Nainen kertoo käynnistään gynekologilla: lääkäri katsoi alapäätä ja yritti väkisin pidätellä naurua
Gynekologin vastaanotolle mennyt nainen sai kuulla jotain, minkä hän muistaa ikuisesti.
Emme tiedä, onko tämä tarina tapahtunut oikeasti – sillä ei ole kuitenkaan väliä, koska minä ainakin naurahdin lukiessani tätä…Voit lukea alta, kuinka gynekologin vastaanotolla sujui:
”Varasin ajan gynekologille myöhemmin kuluvalla viikolla. Aamulla kuitenkin sain soiton, jossa kysyttiin pystyisinkö tulemaan paikalle heti saman päivän aikana. Mieheni ja lapset olivat juuri lähteneet töihin ja kouluun. Kello oli 8.45 ja lääkäri halusi minun olevan paikalla jo kello 9.30. Ajomatka tulisi kestämään noin 35 minuuttia, joten minulla ei ollut juurikaan aikaa hukattavaksi. Yleensä olen käyttänyt hieman enemmän aikaa hygieniani kanssa ennen käyntejä, jotta olisin niin sanotusti ”näyttökunnossa”, mutta nyt yksinkertaisesti aika ei riittänyt. Juoksin yläkertaan ja riisuinyöpaidan päältäni, tein nopean alapesun pienellä pyyhkeellä, jonka löysin ja peseydyin lavuaarissa, sillä en ehtinyt käydä erikseen suihkussa. Heitin pyyhkeen pyykkikoriin, puin vaatteet päälleni ja hyppäsin autoon. Katsoin kelloani ja ilokseni huomasin olevani ajoissa. Ehdin jopa istua odotushuoneessa pari minuuttia ennen vastaanottoa. Tiedän, mitä tulisi tapahtumaan, joten riisuin vaatteeni ja nousin tutkimuspöydälle laittaen jalkani haaralleen. Maatessani yritin rentouttaa itseäni kuvittelemalla, että olen ulkomaanmatkalla Pariisissa. Olin hieman yllättynyt, kun gynekologi yllättäen tokaisi: ”Oho, huomaan että tänään on nähty hieman ekstravaivaa…” En vastannut hänelle mitään, sillä en ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti. Olin mielissäni kun toimenpide viimein oli ohi. Lähdin gynekologin jälkeen kaupoille ja sieltä kotiin. Koulun jälkeen 6- vuotias tyttäreni palasi kotiin, meni huoneeseensa leikkimään ja hetken kuluttua tuli kysymään minulta: ”Äiti, missä on pieni pyyhkeeni?” Pyysin häntä valitsemaan toisen, mutta hän huusi: ”Ei! Mun pitää saada se pyyhe, siinä oli tallessa kaikki kimalteeni!” En koskaan enää mene saman gynekologin vastaanotolle…”Sattuuhan sitä paremmissakin piireissä, jaa huvittava tarina ystävällesi!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mitä lahjaksi ylioppilaalle? Nuoret listasivat toiveensa
- Suomessa nopeasti yleistyvä terveysongelma koskee yhä useampaa nuorta naista
- Yleinen virhe heikentää aurinkosuojan tehoa – ihotautilääkäri suosittelee tätä ratkaisua
- Kuoleman lähestyminen näkyy kehossa usein näin – 8 yleistä merkkiä
- 5 hyvää syytä juoda olutta tänään – tiesitkö näistä terveyshyödyistä?
- Suomalaisten suosima mauste lisää vakavien sairauksien riskiä – yhteys tuhansiin kuolemiin
- Naiset paljastivat, mikä arjessa kuormittaa eniten – listaan on helppo samaistua
- Lähestyykö kesäloma? Näillä vinkeillä vältät viime hetken lomastressin
- Miksi naiset käyvät kuumana parrakkaisiin miehiin? Tässä 11 syytä
- Harrastukset, jotka kertovat itsevarmuudesta ja intohimosta – moni pitää niitä varsin seksikkäinä
- Tuttu mauste pitää muurahaiset loitolla – tehokas mutta myrkytön niksi
- 10 merkkiä siitä, että parisuhteesi on tulossa tiensä päähän
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Jos sinulla on siniset silmät, pukeudu ensisijaisesti näihin väreihin
- Gynekologi kertoo vähän puhutusta muutoksesta, joka voi tulla iän myötä
- Tutkimus paljastaa iljettävän tavan, johon sekä miehet että naiset syyllistyvät
- Outo oire jalassa voi kertoa vakavasta sairaudesta – näitä merkkejä ei pidä sivuuttaa
- 5 asiaa, joita mies tekee vain, jos on oikeasti rakastunut
- Miesten mielestä viehättävin nainen ei vastaa vanhaa stereotypiaa
- Isovanhempi, näitä lauseita ei kannata sanoa lapsenlapselle edes vitsillä