Näin teet parisuhteestasi paremman ja saat sen kestämään, väittävät tutkimukset

Nämä kahdeksan tapaa tutkitusti auttavat tekemään parisuhteestasi paremman.
Moni tavoittelee kestävää, onnellista parisuhdetta. Vaikka mitään yhtä salaisuutta tai oikoreittiä onneen ei ole, on lukuisissa tutkimuksissa vuosien saatossa paljastettu erilaisia tapoja, joista voi olla apua siinä, että suhde kestää ja siitä tulee vahva.
Pure Wow’n mukaan nämä kahdeksan tapaa ovat todistetusti sellaisia, jotka tekevät parisuhteestasi paremman.
Viisi vastaan yksi
1970-luvulla tohtori John Gottman ja hänen tutkijakollegansa pyysivät pareja selvittämään konfliktin 15 minuutissa samalla, kun he seurasivat vierestä. Tutkimusnauhoja tutkittuaan ja seurattuaan pareja yhdeksän vuotta myöhemmin, he pystyivät Pure Wow’n mukaan ennustamaan yli 90 prosentin tarkkuudella, ketkä pareista olivat edelleen yhdessä. Salaisuus tähän on siinä, että tutkijoiden mukaan ero onnellisten ja onnettomien parisuhteiden välillä on siinä, missä suhteessa parilla on positiivista vuorovaikutusta negatiiviseen nähden, 5:1-suhde. Eli konfliktin aikana jokaista negatiivista vastaan onnellisessa suhteessa on viisi (tai enemmän) positiivista vuorovaikutusta.
”Kun (onnellisten suhteiden parit) puhuvat jostain tärkeästä, he saattavat kinastella, mutta e myös nauravat ja kiusoittelevat toisiaan ja siinä on merkkejä hellyydestä, koska he ovat tehneet emotionaalisia yhteyksiä toisiinsa”, Gottman sanoi.
Kotityöt jakoon
Jaetut kotityöt, onnellisempi suhde. Pew Researchin kyselyn mukaan kotitöiden jakaminen on kolmanneksi tärkein tekijä listalla asioista, jotka liittyvät onnistuneeseen suhteeseen. Kotitöiden edelle menevät vain uskollisuus ja hyvä seksi.
Vähemmän somea
Etenkin uuden suhteen alussa voi olla houkuttelevaa hehkuttaa onneaan sosiaalisessa mediassa, mutta Haverford Collegen tutkijoiden mukaan mitä epävarmempi henkilö on parisuhteessaan, sitä todennäköisemmin hän julkaisee siitä jotain sosiaaliseen mediaan saadakseen jonkinlaista validointia. Satunnaiset julkaisut tuskin ovat pahasta, mutta jos huomaat jatkuvasti jakavasi paljon suhteestasi internetissä, voi olla tarpeen tehdä tutkiskelua suhteen tilasta.
Puhelin pois
Puhelimet voivat häiritä parisuhdetta, kun kumppani jää vähemmälle huomiolle puhelimen näpräämisen takia. Jotkut parit saattavat myös turvautua käymään riitoja läpi tai sopimaan niitä viesteillä. Brigham Youngin yliopiston tutkimuksen mukaan parit, jotka pyytävät anteeksi tai koettavat sopia erimielisyyksiä viesteillä, kertovat todennäköisemin suuremmasta tyytymättömyydestä. Tätä voi Pure Wow’n mukaan korjata puhumalla asioista kasvotusten – tosin on ihan hyväksyttävää lähettää pikainen ”Olen pahoillani” -viesti omalle kumppanille, kun se liittyy pieniin seikkoihin.
Sano kiitos
Suhteen alussa toisen huomaavaisiin eleisiin on reagoinut ihastuneena ja kiitollisena, mutta mitä pidemmälle suhde etenee, sitä helpommin asioita, kuten aamukahvin tuomista sänkyyn, alkaa pitää itsestään selvänä asiana. Jokainen kuitenkin pitää siitä, että saa arvostusta. Personal Relationships -journalissa julkaistu tutkimus selvitti, että kiitollisuus on avainasemassa terveeseen ja onnistuneeseen avioliittoon. Tutkijat paljastivat, että niinkin simppeli asia kuin kumppanin kiittäminen säännöllisesti voi olla tarpeeksi voimakas tapa suojaamaan paria alttiudelta erota.
