Näitkö erikoisen seksiunen? Sillä voi olla suuri merkitys

Useimmat ihmiset eivät muista näkemiään unia heräämisen jälkeen, mutta silloin tällöin kiihkeä ja vauhdikas uneksiminen voi jäädä kirkkaana mieleen, ja erityisesti seksiunet ja niiden tapahtumat saattavat jäädä pitkäksikin aikaa mietityttämään.
On tärkeää muistaa, että seksiunien näkeminen on täysin luonnollista ja normaalia, vaikka olisikin onnellisessa parisuhteessa. Lisäksi seksiunen näkeminen jostain tietystä ihmisestä ei tarkoita sitä, että haluaisit oikeasti harrastaa seksiä hänen kanssaan, vaan kyse saattaa olla enemmänkin siitä, että ihailet kyseistä ihmistä tai olet muuten kiinnostunut hänestä.
Jos kuitenkin ihmettelet mitä näkemäsi seksiuni voi tarkoittaa, jatka lukemista:
Seksi työkaverin kanssa
Jos olet nähnyt seksiunta työkaveristasi tiedät, että seuraava työpäivä saattaa tuntua hieman kiusalliselta. Toki uneksiminen viehättävästä työkaverista ei ole unista pahin, mutta mitäs sitten kun unen kohde on se epämiellyttävä henkilö johon et haluaisi koskea edes pitkällä kepillä? Ei hätää. Tuhma unesi luultavasti johtuu siitä, että olet ollut yhteyksissä kyseiseen työkaveriin jollakin tavalla.
On myös mahdollista, että työkaverillasi on jotain ominaisuuksia joita haluaisit itsessäsi kehittää, kuten hyvä paineensietokyky, itsevarmuus tai hyvät johtamistaidot.
Seksi eksän kanssa
Älä hermostu jos näet seksiunta eksästäsi. Tämä selitys voi auttaa ymmärtämään mistä kyseinen uneksiminen voi johtua.
Seksiunet eksistä, erityisesti ”ensirakkaudesta” saattavat ilmaantua silloin tällöin. Ne eivät yleensä tarkoita sitä, että kaipaat kyseistä ihmistä vaan enemmänkin niitä tunteita joita seurustelu tuo. Jännitys, intohimo, perhoset vatsassa – nämä kaikki ovat muistoja, jotka nousevat pintaan kun ihminen tuntee itsensä yksinäiseksi, tai hieman tylsistyneeksi vaikka olisikin toimivassa parisuhteessa.
Jos näet toistuvasti unia eksästä joka on särkenyt sydämesi, se voi olla melko selkeä viesti siitä, että pidät vieläkin kiinni hajonneesta parisuhteesta. Joidenkin psykologien mukaan, kyseiset unet loppuvat sitten kun ihminen hyväksyy ja päästää irti menneestä parisuhteesta.
Seksi pomon kanssa
Seksi pomon kanssa yleensä viestii tietyistä ominaisuuksista, joita ihailet ja joista hyötyisit myös itse. Auktoriteetti, vahvuus, päätöksenteko – ovat juurikin niitä ominaisuuksia, joista tunnistaa hyvän esimiehen ja johtajan. Oletko tilanteessa, jossa sinun pitäisi ottaa rohkeammin johtajan rooli esimerkiksi perheessänne tai työpaikalla? Tai ehkä sinun pitäisi karsia elämästäsi tiettyjä asioita, tapoja tai haitallisia suhteita jotka vaativat luonteen lujuutta ja johtajan ominaisuuksia.
Näitä asioita kannattaa kysyä itseltään kyseisten seksiunien ilmestyessä. Ne voivat olla merkityksellisempiä kuin ajatellaan.
Seksi tuntemattoman ihmisen kanssa
Tämä on ehka yksi mielenkiintoisimmista ja yleisimmistä seksiunista. Moni saattaa miettiä tarkoittaako uni sitä, että nurkan takana odottaa joku uusi rakastaja? Vaikka se saattaisikin olla hienoa, kyseessä ei ole enneuni. Alitajunnallamme on erikoinen, mutta hieno tapa näyttää eri puolia itsestämme. Näin saamme arvokasta tietoa, joka auttaa ymmärtämään uusia asioita omasta luonteesta ja seksuaalisuudesta.
Mysteerirakastaja unessasi yleensä kuvastaa olemustasi vastakkaisen sukupuolen roolissa. Tuntematon henkilö saattaa olla hyvinkin puoleensavetävä unessa, mikä puolestaan tarkoittaa sitä, että olet ihastunut ominaisuuksiin jotka ovat jo osa sinua.
Seksiunet, kuten muutkin unet, ovat osa alitajuntaa, joka luultavasti yrittää viestiä sinulle jotain tärkeää.
Lähde: popsugar.com
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä