Nämä 7 asiaa on hyvä tehdä juuri maanantaisin

Viikon ensimmäinen päivä tarjoaa hyviä mahdollisuuksia.
Nyt on sopivasti maanantai, joten katso mitä kaikkea kannattaa tehdä juuri tänään. Nuo teot voivat esimerkiksi tehdä sinulle säästöä ja tehdä joidenkin asioiden teosta helpompaa kuin että tekisit ne maanantain sijaan vaikkapa jo viikonloppuna.
7 asiaa, jotka suositellaan tekemään maanantaisin:
1. Tankkaa autosi, koska polttoaine saattaa olla maanantaisin halvempaa kuin esimerkiksi viikonloppuisin.
2. Aloita dieetti, koska maanantain ankeus antaa sille monia muita viikonpäiviä enemmän motivaatiota.
3. Juoruile työkavereiden kanssa, koska se voi olla tärkeä osa työviikkoon valmistautumista.
4. Sijoita osakkeisiin, koska osakehinnat ovat usein maanantaisin matalammalla kuin muina viikonpäivinä.
5. Pese kätesi, koska maanantaisin ollaan eniten sairaita. Tämä voi toki johtua siitä, että monet haluavat vain pitää vapaata pitkän viikonlopun verran.
6. Suuntaa kuntosalille, jolle hyvä syy löytyy kohdasta kaksi.
7. Tee tehtävälista koko viikolle.
Ehkä sinulla on monia muitakin tapoja ja tehtäviä, joita kannattaa tehdä juuri maanantaisin?
Lähde: Reader’s Digest
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Tarkista, onko mies tulisesti rakastunut juuri sinuun
- Älä tee näitä 5 yleistä mokaa, joita useimmat tuoreet vaimot tekevät
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias nainen
- Näiden 5 keinon avulla saat hänet rakastumaan itseesi vielä enemmän
- 7 varmaa tapaa olla pikkujoulujen huomiota herättävin nainen
- Nämä 10 ruokaa jokaisen yli kolmekymppisen pitäisi osata kokata
- 10 neuvoa, joiden avulla seksielämäsi pysyy hyvänä, kun olet täyttänyt 40 vuotta
- 20 nerokasta tapaa saada lisää energiaa, jos olet yli 40-vuotias
- Nämä 15 asiaa kaikkien yli nelikymppisten kannattaa elämässään tehdä – ennen kuin on liian myöhäistä
- Voiko järjestää treffit, jos molemmat ovat flunssassa? – 5 ideaa flunssatreffeille
- Nämä 5 tekijää vaikuttavat siihen, kuinka kauan laihtuminen kestää
- Oletko keski-ikäinen? Syö näitä 3 ruokaa, ja saat lisää elinvuosia
- Tee nämä 7 asiaa, jos miehesi katselee muita naisia
- 23 asiaa, jotka naisten tulisi tietää miehistä (mutta eivät tiedä)
- Näin saat miehen tekemään kotitöitä – 5 salaista vinkkiä
- Jos käytät puhelintasi näillä 8 tavalla, olet ahdistunut
- Nämä 15 asiaa kaikkien yli nelikymppisten kannattaa elämässään tehdä – ennen kuin on liian myöhäistä
- Monen miehen käytös muuttuu, kun on oltu sänkyhommissa – 8 mahdollista syytä heidän käytökselleen
- 20 nerokasta tapaa saada lisää energiaa, jos olet yli 40-vuotias
- Nämä 13 asiaa tekevät sinusta viehättävämmän, vaikka heti – on tieteellisesti todistettuja