Naiset ”geneettisesti ohjelmoitu” pettämään – salasuhde toimii varasuunnitelmana

Tutkijat haastavat väitteen ihmisten yksiavioisuudesta.
Genetiikka altistaa naiset pettämään, mikä toimii ”varasuunnitelmana”, jos heidän suhteensa epäonnistuu, väittävät tutkijat. Eli toisin sanoen evoluutio on tutkijoiden mukaan ohjelmoinut ihmiset, mutta etenkin naiset, tavoittelemaan salasuhteita – kaiken varalta.
The Independentin mukaan tutkijat haastavat oletuksen siitä, että ihmiset olisivat kehittyneet olemaan yksiavioisissa suhteissa. Teksasin yliopiston tutkimus onkin esittänyt ”mate-switching” -hypoteesin, jonka mukaan ihmiset ovat kehittyneet testaamaan suhteitaan jatkuvasti ja etsimään parempia pitkäaikaisia vaihtoehtoja.
The Sunday Timesin mukaan tutkijat uskovat tämän pätevän erityisesti lapsettomiin naisiin, joiden kumppanin valinta voi suuresti vaikuttaa heidän mahdollisuuteensa kasvattaa lapsia.
”Elinikäinen yksiavioisuus ei luonnehdi ihmisten ensisijaisia pariutumistapoja”, tutkimuksen tekoon osallistunut tohtori David Buss kommentoi.
”Eroaminen yhdestä kumppanista ja yhtyminen toisen kanssa voi luonnehtia osuvammin yleistä, kenties ensisijaista ihmisten pariutumisen strategiaa”, hän jatkoi.
The Independentin mukaan tutkijat väittävät, että kaukaisille esi-isille – aikana jolloin sairauduet, huono ruokavalio ja minimaalinen terveydenhuolto tarkoitti sitä, että harvat elivät yli 30-vuotiaaksi – sopivamman kumppanin etsiminen oli tarpeellista.
”Salasuhteet toimivat eräänlaisena kumppanivakuutuksena, pitäen varakumppanin siltä varalta, jos vaihdos on aiheellinen tulevaisuudessa”, Buss sanoi.
”Säännöllinen kumppani voi pettää, loikata, kuolla tai hänen arvo kumppani voi laskea”, hän lisäsi.
”Esiaikainen nainen ilman varakumppania olisi kärsinyt siitä, että hänellä olisi jäänyt turva ja resurssit pois”, Buss päätti.
The Independentin mukaan yksikään tutkimus ei kuitenkaan ole osoittanut, että ihmiset ovat alttiita yksiavioisuuteen tai yksiaviottomuuteen. Rafael Wlodarskin ja Oxfordin yliopiston tutkimusryhmän pettämistutkimus löysi korrelaation nimettömän pituuden ja pettämisen todennäköisyyden väliltä, mutta eivät kuitenkaan löytäneet kausaalista yhteyttä.
Professori Robin Dunbar Oxfordin yliopistosta sanoi The Independentin mukaan eroavaisuuksien olleen hienovaraisia ja vain havaittavissa katsottaessa suurta määrää ihmisiä.
”Ihmisten käytökseen vaikuttavat monet tekijät, kuten ympäristö ja kokemukset ja sillä, mitä kohdussa tapahtuu voi olla vain kohtuullinen vaikutus niin kompleksiin asiaan kuin seksuaaliset ihmissuhteet”, Dunbar totesi.
Mitä mieltä sinä olet tästä tutkijoiden väitteestä? Kommentoi alla!
Lähde: The Independent, The Sunday Times
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ota nämä 10 rutiinia osaksi aamujasi, ja elämänlaatusi paranee
- Yli 50-vuotiaan naisen kannattaa hankkiutua eroon näistä vaatekappeleista – oletko samaa mieltä?
- 10 edullista ruokaa, jotka auttavat selviämään kun rahat ovat tiukassa
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä