Morsian halusi syödä häissään vegaanista ruokaa – sitten appivanhemmat puuttuivat asiaan
Tuleva morsian halusi apua turhautuneisuuteensa ja pyytääkseen neuvoja, joten hän kertoi ongelmastaan muille sosiaalisessa mediassa.
Nainen ei syö lihaa, joten ei hän halua syödä sitä myöskään häissään. Hänen tulevan miehensä perhe ei ymmärrä hänen vegaanista ruokavaliotaan. Naisen mukaan he vitsaileva siitä, mutta hän ei ole tähän mennessä välittänyt siitä.
Nyt vitsit ovat menneet liian pitkälle, koska naisen häissä tullaan tarjoamaan vain liharuokaa. Tulevat appivanhemmat eivät nimittäin aio tarjota häissä lainkaan vegaanista vaihtoehtoa. Koska he maksavat häät, he myös ovat sitä mieltä, että he saavat tämän päättää.
Moni on antanut naiselle jo hyviä neuvoja, kuinka toimia. Erään mukaan naisen pitäisi ehdottaa, että hän maksaa hääruokansa itse ja myös valitsee itse mitä se tulee olemaan. Joku oli sitä mieltä, että nainen taitaa olla naimassa väärään perheeseen. Sitäkin ihmetellään, että eikö sulhasella ole tähän mitään omaa mielipidettä ja sulhasen pitäisi olla puolustamassa tulevaa vaimoaan.
Aika vaikea tilanne juuri ennen häitä, mutta nainen oli saanut tästä aiemmin jo varoitusmerkkejä.
Lähde: Totally Vegan Buzz
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Lempivärisi paljastaa, millainen olet parisuhteessa – katso, osuuko kuvaus sinuun
- Yli 60-vuotiaiden parisuhteissa yleistyy ratkaisu, joka lisää onnellisuutta
- 7 valkoista valhetta, joilla vanhemmat huijaavat lapsiaan – moneenko uskoit?
- 10 merkkiä siitä, ettei nainen ehkä ole tyytyväinen seksiin
- Eronneet kertoivat mitään kaunistelematta, miksi heidän avioliittonsa päättyi
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- Jos mies ei halua seksiä, moni ajattelee heti pahinta – tässä todennäköisimmät syyt
- Puolet naisista lihoavat vaihdevuosien aikana – kiinnitä huomiota tähän
- 10 piirrettä, jotka tekevät yli 40-vuotiaasta miehestä erityisen viehättävän
- Kärsitkö nivelkivuista? Tämä ikivanha keino voi tuoda helpotusta
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Jos tämä kipu herättää öisin, sairaus on voinut edetä jo pitkälle
- Hyväkin parisuhde joutuu koetukselle näiden tapojen vuoksi – 10 merkkiä epäkypsästä käytöksestä
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Nämä piirteet nuoremmissa naisissa vetoavat vanhempiin miehiin
- Jos tässä kohtaa vatsaa tuntuu kipua, voi olla tosi kyseessä
- 5 asiaa, joita lentoemännät eivät voi sietää – sorrutko itse johonkin näistä?
- 5 syytä, miksi seksi on parempaa viisikymppisenä kuin parikymppisenä