Ikävä kyllä seuraavat merkit tarkoittavat, että teillä tuskin tulee olemaan tulevaisuutta yhdessä.

Usein sanotaan, että vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa, ja tämä saattaa joissain asioissa pitääkin paikkansa.

Usein liian suuret eroavaisuudet kumppanien välillä ovat kuitenkin esteenä toimivalle suhteelle. Mitä isompia eroja esimerkiksi kumppanien arvoissa ja kiinnostuksenkohteissa on, sitä epätodennäköisempää on, että parisuhde tulisi toimimaan.

Seuraavat merkit kertovat yleensä, että te kaksi ette yksinkertaisesti sovi yhteen.

  1. Ei kipinää
    Jos suhteestanne puuttuu kipinä, ei se ennusta hyvää. Ellet ikinä tunne perhosia vatsassasi, kun ajattelet häntä, tarkoittaa se ikävä kyllä, ettei suhteessanne ole lainkaan kipinää. Tämä kuitenkin pätee lähinnä suhteen alkuaikaan, sillä suurimmalla osalla kipinät eivät vuosien parisuhteen jälkeen enää sinkoile samaan tapaan kuin alussa, ja se on aivan normaalia.

  2. Ei mitään puhuttavaa
    Jos puhutte yhdessä lähinnä säästä, miten suhteenne voisi ikinä onnistua?

  3. Olette kiinnostuneita samoista asioista, mutta olette vastakkaisilla puolilla
    Sanotaan vaikka, että olette kumpikin kiinnostuneita politiikasta, mutta olette täysin vastakkaisilla puolilla mielipiteittenne kanssa. Siitä ei seuraa mitään hyvää.

  4. Erilaiset luonteet
    Erilaiset luonteet ovat jossain määrin jopa hyvä asia, mutta aina tämä ei päde. Jos persoonallisuutenne ovat niin erilaiset, että otatte jatkuvasti yhteen, ei siitä ole pitkään iloa.

  5. Uskotte eri asioihin
    Jos teillä on aivan erilainen maailmankuva ja uskomukset, voi se tehdä suhteesta yksinkertaisesti liian vaikean, jopa mahdottoman.

  6. Erilainen moraali
    Jos teillä on aivan erilaiset käsitykset moraalista, eli siitä, mikä on oikein ja mikä väärin, ei suhteellanne tule olemaan tulevaisuutta.

  7. Kumppanillasi on piirteitä, joiden kanssa et voi elää
    Huomaatko kumppanissasi piirteitä, joita et yksinkertaisesti siedä, eikä hän pysty tai halua muuttaa niitä? Kuorsaako hän esimerkiksi kuin höyryjuna, ei koskaan osallistu kotitöihin, jättää kaikki sotkunsa sinun siivottavaksesi tai pelaa tietokonepeliänsä aamusta iltaan? Jos nämä häiritsevät sinua liikaa, ette taida sopia yhteen.

  8. Epäkypsyys
    Jos sinusta tuntuu, että tappelet jatkuvasti poikaystäväsi kanssa, koska hän yksinkertaisesi on liian epäkypsä, ette taida olla keskenänne yhteensopivia. Jos sinusta tuntuu, että olet enemmänkin hänen äitinsä kuin tyttöystävänsä, ei suhteenne toimi.

    Toivottavasti nämä merkit eivät esiinny teidän suhteessanne!

    Jaa artikkeli myös ystävillesi!

    Lähde: All Women’s Talk / Kuva: Afif Kusuma, Unsplash