Moni autoilija kokee tänäkin vuonna hikisen yllätyksen kesällä – tarkista nämä 5 asiaa ennen kesää

Lämpimät kelit voivat houkutella auton rattiin ja tien päälle enemmän kuin pimeät ja lumiset kelit.
Moni suomalainen kuitenkin tuudittautuu ilmojen lämmetessä mukavampiin ajokeleihin ja jättää samalla tärkeitä huoltotoimenpiteitä sekä tarkastuksia liian myöhäiseksi, kertoo Kamux. Yksi näistä on oman auton ilmastoinnin tarkastaminen, jonka häiriöt usein huomataan vasta kun tuskanhiki virtaa automatkan aikana kesän helteillä.
”Aika usein esimerkiksi ilmastointilaite testataan vasta kun helteet alkavat ja etenkin sesonkiaikana viallisen ilmastointilaitteen huollattamiseen voi olla pitkätkin jonot, jolloin vian korjaaminen ei olekaan niin nopeaa”, kertoo Kamux Espoo Niittykummun myymälävastaava Roope Sipilä.
Sipilä kehottaa tarkistamaan ilmastoinnin kunnon hyvissä ajoin ja neuvoo tarkistamaan sekä sen kylmyyden että kierron. Hän myös muistuttaa, että autoon on hyvä muutenkin tehdä kunnollinen kevättarkastus.
”Väärän kauden rengastus tai puutteet ja viat auton kunnossa heikentävät ajomukavuutta sekä turvallisuutta. Puhtaalla, huolletulla ja kunnossa olevalla autolla ajat mukavammin ja turvallisemmin”, Sipilä toteaa.
”Tämä koskee myös uuden auton ostajia. Vaikka olet juuri ostanut auton, tulee silti varmistaa, että auto on ajokauteen sopivassa kunnossa”, hän jatkaa.
5 tärkeää tarkistusta
Kun lähtee laittamaan omaa menopeliä kevät- ja kesäkuntoon, on Kamuxin mukaan esimerkiksi auton puhtaana pitäminen sekä nestemäärien tarkastus on helppo tehdä itse. Sipilä kuitenkin muistuttaa, että epävarmoissa tilanteissa kannattaa mieluummin konsultoida ammattilaista kuin ”tehdä itse ja säästää”.
”Auton ohjekirjasta löytyy hyvät ohjeet siihen, mitkä toimenpiteet pystyt suorittamaan itse ja mitkä tulee jättää ammattilaisen tehtäväksi. Ammattilaisen puoleen tulee kääntyä etenkin silloin, kun ei varmasti tiedä mitä on tekemässä”, Sipilä summaa.
Kun laitat autoa kevätkuntoon, tarkista ainakin nämä viisi asiaa:
- Kesärenkaiden vaihto. Renkaiden kunto ja rengaspaineet kannattaa tarkistaa jo ennen vaihtoa. Talvirenkaat kannattaa pestä ennen säilytykseen vientiä.
- Auton pesu ja vahaus. Talvikauden päätteeksi kannattaa pestä autosta talven liat ja suolat pois. Pesun jälkeen auton maalipinta on hyvä suojata vahaamalla.
- Auton sisätilojen puhdistus. Auton hyvä sisäpuhdistus lisää turvallisuutta ja ajomukavuutta. Etenkin talven jälkeen auton sisätiloihin on saattanut kertyä reilusti pölyä ja hiekkaa. Myös ikkunat kannattaa puhdistaa säännöllisin väliajoin.
- Ilmastointilaitteen testaus. Ilmastointilaite kannattaa testata jo ennen kesän helteitä. Jos puhallus tai viilennysteho on heikko, tulee tarkistuttaa raitisilmasuodattimen ja ilmastointilaitteen kunto.
- Jarrujen tarkistus. Jarrujen kunto on hyvä tarkistaa talvikauden jälkeen. Jos jarrupolkimen tuntuma on heikko tai jarrut pitävät ääntä, tulee jarrut tarkastuttaa ammattilaisen toimesta.
Kerroimme aiemmin vinkkejä, mitä kannattaa miettiä ennen kuin lähtee autoliikkeeseen uutta autoa ostamaan – lue lisää täällä!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tässä on 15 vinkkiä, joiden avulla kävelet 10 000 askelta helposti joka päivä
- Älä koskaan tilaa kevytkokista lentokoneessa – arvaatko syyn?
- Kaikki älykkäät miehet tekevät nämä 10 asiaa ennen treffeille lähtöä
- 8 ruokaa, joita pidetään terveellisinä – mutta jotka eivät todellakaan ole sitä
- Tällä helpolla kikalla saat ripsistäsi pitkät ja tuuheat – oletko jo kokeillut tätä?
- Tunnetko todella kumppanisi? 10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi tietää puolisostaan
- 4 kehonkielen vihjettä, jotka voivat paljastaa kumppanisi miettivän eroa
- Kokeile tätä kikkaa, jos haluat ettei kukaan istu viereesi lentokoneessa
- Tämä liikuntamuoto saa kasvosi ikääntymään nopeammin – älä harrasta liian usein
- Nämä 8 asiaa paljastavat jo suhteen alkuvaiheessa, tuleeko avioliittonne kestämään
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Yli 50-vuotiaan naisen kannattaa hankkiutua eroon näistä vaatekappeleista – oletko samaa mieltä?
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- Tämä liikuntamuoto saa kasvosi ikääntymään nopeammin – älä harrasta liian usein