Nämä 10 merkkiä todistavat paremmin kuin sanat, että olet hänelle tärkeä
Nämä teot kertovat paljon enemmän, kuin pelkät sanat.
Naisille on tärkeää kuulla säännöllisesti, että heitä rakastetaan ja he ovat tärkeitä. Aina ei kuitenkaan tarvita sanoja kertomaan, että olet hänelle tärkeä osa hänen elämäänsä. On olemassa erilaisia pieniä ja suurempia tekoja, jotka puhuvat puolestaan ilman sanoja.
Monemme miehelle onkin vaikeaa sanoa ääneen, kuinka tärkeä ja rakas kumppani oikeastaan on. Jos hän rakastaa sinua, ei hän kuitenkaan voi peittää sitä, vaan näyttää tunteensa tekojen avulla.
Seuraavat kymmenen tekoa todistavat, että sinä todella olet hänelle tärkeä.
- Tulevaisuuden suunnittelu
Kun mies käyttää me-sanaa, on se selvä merkki siitä, että hän suunnittelee yhteistä tulevaisuutta kanssasi, olipa kyseessä sitten lomareissu kahdestaan tai yhteinen koti. - Pelkojen kohtaaminen
Kun toinen henkilö on meille tärkeä, teemme hänen puolestaan asioita, joita pelkäämme, tai jotka ovat meille epämiellyttäviä. Miksi? Koska rakastamme häntä. - Iloisuus
Rakkaus täyttää meidät positiivisilla tunteilla, kuten motivaatiolla, ilolla ja onnella, emmekä osaa piilottaa tunteitamme! Rakkaus sinuun tekee äreästäkin äijästä hyväntuulisen miehen! - Tarkkailu
Kiinnitä välillä huomiota siihen, miten hän katsoo sinua. Kun hän rakastaa sinua, huomaat sen kyllä’ hänen silmistään ja hymystään. - Kosketus
Silittääkö hän hellästi hiuksiasi, ottaa sinua kädestä kiinni tai hieroo niskaasi? Hän ei itse välttämättä edes huomaa pieniä kosketuksiaan, sillä ne tulevat häneltä jo niin luontevasti. - Rentoutunut olo
Kun hän on sinun seurassasi rentoutunut ja oma itsensä, tiedät hänen nauttivan läsnäolostasi. Hän voi näyttää tunteensa sinua kohtaan vapautuneesti, eikä hänen tarvitse esittää mitään. - Luottamus
Miehelle voi joskus olla vaikeaa kertoa huolistaan ja peloistaan muille. Jos hän paljastaa nämä tunteensa sinulle, on se merkki siitä, kuinka tärkeä olet hänelle. - Hän ymmärtää sinua, tai ainakin yrittää
Naisilla puolestaan on välillä taipumus näyttää hyvinkin paljon tunteitaan, ja ne saattavat joskus dramaattisimmillaan ärsyttää miestä. Jos olet hänelle tärkeä, hän kuitenkin yrittää ymmärtää ja tukea sinua, vaikka olisitkin välillä kunnon drama queen. - Kiinnostus
Hän haluaa aidosti tietää, millainen päiväsi oli, miten töissä meni ja oliko sinulla kivaa tyttöjen kanssa. - Huolehtiminen
Kun olet sairas, hän tekee sinulle ruokaa, käy apteekissa hakemassa lääkettä ja peittelee sinut vilttiin. Huolen pitäminen on kenties suurin välittämisen ja rakkauden osoitus.
Kun mies tekee edellä mainittuja asioita, ei sanoja aina edes tarvita!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Wunderweib / Kuva: Ryan Jacobson, Unsplash
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Lempivärisi paljastaa, millainen olet parisuhteessa – katso, osuuko kuvaus sinuun
- Yli 60-vuotiaiden parisuhteissa yleistyy ratkaisu, joka lisää onnellisuutta
- 7 valkoista valhetta, joilla vanhemmat huijaavat lapsiaan – moneenko uskoit?
- 10 merkkiä siitä, ettei nainen ehkä ole tyytyväinen seksiin
- Eronneet kertoivat mitään kaunistelematta, miksi heidän avioliittonsa päättyi
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- Jos mies ei halua seksiä, moni ajattelee heti pahinta – tässä todennäköisimmät syyt
- Puolet naisista lihoavat vaihdevuosien aikana – kiinnitä huomiota tähän
- 10 piirrettä, jotka tekevät yli 40-vuotiaasta miehestä erityisen viehättävän
- Kärsitkö nivelkivuista? Tämä ikivanha keino voi tuoda helpotusta
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Jos tämä kipu herättää öisin, sairaus on voinut edetä jo pitkälle
- Hyväkin parisuhde joutuu koetukselle näiden tapojen vuoksi – 10 merkkiä epäkypsästä käytöksestä
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Nämä piirteet nuoremmissa naisissa vetoavat vanhempiin miehiin
- Jos tässä kohtaa vatsaa tuntuu kipua, voi olla tosi kyseessä
- 5 asiaa, joita lentoemännät eivät voi sietää – sorrutko itse johonkin näistä?
- 5 syytä, miksi seksi on parempaa viisikymppisenä kuin parikymppisenä