Näin selviydyt helpommin etätyöpäivästäsi, kun myös lapsesi ovat kotona

Toivottavasti ne ajat eivät enää palaa, että koko perhe joutuu olemaan sulkeutuneena kotiin koronapandemian takia. Sellaisista päivistä, että lapsetkin ovat etätyöpäivän aikana kotona, voidaan kuitenkin selvitä helpommin erilaisten keinojen avulla.
Koska pienenkin oireilun takia meidän pitää nyt pysyä kotona, voidaan vieläkin aika usein joutua tekemään töitä kotoa käsin, vaikka lapsetkin olisivat siellä kodeissa. Kaikki eivät tietysti pysty tekemään etätöitä, mutta jos pysyt, lue nämä vanhempien keksimät keinot kuinka sellaisesta työpäivästä selviää helpommin. He ovat kertoneet niistä Huffpost-lehdelle, jossa on nyt paljastettu niistä viisi parasta tapaa tehdä työpäivistä helpompia lastenkin ollessa kotona.
1. Pidä taukoja säännöllisesti – Mene ulkoilemaan aina kun mahdollista
Kiusaus on varmasti kova, että istuisit työkoneesi ääressä koko päivän, jos se jotenkin vain onnistuu. Mutta ulkoilu kesken päivän tekee hyvää kaikille. Eräs lukija käy keskellä työpäivää tekemässä lasten kanssa luontoretkiä, joka teki hyvää sekä hänelle että hänen lapsilleen. Kannattaa myös liikkua kodin sisällä kesken työpäivän, joka vähentää lihasjännityksiä. Jos vielä tunnet fyysistä kipua, työntekosi kotona on entistä vaikeampaa.
2. Raivaa kodistasi kunnolla työtilaa
Jos työt tulee tehtyä kannettavalla tietokoneella istuen sohvalla tai vaikka sängystä käsin, ei se tee kropalle kovin hyvää. Näissä paikoissa saatat saada tehdä työsi helpommin omassa rauhassa, mutta ei se silti kannata. Myös kotona työt on hyvä tehdä mukavassa asennossa, jotta selkäsi, niskasi tai muut paikat eivät tule kipeäksi. Ehkä jopa haluat nähdä mitä lapsesi tekevät samalla kun työskentelet. Silloin hyvä työpiste voisi löytyä esimerkiksi keittiön pöydän äärestä. Muista silloinkin käyttää mm. selkää tukevaa tuolia. Yksi hyvä idea olisi hankkia pöytä, jonka ääressä voisit tehdä välillä töitäsi seisten, joka on hyvä työasento. Ja se vasta olisikin mahtavaa, jos tätä pöytää voisi vielä liikutella kodissasi paikasta toiseen.
3. Älä pihtaa työssäsi tarvittavien teknisten apuvälineiden, kuten kuulokkeiden, hankinnassa
Se, että nettiyhteytesi pätkii, häiritsee varmasti työntekoasi. Silloin kannattaa esimerkiksi investoida Wi-Fi-verkkoon. Ja jos sinun pitää olla yhteydessä työkavereihisi tai asiakkaisiisi ääniyhteyksien kautta, hanki sellaiset äänentoistovälineet, joilla muut kuulevat sinut hyvin ja sinä kuulet heidät. Sivuston saamien tietojen mukaan työntekijät menettävät keskimäärin 29 minuuttia työviikostaan siihen, että heidän äänentoistovälineensä ovat huonoja. Ja jos kotona on myös äänekkäitä lapsia, äänet kuuluvat vieläkin huonommin, jos et käytä kunnollisia äänentoistovälineitä.
4. Sinun ei ehkä tarvitse tehdä kaikkea kerralla
Jos työsi ei vaadi sitä, että kaikki pitää tehdä kerralla, on sinulla silloin mahdollisuus jakaa työpäiväsi moneen osaan. Kun myös lapset ovat kotona, moni ei edes kykene siihen, että työt tulisi hoidettua siihen mennessä kuin yleensä ennen tätä etätyöaikaa. Monet vanhemmat ovat tehneet töitä vuorotellen. Toinen on ollut esimerkiksi aamun ja aamupäivän lasten kanssa ja toinen illan. Silloinkaan ei välttämättä saa koko päivän työtehtäviä tehtyä, mutta edes muutaman tunnin omassa rauhassa.
5. Älä vaadi itseltäsi liikaa
Moni ei saa tehtyä kokonaisen työpäivän edestä töitä, jos lapset ovat myös koko päivän kotona. Se voi tuntua todella pahalta, jos on tottunut aina olemaan säntillinen työssään. Jos tuntuu, että olet jo menettänyt elämänhallintasi, hanki apua ystäviltäsi ja sosiaalisen median kautta. Voit myös puhua esimiestesi kanssa, jos työtehtäviäsi voitaisiin helpottaa. Muista, että et ole ainoa, joka on tässä samassa vaikeassa tilanteessa.
Lähde: Huffpost
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 7 erinomaista syytä aloittaa jooga – kehosi ja mielesi tulevat kiittämään
- 6 helppoa ja yksinkertaista iltarutiinia, jotka saavat sinut nukahtamaan nopeammin
- Tässä on 15 vinkkiä, joiden avulla kävelet 10 000 askelta helposti joka päivä
- Älä koskaan tilaa kevytkokista lentokoneessa – arvaatko syyn?
- Kaikki älykkäät miehet tekevät nämä 10 asiaa ennen treffeille lähtöä
- 8 ruokaa, joita pidetään terveellisinä – mutta jotka eivät todellakaan ole sitä
- Tällä helpolla kikalla saat ripsistäsi pitkät ja tuuheat – oletko jo kokeillut tätä?
- Tunnetko todella kumppanisi? 10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi tietää puolisostaan
- 4 kehonkielen vihjettä, jotka voivat paljastaa kumppanisi miettivän eroa
- Kokeile tätä kikkaa, jos haluat ettei kukaan istu viereesi lentokoneessa
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Yli 50-vuotiaan naisen kannattaa hankkiutua eroon näistä vaatekappeleista – oletko samaa mieltä?
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- Tämä liikuntamuoto saa kasvosi ikääntymään nopeammin – älä harrasta liian usein