Mitä tehdä, jos sinua syytetään syyttä pettämisestä?
Kumppani voi olla joskus epävarma suhteesta ja syyttää esimerkiksi täysin syyttä pettämisestä.
Pettämisestä syyttäminen ei tunnu hyvältä, jos ei ole tehnyt mitään siihen viittaavaakaan. Mitä pitäisi tehdä, jos sellaisesta syytetään? Tuollainen epävarmuus voi nimittäin pilata koko suhteen, jos sitä ei saa loppumaan. Ehkä nämä alla olevat neuvot voisivat auttaa.
10 keinoa, joita kokeilla, jos kumppani syyttää pettämisestä täysin syyttä
1. Älä sano mitään ennen kuin hän on rauhoittunut.
2. Esitä kysymyksiä liittyen siihen miksi hän luulee sinun pettäneen häntä.
3. Koita ymmärtää, miksi hän luulee niin.
4. Kuuntele häntä, mutta älä reagoi syytöksiin ensin millään tavalla.
5. Yritä ymmärtää, että hän haluaa jakaa tunteensa, jotta hänen olonsa helpottaisi.
6. Hyväksy hänen tunteensa, mutta älä ota siitä vastuuta.
7. Kerro hänelle lopulta, että et ole pettänyt häntä.
8. Kerro myös hänelle, että et pidä tuollaisista perättömistä syytöksistä.
9. Pyydä häntä kertomaan tunteistaan seuraavalla kerralla jo aiemmin.
10. Hyväksy kumppanisi tunteet, mutta älä hänen käyttäytymistään.
Sinun on hyvä pitää itsesi kurissa ennen kuin reagoit perättömiin pettämissyytöksiin.
Lähde: Yourtango
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi
- Nykykodeissa moni ratkaisee tilaongelman näin – asiantuntija varoittaa sen vaaroista
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- 4 merkkiä, jotka paljastavat heti, ettei joku pidä sinusta
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Somessa leviää makuuhuonetrendi, jossa piilee ikävä ongelma
- Miehet kertovat, millaiset vaatteet saavat heidän päänsä pyörälle
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Mitä vaatteidesi väri kertoo sinusta? Näitä asioita eri värit symboloivat
- Kodinkonehuoltaja kertoo, miten suomalaiset rikkovat induktiolietensä huomaamattaan