Muista nämä 5 asiaa ennen kuin ostat seuraavan kerran kauneustuotteita

Omaan persoonaan, taloustilanteeseen ja tarpeisiin sopivien kauneustuotteiden ostaminen on taitolaji, jonka opppii ajan kanssa.
Ajan kanssa oppiminen voi kuitenkin johtaa siihen, että rahaa menee myös hukkaan ja tulee tehtyä hutiostoja. Onneksi on myös muita tapoja, joilla opit mestariksi kauneustuotteiden ostamisessa.
Beauty High on listannut viisi vinkkiä, joiden avulla sinusta tulee parempi meikki- ja kauneustuoteostaja, ja saat parhaimmat ja käytännöllisimmät, tarpeisiisi sopivat tuotteet hankittua. Suomensimme nämä vinkit alle.
Lue tuotearvosteluja
Ennen kuin tilaat hirveän määrän uutta, täydelliseksi mainostettua tuotetta, lue ensin arvosteluja siitä. Netistä löytyy useita sivustoja, joissa käydään läpi uusimpia tuotteita. Selaa niitä läpi ennen kuin ostat, jotta tiedät paremmin, mitä saat ja ovatko muut pitäneet tuotteesta.
Perehdy säilyvyyteen
Kauneus- ja meikkituotteillakin on parasta ennen -päiväyksensä ja tuotteet pitää vaihtaa uusiin säännöllisesti. Esimerkiksi jos sinulla on vaikeuksia saada käytettyä kosteusvoidepurkki loppuun ennen sen päiväyksen umpeutumista, kannattaa harkita eri koon ostamista. Muuten saatat lopulta nakata tuotetta menemään ja samalla hukkaan menee rahojasikin. Pysähdy siis miettimään, miten tuotteita käytät ja kuinka kauan ne säilyvät ennen kuin ostat niitä.
Eroaako tuote niistä, mitä sinulla jo on
Ennen kuin ostat jotain, mitä onko sinulla todella tarvetta sille vai haluatko vain ostaa sen uutuuden takia. Jos olemassa olevissa ja kaupassa houkuttavissa tuotteissa on selvät erot, on ostopäätös helppo tehdä, mutta jos eroa ei juuri ole, voi olla parempi jättää tuote kauppaan.
Tutki hintoja
Hintojen vertailu kannattaa, koska eri paikoissa tuotteet hinnoitellaan hieman eri tavoin.
Testaa tuotetta
Arvostelujen lukemisen lisäksi tuotteiden testaaminen etukäteen on hyvästä, ettet osta niin sanotusti sikaa säkissä. Sen lisäksi yhden ihmisen negatiivinen arvostelu ei tarkoita, etteikö tuote voisi sittenkin toimia sinulle. Ota siis huomioon arvostelujen lisäksi se, miten tuote sopii sinulle testaamalla sitä.
Lähde: Beauty High
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Olet käyttänyt nukkuessasi tyynyä väärin – asiantuntija neuvoo miten tyynyä tulisi käyttää
- Tästä syystä sadesäällä väsyttää – 4 mielenkiintoista tieteellistä selitystä
- Älä laita hiuksiisi hoitoainetta, jos tilanne on tämä
- Näillä 8 tavalla voi kokea rakkauden
- 13 merkkiä siitä, että sinä olet tossun alla
- 8 tapaa saada lisää energiaa ilman kofeiinia tai sokeria
- 7 hyvää syytä, miksi kannattaa tehdä mehupaasto – Mielettömät vaikutukset kehoon ja mieleen
- Näiden 6 neuvon avulla selviydyt paniikkikohtauksesta
- 9 parasta tapaa rentoutua ja päästä stressistä eroon
- 5 tapaa pitää huolta ihmissuhteistasi, jos olet masentunut
- Tämä urheilulaji saa kasvosi vanhenemaan nopeammin – älä harrasta liikaa
- Nämä 3 nerokasta kotikonstia auttavat hampaitasi näyttämään valkoisemmilta
- Tähän aikaan sinun pitäisi horoskooppisi mukaan mennä nukkumaan
- Nämä 12 päivittäistä tapaa edesauttoivat Tina Turneria elämään kunnioitetut 83 vuotta
- Näistä horoskooppimerkeistä pidetään vähiten – katso onko omasi listalla ja miksi