Näillä horoskooppimerkeillä lykästää deittisovelluksissa – eniten matcheja saavat merkit selvitettiin
Tähtimerkit laitettiin järjestykseen sen mukaan, miten paljon niiden edustajat saavat matcheja.
Jos olet horoskooppimerkiltäsi kalat, oinas tai vesimies ja käytät deittisovelluksia, voi matchien saaminen olla sinun kohdalla todennäköisempää kuin muilla. Nämä kolme merkkiä saavat nimittäin eniten matcheja deittisovelluksissa, ilmenee Happn-deittisovelluksen tekemästä selvityksestä.
Horoskooppimerkit laitettiin järjestykseen sen perusteella, minkä edustajat saavat eniten matcheja. Eniten matcheja saa kalat, toiseksi eniten oinas ja kolmanneksi eniten vesimies.
Neljäntenä on kauris, kun taas skorpioni ja neitsyt ovat jaetulla viidennellä sijalla. Tämän jälkeen on vaa’an vuoro ja seuraavan sijan jakaa kolme merkkiä: kaksoset, leijona sekä härkä.
Perää pitävät jousimies ja aivan viimeisenä on rapu. Nämä kaksi merkkiä saavat siis Happn:in selvityksen mukaan vähiten matcheja deittisovelluksissa.
Kaksoset yleisimpien matchien toinen osapuoli
Selvityksestä uutisoineen Metron mukaan vaikka kaksoset oli enempi häntäpäässä matchien kokonaismäärässä, oli tämä tähtimerkki kuitenkin ensimmäisenä yhteensopivimpien merkkien listalla. Yleisimmät matchit olivat kaksoset ja kauris, kaksoset ja oinas, kaksoset ja rapu sekä kaksoset ja härkä.
Jousimies sen sijaan todettiin vähiten yhteensopivaksi. Tähtimerkkejä vertaillessa vähiten yleisimpiä matcheja olivat kalat ja jousimies, jousimies ja skorpioni sekä vaaka ja jousimies.
Alla vielä selvityksen tulokset listana – tähtimerkit järjestyksessä eniten matcheja saaneesta merkistä vähiten matcheja saaneeseen merkkiin:
- Kalat
- Oinas
- Vesimies
- Kauris
- Skorpioni – jaettu 5. sija
- Neitsyt – jaettu 5. sija
- Vaaka
- Kaksoset – jaettu 8. sija
- Leijona – jaettu 8. sija
- Härkä – jaettu 8. sija
- Jousimies
- Rapu
Miten oma horoskooppimerkkisi sijoittui? Vastaako sijoitus omia kokemuksiasi? Kerro siitä kommenteissa!
Lähde: Metro
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Naiset saavat edelleen enemmän arvostelua näistä asioista kuin miehet
- Älä mene lankaan – näin kaupat manipuloivat sinut tekemään ostoksia
- Jos nämä asiat pätevät sinuun, et ole vielä täysin aikuistunut
- Jos sinulla on siniset silmät, pukeudu ensisijaisesti näihin väreihin
- Tällainen hellyydenosoitus saa helposti koiran tuntemaan olonsa epämukavaksi
- Kolmen päivän juomakuuri saa vatsan nopeasti litteämmäksi
- Outo oire jalassa voi kertoa vakavasta sairaudesta – näitä merkkejä ei pidä sivuuttaa
- Tutkimus yhdistää tämän arkisen juoman parempaan erektioon
- Suomalaiset häpeävät usein tätä kehonosaa ja laiminlyövät sen hoidon
- Tuttu mauste pitää muurahaiset loitolla – tehokas mutta myrkytön niksi
- 10 merkkiä siitä, että parisuhteesi on tulossa tiensä päähän
- Gynekologi kertoo vähän puhutusta muutoksesta, joka voi tulla iän myötä
- Tyvisolusyöpä kehittyy hitaasti ja salakavalasti – tällainen muutos iholla kannattaa tutkituttaa
- Miesten mielestä viehättävin nainen ei vastaa vanhaa stereotypiaa
- 5 asiaa, joita mies tekee vain, jos on oikeasti rakastunut
- Kuinka monet treffit ennen seksiä? Kysely paljastaa yleisimmän vastauksen
- Jätä nämä vähemmälle – ihosi voi alkaa voida paremmin nopeasti
- Haaveiletko vauvasta? Tutkijoiden mukaan tämä voi lisätä todennäköisyyttä tulla raskaaksi
- Onko tämä tunne tuttu krapulassa? Kardiologi kehottaa ottamaan vakavasti