Myös kasvomaskin takaa kannattaa hymyillä – syyt siihen voivat olla elintärkeitä
Ennen koronapandemiaa tehtiin paljon asioita lähellä muita ihmisiä, jotka tuntuvat tällä hetkellä kaukaisilta asioilta.
Toivottavasti ei olla unohdettu hymyilemistä, koska sitä ei missään nimessä kannata jättää tekemättä, vaikka kasvomaski olisi kasvoilla. Jos se olisi vain jäänne menneisyydestä, mitä tälle maailmalle silloin kävisi? Hymyileminen on nimittäin nyt kasvomaskien maailmassa entistä tärkeämpää, josta kerrotaan The List -sivustolla. Vaikka sinulla olisi kasvomaski naamalla, voivat muut silti huomata silmistäsi, että hymyilet. Ja sen voi tietysti myös kuullakin, jos teet sen äänen kera.
Hymyileminen on koronapandemian takia entistä tärkeämpää – tässä syyt
Se, että hymyillään, on emotionaalinen yhteys muihin ihmisiin. Viime aikoina sitä on tarvittu varsin paljon sen takia, kun on jouduttu olemaan paljon kotona eristyksissä muista. Monet juhlat ja muut tapaamiset ovat vähentyneet. Mutta emotionaalinen yhteys muihin ihmisiin voi jopa vähentää todennäköisyyttä sairastua. Se johtuu siitä, että kun hymyillään, vapautuu siinä samalla sellaisia välittäjäaineita, jotka rentouttavat ja vähentävät stressiä, joka samalla tukee myös immuunijärjestelmää.
Tämä yksinkertainen ilme saa myös sydämen voimaan paremmin. Tutkimuksessa on havaittu, että paljon hymyilevillä ihmisillä on matalampi syke ja paremmat verenpainelukemat, vaikka osa hymyistä olisi tekohymyjä. Sellainen voi auttaa myös silloin, jos korona iskee, koska se voi olla pahempi tauti, jos sairastaa sydän- tai verisuonitauteja.
Nyt kannattaakin hymyillä oikein paljon, jotta tästä vaikeasta ajasta selvittäisiin paremmin. Se ei ehkä ole helppoa, koska on paljon asioita, jotka eivät hymyilytä. Mutta sen maskin takaakin on välillä hyvä vääntää hymy kasvoille, koska se on sinulle ja muille hyväksi.
Lähde: The List
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 5 syytä, joiden vuoksi myös onnellisessa parisuhteessa voidaan päätyä pettämään
- Viivytteletkö eropäätöstä lasten vuoksi? Tästä syystä ero voi olla lapsen kannalta paras vaihtoehto
- Vanhenemista ei voi estää, mutta näillä tavoilla voit hidastaa sitä
- Asia, josta ei kerrota edes omalle kumppanille – jopa 37 % myöntää salaavansa sen
- Sitruuna tukee hyvinvointia monella tavalla – 10 hyvää syytä syödä sitä viikottain
- 4 keinoa, joilla naiset saavat miehet toimimaan haluamallaan tavalla
- 30 asiaa, joista tämän päivän koululaisilla ei ole tietoakaan
- 21 sanaa, jotka ovat kadonneet puhekielestä – muistatko vielä nämä?
- 5 hyvin arkista tapaa, joilla vahingoitat hiuksiasi
- Kuulutko keskivertoon? Vertaa seksikumppaniesi määrää tutkimustuloksiin
- Mikä on seksikkäintä, mitä nainen voi pukea päälleen? Miehet vastasivat
- Miehet ovat tästä yllättävän yksimielisiä – nämä asiat saavat kiinnostuksen lopahtamaan
- Pettääkö kumppanisi? Näihin merkkeihin moni havahtuu aivan liian myöhään
- Tämä piirre vetää miehiä puoleensa kuin magneetti – ”seksikkäintä ikinä”
- 10 asiaa, joiden sanomista kannattaa harkita kahdesti parisuhteessa
- Kuivaatko pyykit sisällä? Tämä voi lisätä yllättävää terveysriskiä
- 10 taitoa, jotka jokaisen naisen pitäisi opetella – kuinka monta sinä jo osaat?
- Kuulutko keskivertoon? Vertaa seksikumppaniesi määrää tutkimustuloksiin
- Nämä kesäiset asiat kiihottavat yllättävän monia – märät vaatteet ovat vain yksi niistä
- Tarkista, ettet julkaise näitä tietoja sosiaalisessa mediassa