Nainen väittää, ettei ole koskaan vaihtanut lakanoitaan ja patjakin on ”100 vuotta vanha”
Petivaatteet on hyvä pestä säännöllisin väliajoin tai ainakin suurin osa on sitä mieltä.
Eräs nainen ei kuitenkaan ole tehnyt niin eikä hän omien sanojensa mukaan ole tehnyt niin koskaan. Hän on eläkkeellä oleva antiikkikauppias nimeltään Cornelia Bayley. Hän on kertonut, kuinka hän ei ole pessyt ikinä petivaatteittaan ja hänen patjansakin on varmaan jo 100 vuotta vanha.
Aiemmin on uutisoitu, kuinka tämä kaikki tapahtuu, jos et pese petivaatteitasi kerran viikossa. Sen mukaan jo viikko samoissa petivaatteissa voi aiheuttaa erilaisia oireita, kuten ihon kutinaa, astman pahenemista, kausiluonteisen allergioiden ilmaantumista tai ihottumaa.
Cornelia asuu yksin Pohjois-Walesissa, 1600-luvun kartanossa, jossa on peräti kymmenen makuuhuonetta. Hän pyysi apua kartanonsa siivoamiseen, koska petivaatteiden lisäksi koko kartano on todella likainen. Ja apua hän saikin.
Cornelia kuitenkin kielsi käyttämästä kartanon puhdistamiseen mitään muuta kuin pesusientä ja vettä. Hän tietää, että niiden avulla ei pääse eroon bakteereista, mutta Cornelian mielestä bakteerit saavat elellä hänen asunnossaan.
Lähde: Mirror
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 7 asiaa, joita et naisystävänä saisi laiminlyödä
- Kesä koettelee monen parisuhdetta – tämä ongelma toistuu vastaanotoilla
- 15 asiaa, joita lapsettomat naiset toivovat, ettei heidän tarvitsisi selittää
- 10 asiaa, jotka kannattaa tehdä päivittäin, jos haluat painon putoavan
- Uskallatko vastata rehellisesti? Nämä kysymykset voivat paljastaa ongelman, jonka moni yrittää sivuuttaa
- 14 asiaa, jotka tekevät deittailusta välillä todella raskasta
- Tämä lista vie takaisin aikaan, jolloin Nokia 3310 ja Tamagotchi olivat kaikki kaikessa
- Testaa tietosi: tunnetko näiden 8 tutun sanonnan alkuperän?
- Tarkista, ettet julkaise näitä tietoja sosiaalisessa mediassa
- Krapulaa helpottava smoothie valmistuu kolmesta raaka-aineesta
- Miehet ovat tästä yllättävän yksimielisiä – nämä asiat saavat kiinnostuksen lopahtamaan
- Oletko kasvattanut pilalle lellityn lapsen? Nämä 7 merkkiä paljastavat
- Pettääkö kumppanisi? Näihin merkkeihin moni havahtuu aivan liian myöhään
- Tämä piirre vetää miehiä puoleensa kuin magneetti – ”seksikkäintä ikinä”
- 10 asiaa, joiden sanomista kannattaa harkita kahdesti parisuhteessa
- Oletko erityisherkkä? Katso, kuinka moni näistä 10 merkistä osuu sinuun
- Kuivaatko pyykit sisällä? Tämä voi lisätä yllättävää terveysriskiä
- Haluatko exäsi takaisin? 10 neuvoa ennen kuin otat yhteyttä
- Nämä 10 virhettä voivat pilata suhteen heti alkuunsa – älä tee niitä uuden poikaystävän edessä
- Pesetkö hiukset yleensä iltaisin? Tätä tapaa kannattaa harkita uudelleen