Seksiä kerran viikossa
Darthmouth Collegen ja Warwickin yliopiston tutkijat arvioivat, että seksielämän aktiivisuuden lisääminen kerran kuukaudessa -tavasta kerran viikossa -tapaan vastaa samanlaista onnellisuuden lisääntymistä kuin se, että saisi 50 000 dollaria enemmän palkkaa vuodessa.
Kannusta kumppaniasi
The Journal of Personality and Social Psychologyssa julkaistu tutkimus selvitti, että parien tapa reagoida toistensa saamiin hyviin uutisiin, joko ilolla, ylpeydellä tai välinpitämättömyydellä, on tärkeää kestävän suhteen kannalta. Uutisten ei tarvitse edes olla kovin isoon asiaan liittyvä, kuten kumppanin ylennys. Tekikö kumppanisi uuden nopeusennätyksen lenkillä? Heitä ylävitoset sen kunniaksi, Pure Wow suosittelee.
Uudet asiat kokeiluun
Tutkimukset osoittavat, että ne pariskunnat, jotka koettavat säännöllisesti yhdessä uusia asioita, ovat onnellisempia parisuhteissaan. Tämä johtuu siitä, että uudet kokemukset aktivoivat aivojen palkitsemiskeskuksen, saaden sen tulvimaan hyvän olon kemikaaleilla, kuten dopamiinilla. Sen sijaan siis, että treffi-iltana menisitte vakioravintolaan, voikin tehdä hyvää kokeilla uutta paikkaa tai täysin uutta treffipuuhaa, eli pieniä muutoksia rutiineihin, jotta suhde pysyy vakaana.
Lähde: Pure Wow
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Tarkista, onko mies tulisesti rakastunut juuri sinuun
- Älä tee näitä 5 yleistä mokaa, joita useimmat tuoreet vaimot tekevät
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias nainen
- Näiden 5 keinon avulla saat hänet rakastumaan itseesi vielä enemmän
- 7 varmaa tapaa olla pikkujoulujen huomiota herättävin nainen
- Nämä 10 ruokaa jokaisen yli kolmekymppisen pitäisi osata kokata
- 10 neuvoa, joiden avulla seksielämäsi pysyy hyvänä, kun olet täyttänyt 40 vuotta
- 20 nerokasta tapaa saada lisää energiaa, jos olet yli 40-vuotias
- Nämä 15 asiaa kaikkien yli nelikymppisten kannattaa elämässään tehdä – ennen kuin on liian myöhäistä
- Voiko järjestää treffit, jos molemmat ovat flunssassa? – 5 ideaa flunssatreffeille
- Nämä 5 tekijää vaikuttavat siihen, kuinka kauan laihtuminen kestää
- Oletko keski-ikäinen? Syö näitä 3 ruokaa, ja saat lisää elinvuosia
- Tee nämä 7 asiaa, jos miehesi katselee muita naisia
- 23 asiaa, jotka naisten tulisi tietää miehistä (mutta eivät tiedä)
- Näin saat miehen tekemään kotitöitä – 5 salaista vinkkiä
- Jos käytät puhelintasi näillä 8 tavalla, olet ahdistunut
- Nämä 15 asiaa kaikkien yli nelikymppisten kannattaa elämässään tehdä – ennen kuin on liian myöhäistä
- Monen miehen käytös muuttuu, kun on oltu sänkyhommissa – 8 mahdollista syytä heidän käytökselleen
- 20 nerokasta tapaa saada lisää energiaa, jos olet yli 40-vuotias
- Nämä 13 asiaa tekevät sinusta viehättävämmän, vaikka heti – on tieteellisesti todistettuja