Nämä 5 merkkiä paljastavat, että kumppanisi on ottamassa askeleita erotakseen sinusta
Nämä ovat kaikki hitaasti mutta varmasti etenevän eron merkkejä.
Olisi mahtavaa, jos pystyisimme kaikki välillä lukemaan kumppanimme ajatuksia. Tämä taito saattaisi estää paljon sydänsuruja ja riitoja, ja voisi jopa pelastaa parisuhteita.
Jos kommunikaatio ei suhteessa pelaa, voi esimerkiksi toisen kumppanin kyllästyminen ja negatiivisten tunteiden patoutuminen tulla toiselle osapuolelle täytenä yllätyksenä. Pahimmassa tapauksessa toinen osapuoli on miettinyt eroa jo ikuisuuden, eikä toisella ole ollut asiasta aavistustakaan.
Ero olisi monelle helpompi, ja ero voisi olla jopa estettävissä, jos siihen johtavat merkit olisivat tunnistettavissa.
Kannattaakin kiinnittää kumppanin käytöksessä seuraaviin asioihin, sillä ne voivat paljastaa lähestyvän eron.
- Kumppanisi ei enää hae fyysistä läheisyyttä kanssasi. Hän välttelee seksin harrastamista kanssasi, eikä enää halua vaikkapa halailla tai pitää sinua kädestä.
- Kumppanisi viettää yllättäen paljon enemmän aikaa ystäviensä kuin sinun kanssasi. Hän yrittää vältellä viettämästä aikaa kahdestaan seurassasi.
- Kumppanisi ei enää kerro tunteistaan tai suunnitelmistaan sinulle. Jos kysyt häneltä niistä, hän kenties vastaa sinulle vain yhden sanan vastauksia.
- Kumppanisi välttää kaikkia sellaisia puheenaiheita, jotka liittyvät teidän tulevaisuuden suunnitelmiinne.
- Kumppaniasi ei enää kiinnosta sopia riitojanne tai selvittää ongelmianne. Tämä on yleensä viimeinen vaihe siinä, että hän todella haluaa sinusta eroon. Tässä kohtaa suhde tuskin on enää pelastettavissa.
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Best Life
LUE MYÖS:
VAIN MEILTÄ! SAAT 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA – VAIN 1 EUROLLA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Painamalla tätä kohtaa kasvoistasi voit helpottaa tukkoista nenää
- 10 syytä, miksi jokaisen kannattaisi masturboida – myös parisuhteessa elävien
- Tuleeko miehesi liian nopeasti? Näillä vinkeillä saatte sänkypuuhat jatkumaan pidempään
- DIY-joulukalenteri pariskunnille – sisältää sekä romantiikkaa että pikku tuhmuuksia
- 9 merkkiä siitä, että sinua saatetaan käyttää hyväksi parisuhteessa
- Erityisesti naisten kannattaa syödä tätä – helpottaa sekä kuukautisia että vaihdevuosia
- Sinkkujen checklist: tee nämä ennen kuin hyppäät uuteen suhteeseen
- Seksiä kannattaa harrastaa ensisijaisesti tähän aikaan päivästä – 7 hyvää syytä miksi
- Moni ei tajua, että juuri nämä 10 ajatusta ruokkivat epävarmuutta entisestään
- 8 karua totuutta parisuhteista – asioita, jotka ymmärtää vasta kokemuksen kautta
- Miksi nainen virkistyy seksin jälkeen, mutta mies nukahtaa heti?
- 10 syytä, miksi jokaisen kannattaisi masturboida – myös parisuhteessa elävien
- Miehen lempiseksiasento voi paljastaa, millainen hän on luonteeltaan
- Seksiä kannattaa harrastaa ensisijaisesti tähän aikaan päivästä – 7 hyvää syytä miksi
- Liian moni luottaa tähän pesuohjelmaan – siitä voi olla jopa enemmän haittaa kuin hyötyä
- Tuleeko miehesi liian nopeasti? Näillä vinkeillä saatte sänkypuuhat jatkumaan pidempään
- Erityisesti naisten kannattaa syödä tätä – helpottaa sekä kuukautisia että vaihdevuosia
- G-pisteestä puhutaan paljon, mutta moni käsitys on pielessä – näiden suhteen miehillä riittää opittavaa
- Miehet, näitä asioita tuskin koskaan tulette kuulemaan naisystävältänne
- Jos nämä 10 asiaa pitävät paikkansa, olet löytänyt sielunkumppanisi