Nainen ei halua vaihtaa paikkaa lentokoneessa – häpesi lopulta kieltäytymistään
Jos ei onnistu saamaan haluamaansa istuinta lentokoneesta, voi aina kokeilla onneaan ja kysyä esimerkiksi vieressä olevalta henkilöltä, olisiko hän valmis vaihtamaan paikkaa.
Jos kuitenkaan toinen ei ole valmis vaihtamaan paikkaa, ei siitä pitäisi välittää sen enempää. Hänellä voi olla kieltäytymiseensä hyvä syy, kuten tällä naisella. Jos joku onnistuu saamaan lennolta sen paikan, jonka itse haluaa, se on hänen onnensa.
Tämä paikanvaihtopyyntö tapahtui ykkösluokassa, jonka paikoista voi joutua maksamaan paljon. Silloin ei kovin helposti luovu siitä paikasta, jonka on saanut, vaikka tässä tapauksessa vaihtopaikka oli myös ykkösluokassa.
Mies oli pyytänyt, että nainen olisi siirtynyt käytäväpaikalta ikkunapaikalle, jolloin hän olisi päässyt vaimonsa viereen. Nainen ei ollut suostunut, koska hänellä oli vaiva, jonka takia hänen piti päästä käymään usein vessassa. Käytäväpaikalta se onnistuu helpoiten.
Kun nainen oli kieltäytynyt vaihdosta, hän oli vielä joutunut kertomaan miehelle syyn sille. Nyt nainen miettii, että tekikö hän väärin, kun kieltäytyi vaihdosta.
Ehkä pariskunnan olisi pitänyt huolehtia istumapaikoista jo varausta tehdessä.
Lähde: Mirror
LUE MYÖS
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Sanat ja teot, joita lapsi ei unohda – vanhempi, älä sorru näihin
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Äiti, älä aja itseäsi burnoutiin – 10 keinoa ehkäistä uupuminen ajoissa
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen