Naiset kokeilivat Pinterestin kampaustutoriaaleja – katso video
Naiset testasivat, kuinka helppoa on noudattaa kuvallisia ohjeita.
Pinterestistä löytyy paljon kivoja ideoita ja erilaisia tutoriaaleja, joita kokeilla itsekin aina sisutuksesta kauneuteen ja ruokiin. Vaikka ohje vaikuttaisi helpolta, ei sen toteuttaminen välttämättä ole sitä, kuten BuzzFeedin julkaisema video osoittaa.
Videolla neljä naista kokeilee tehdä kolme erilaista kampausta Pinterestistä löytyvien ohjeiden perusteella. Kolmella naisista on jo vaikeuksia ensimmäisen kampauksen, kahdessa minuutissa ohjeen mukaan syntyvän niskanutturan, kanssa.
”Kaksi minuuttia… Näyttää kuin tähän on mennyt koko päivä”, yksi naisista sanoo ohjetta selatessaan.
Toinen kokeiltava kampaus oli ylös tuleva rusetti, johon oli tarjolla vain kuvalliset ohjeet ilman tekstitselostusta. Pinterest-tutoriaali väitti kampausta helpoksi, mutta naisilla oli jälleen vaikeuksia sen kanssa.
”Minulla on kivekset päässäni”, yksi naisista tokaisi rusetistaan.
Kolmas ja viimeinen tutoriaali laittoi naiset letittämään hiuksensa usealle letille ja sitten suoristusraudalla käymään letit läpi ennen niiden avaamista.
”Katsokaa tätä! Näytän samalta kuin Simba, kun hän tuli pois vedestä”, eräs naisista sanoi viitaten Leijonakuningas-animaatioon.
”Pinterest on niin cool ja käytän sitä päivittäin ja tunnen olevani kuin pikkutyttö, jonka toiveet ja unelmat rikotaan päivittäin”, samainen nainen kommentoi kysyttäessä mielipidettä koko kokeilusta.
Jos haluat itse kokeilla, miten videolla nähtävät kampaukset onnistuisivat sinulta, löydät eri ohjeet näiden linkkien takaa: niskanuttura, rusetti, lettien avulla tehdyt laineet.
Katso video naiseten kokeilusta otsikon yläpuolelta!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ota nämä 10 rutiinia osaksi aamujasi, ja elämänlaatusi paranee
- Yli 50-vuotiaan naisen kannattaa hankkiutua eroon näistä vaatekappeleista – oletko samaa mieltä?
- 10 edullista ruokaa, jotka auttavat selviämään kun rahat ovat tiukassa
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä