Nämä 3 tähtimerkkiä aiheuttavat draamaa lomien aikana ja yksi, joka rauhoittaa kaikkia
Olitpa sitten kokoontunut perheen kanssa yhteen tai vietät ”virtuaalista yhdessäoloa” läheistesi kanssa tänä vuonna, tuo Joulu oman valonpilkkeen pimeään aikaan.
Kokoontumiseen kuuluu aina pieni draama, aiheuttivatpa sen sitten uteliaat sukulaiset tai pohjaan palanut laatikko. On olemassa myös muutamia horoskooppimerkkejä, jotka ovat omiaan aiheuttamaan tätä draamaa. Tässä ovat kolme tähtimerkkiä, jotka todennäköisesti aiheuttavat draaman tänä jouluna.
Oinas
Oinaalle tyypillinen, muiden neuvominen, näyttäytyy joskus vitsin heiton muodossa, joka saattaa aiheuttaa ärsytystä muissa ja myös nöyryyttää. Täydellinen alkuasetelma draamalle, joka saattaa päättyä siihen, että tilanteesta poistutaan ovet paukkuen.
Vesimies
Vesimies viihtyy paljon erakkomerkkinä omissa oloissaan, mutta jos keskustelu kulkeutuu linjalle, jossa hänen ajatussuuntauksensa, poliittinen näkökanta tai uskomukset kyseenalaistetaan, ei tämän tähtimerkin edustaja voi olla kiihtymättä ja puolustamatta omia aatteitaan, jotka hän osaa perustella taitavasti tosiasioihin nojaten. Jos näin käy, kannattaa valmistautua korvia kuumottavaan saarnaan!
Neitsyt
Neitsyet ovat täydellisyyden tavoittelijoita, eivätkä he tarkoita missään nimessä pahaa, kun mainitsevat väärän värisestä lahjapaperista paketissa kuusen alla. Tämä on vain asia, joka saattaa ärsyttää hyvin paljon muita, jotka ovat viettäneet valmistelujen parissa tuntikausia. Eikä sitä auta se, että neitsyt usein myös kertoo, kuinka hän olisi tehnyt asian paljon paremmin.
Onneksi on olemassa eräs merkki, jonka luonteelle on ominaista olla sovittelijan roolissa, ja tämä tähtimerkki on kaksonen. Leikkisänä ihmisenä, kaksonen pehmittää tunnelmaa ja saattaa estää riitoja paisumasta liian suureksi. Olisipa joku perheestä kaksonen!
Jaa kavereille, jotta jokainen pystyy ennakoimaan, syntyykö lähipiirissä draamaa!
Lähde: Pure Wow
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Eron jälkeen moni tajuaa vasta myöhemmin halunneensa sanoa nämä asiat
- Nämä tavat saavat ihmiset viihtymään seurassasi
- Tutkimus löysi kiinnostavan yhteyden syntymäjärjestyksen ja persoonan välillä
- Näitä tapoja pidettiin ennen epäkohteliaina – nykyään ne ovat täysin arkipäivää
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Naiset saavat edelleen enemmän arvostelua näistä asioista kuin miehet
- Älä mene lankaan – näin kaupat manipuloivat sinut tekemään ostoksia
- Jos nämä asiat pätevät sinuun, et ole vielä täysin aikuistunut
- Jos sinulla on siniset silmät, pukeudu ensisijaisesti näihin väreihin
- Tällainen hellyydenosoitus saa helposti koiran tuntemaan olonsa epämukavaksi
- Tuttu mauste pitää muurahaiset loitolla – tehokas mutta myrkytön niksi
- 10 merkkiä siitä, että parisuhteesi on tulossa tiensä päähän
- Gynekologi kertoo vähän puhutusta muutoksesta, joka voi tulla iän myötä
- Tyvisolusyöpä kehittyy hitaasti ja salakavalasti – tällainen muutos iholla kannattaa tutkituttaa
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Miesten mielestä viehättävin nainen ei vastaa vanhaa stereotypiaa
- 5 asiaa, joita mies tekee vain, jos on oikeasti rakastunut
- Tutkimus paljastaa iljettävän tavan, johon sekä miehet että naiset syyllistyvät
- Kuinka monet treffit ennen seksiä? Kysely paljastaa yleisimmän vastauksen
- Jätä nämä vähemmälle – ihosi voi alkaa voida paremmin nopeasti