Naistyöntekijät saavat pitää kuukautislomaa pian myös Espanjassa?
Espanjassa on suunnitteilla tarjota kolmen päivän kuukautisloma naisille, joilla on vakavia kuukautiskipuja.
Kuukautislomasta aiotaan äänestää Espanjassa ensi viikolla, jolloin päätetään samalla, että aletaanko kouluissa jakamaan ilmaisia terveyssiteitä. Kuukautiskivut voivat olla niin pahat, että työntekokaan ei onnistu. Aiemmin on uutisoitu, kuinka moni nainen kärsii kuukautiskivuista työpaikalla, joka vaikuttaa kykyyn tehdä töitä. Näin käy monilla suomalaisnaisillekin, joten kuukautisloma tulisi varmasti myös Suomessa tarpeeseen.
Monet muut maat tarjoavat jo kuukautislomaa
Espanja ei ole suinkaan ainoa maa, jossa kuukautisista saisi lomaa. Kuukautisvapaata tarjotaan jo mm. Japanissa, joissakin osissa Etelä-Koreaa, Taiwania ja Sambiaa sekä joissakin yksityisen sektorin yrityksissä. Aiemmassa uutisessa on kerrottu myös, kuinka naistyöntekijät voivat pitää kuukautislomaa Englannissa ja Kiinassa.
Eräs taiwanilainen nainen kertoo käyttävänsä kuukautisvapaata harvoin, koska on olemassa myös muita sairaslomakäytäntöjä, joilla saa sairaslomaa ja koska kuukautisvapaata varten tarvitaan lääkärin todistus. Eräs japanilainen nainen on myös todennut, että jos pitää miesvaltaisella alalla kuukautislomaa, sitä pidetään heikkouden merkkinä.
Kuukautiset eivät ole mikään häiriö, mutta on sairauksia, kuten endometrioosi ja krooniset sairaudet, jotka voivat pahentua kuukautiskierron aikana. Silloin kuukautislomaa juuri voidaan tarvita.
Kuukautisvapaata tarjoavan politiikan harjoittaminen on hyvä alku tarjota helpotusta naisille, jotka kärsivät todella pahoista ja kivuliaista kuukautisista. Kuukautislomaa pitäisi vain kehdata ja haluta käyttää.
Lähde: Huffpost
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lista asioista, jotka älykkäimmät naiset tekevät ennen neljääkymppiä
- Hiipuuko motivaatio talven myötä? Nämä persoonallisuuden piirteet voivat selittää sen
- Tutkimus paljastaa ristiriidan miesten suhtautumisessa älykkäisiin naisiin
- Suomalaisten salikäytös puhututtaa – nämä asiat saavat veren kiehumaan
- Suomalaisten hygieniasta paljastui nolo fakta – yksi kehonosa jää monelta pesemättä
- Saat vanhempasi onnen kukuloille, kun sanot heille nämä asiat aikuisena
- Fantasioiko kumppanisi muista? Nämä 5 merkkiä voivat paljastaa sen
- Kolme kysymystä, joiden avulla karsit sopimattomat deittikumppanit jo ensitreffeillä
- Näillä 38 kysymyksellä opit ystävästäsi enemmän kuin osasit odottaa
- Nämä 8 merkkiä paljastavat, milloin ihminen on oikeasti onnellinen
- Fantasioiko kumppanisi muista? Nämä 5 merkkiä voivat paljastaa sen
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Yllättävän moni suomalainen tekee talvella saman virheen suihkussa – ja sitten valitetaan oireista
- Hauskamielinen leikki paljastaa osallistujista enemmän kuin moni syvä keskustelu – uskallatko kokeilla?
- Nämä 8 merkkiä paljastavat, milloin ihminen on oikeasti onnellinen