Nainen keksi näppärän tavan rauhoittaa itkevä vauva – itku loppuu hetkessä ja uni alkaa maistua
Kuva: Fotolia
Miljoonat ihmiset ovat katsoneet videon, jolla nainen näyttää niksinsä vauvan rauhoittamiseksi.
Unettomat yöt ja itkevän vauvan rauhoittelu tulevat jokaiselle vanhemmalle tutuksi. Vauvan saaminen rauhoittumaan ja nukahtamaan ei kuitenkaan ole läheskään aina helppoa, jolloin erilaiset niksit voivat olla tarpeen. Michiganin Bellevillestä kotoisin oleva Lauren Session on jakanut Facebookissa videon, jolla hän näyttää näppärän kikan, jonka avulla hän saa siskontyttönsä rauhoittumaan hetkessä. Videolla Session keinuttaa vauvaa juoksevan hanan lähellä ja ensin vauva rauhoittuu eikä enää itke ja pian hänen silmänsäkin alkavat hiljalleen painua kiinni, kun uni alkaa viedä voiton. Yahoo! Lifestylen mukaan Session oli lapsenvahtina 12 tunnin työvuoronsa jälkeen. Yritettyään lukuisilla tavoilla saada vauvan nukahtamaan, hän muisti kikan, jota oli käyttänyt oman tyttärensä kanssa. ”En ollut hoitanut vauvaa lähes viiteen vuoteen ja tämä vauva oli todella vaikena, koska uskon hänen ikävöineen äitään”, Session kertoi Caters Newsille. ”Koetin lukuisia tapoja, mutta mikään ei vaikuttanut toimivan”, hän lisäsi. ”Sitten muistin, miten minun tyttäreni ollessa vauva ja vaikeana, menin kylpyhuoneeseen ja laskin kylpyveden ja se rauhoitti hänet”, Session sanoi. Tätä Session kokeili myös siskontyttönsä kanssa. Juoksevan hanan synnyttämä valkoinen kohina yhdistettynä hellään, keinuvaan liikkeeseen samalla, kun Session piteli vauvaa sylissään, sai vauvan rauhoittumaan ja nukahtamaan. Sessionin videota on katsottu miljoonia kertoja ja vanhemmat ovat levittäneet sanaa toisilleen tästä näppärästä tavasta jakamalla julkaisua sekä tägäämällä ystäviään videon kommentteihin. Session itse on Yahoo! Lifestylen mukaan iloinen voidessaan auttaa vanhempia ympäri maailman. ”Olen kiitollinen ja niin onnellinen, että sain jakaa tarinani ihmisten kanssa ja auttaa, koska rakastan muiden auttamista”, Session sanoi. Voit katsoa videon alta ja jos julkaisu ei näy, löydät sen täältä.Julkaissut Lauren Session 18. lokakuuta 2017
LUE MYÖS:
- Matkustajat tietämättömiä tärkeästä käytännöstä – voi vaikeuttaa matkalaukun saamista takaisin
- Ovatko naiset sittenkään tunteellisempia kuin miehet? Tutkimus antaa tähän vastauksen
- Onnettomuuden voi peittää pelottavankin hyvin – yksi asia kuitenkin paljastaa todellisen olon
- Jos vanhempasi toimivat näin, sinun voi olla vaikea asettaa rajoja aikuisena
- Hyvät käytöstavat kotona oppinut ei todellakaan sano näitä 10 asiaa
- Suosittuja lääkkeitä käyttävän kannattaa tarkkailla vointiaan – Euroopan lääkevirasto varoittaa vakavasta riskistä
- Sanat, jotka jokainen parisuhteessa oleva mies haluaisi kuulla – mutta ei yksinkertaisesti kehtaa pyytää
- Kuulo voi hävitä yhden yön aikana – näin tilanteessa pitää toimia
- Jos miehen suusta lipsahtavat nämä sanat, tiedät hänen olevan rakastumassa sinuun
- Unohda sukat ja krääsä – tätä isät oikeasti toivovat isänpäivältä
- Vuokralla asuvan kannattaa olla nyt hereillä – laki muuttaa monta tuttua käytäntöä
- Mistä tunnistaa aidosti hyvän miehen? Tässä 11 kohdan tarkistuslista
- 11 asiaa, joita introvertit eivät voi sietää – ekstrovertille ne ovat aivan tavallisia
- Mieti kahdesti, ennen kuin kosket näihin hotellihuoneessa – 7 yllättävän likaista paikkaa
- Paksusuolisyöpä voi oireilla yllättävän arkisesti – moni erehtyy pitämään näitä merkkejä vatsavaivoina
- Sanat, jotka jokainen parisuhteessa oleva mies haluaisi kuulla – mutta ei yksinkertaisesti kehtaa pyytää
- 5 ulkonäön muutosta, jotka voivat selittyä ihan vain hormoneilla
- 14 vanhaa nimeä, joihin nykyvanhemmat ovat ihastuneet – osa oli pitkään todellisia harvinaisuuksia
- Luuletko, etteivät vieraat huomaa? Nämä 9 asiaa kodissasi pannaan kyllä merkille
- Näistä merkeistä huomaat, että mies taitaa tosissaan olla kiinnostunut sinusta