suomalaisten suosima mauste lisää vakavien sairauksien riskiä – yhteys tuhansiin kuolemiin
- Naiset paljastivat, mikä arjessa kuormittaa eniten – listaan on helppo samaistua
- Lähestyykö kesäloma? Näillä vinkeillä vältät viime hetken lomastressin
- Miksi naiset käyvät kuumana parrakkaisiin miehiin? Tässä 11 syytä
- Harrastukset, jotka kertovat itsevarmuudesta ja intohimosta – moni pitää niitä varsin seksikkäinä
- Tuttu mauste pitää muurahaiset loitolla – tehokas mutta myrkytön niksi
- 10 merkkiä siitä, että parisuhteesi on tulossa tiensä päähän
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Jos sinulla on siniset silmät, pukeudu ensisijaisesti näihin väreihin
- Gynekologi kertoo vähän puhutusta muutoksesta, joka voi tulla iän myötä
- Tutkimus paljastaa iljettävän tavan, johon sekä miehet että naiset syyllistyvät
- Outo oire jalassa voi kertoa vakavasta sairaudesta – näitä merkkejä ei pidä sivuuttaa
- 5 asiaa, joita mies tekee vain, jos on oikeasti rakastunut
- Miesten mielestä viehättävin nainen ei vastaa vanhaa stereotypiaa
- Isovanhempi, näitä lauseita ei kannata sanoa lapsenlapselle edes vitsillä