Miksi sovintoseksiä harrastetaan riidan jälkeen? Terapeutit kertoivat siihen syitä
Riidat saavat käymään kuumana ja lopulta kinastelu voi johtaa sovintoseksiin.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että romanttiset konfliktit usein lisäävät seksuaalista halukkuutta ihmisissä. Ei siis ihme, että monet parit harrastavat riitojen jälkeen sovintoseksiä.
HuffPost kertoo, että riita itsessään voi jättää emotionaalisesti etäisen olon kumppanistaan, kun taas sovintoseksi toimii eräänlaisena laastarina, emotionaalisesti ja intiimisti korjaten läheisyyttä, joka riidassa rakoili. Tutkimuksen mukaan vaikutus on vahvin, kun riita on ratkaistu onnistuneesti eikä vain laitettu tauolle seksin takia.
Avioliitto- ja perheterapeutti Marissa Nelsonin mukaan parisuhdeterapiassa monet miehet ja naiset kertovat ajautuneensa riitelyä ja sitten seksiä -kuvioon.
”Monille riidat ja kinastelut ovat jotain, mitä välttää, joten tämä on tapa lähentyä uudelleen ilman sanoja tai anteeksipyyntöjä. Lisäksi ’rakkaushormoni’ oksitosiinin vapautuminen seksin aikana saa parit tuntemaan toisensa läheisemmäksi. He kokevat hyvän olon ryöpyn, joka lievittää joitakin tunteita, joita on voinut päästä pintaan riidan aikana”, hän sanoi HuffPostille.
Toisinaan sovintoseksi voi antaa lisämaustetta ja jotain uutta parisuhteeseen ja seksielämään.
”Sanon aina asiakkailleni, että seksi on tila ja rooli, johon astut, joten jos hetki riidan jälkeen on turvallinen tilaisuus kokeilla tuhmempaa tai itsevarmempaa seksiä, voi se olla seksuaalisesti todella tyydyttävää”, Nelson kertoi.
Nautinnollisempaa seksiä
Psykologi ja seksiterapeutti Megan Flemingin mukaan tarve harrastaa sovintoseksiä voi myös liittyä siihen, että selvitymisvaistot heräävät.
”Kiintymisjärjestelmämme aktivoituu riidan aikana. Kun olemme eri mieltä, kiintymysside kokee olevansa uhattuna. Se aktivoi meidän taistele tai pakene -vaistot. Riitely on fysiologisesti kiihottavaa, kuten on pelko ja jännitys, joten kroppa on kiihottunut – syke, hengitys ja veren virtaus lisääntyvät”, hän selitti.
Jos kroppa on jo valmiiksi kiihottuneemmassa tilassa, on ymmärrettävää, että seksi on nautinnollisempaa. Terapeutti Douglas Brooksin mukaan emotionaalisesti jännittynyt seksi voi johtaa jopa parempiin orgasmeihin, vaikka aiheesta ei tutkimusta olekaan.
”Kuten olen usein havainnut, suurin osa orgasmeista ei johdu mekaanisesta yhdynnän liikkeestä, vaan intensiivisestä kohonneesta tunnetilasta ja kiihottumisesta ennen seksin alkua. Usein riidan aikana, etenkin intohimoisen riidan, kroppammekin virittyvät”, Brooks kertoi HuffPostille.
Oikea mielentila tärkeisiin keskusteluihin
Kaikenlainen sovintoseksi ei kuitenkaan ole hyvästä ja riitelyn arvoista. Tilanne on Brooksin mukaan ongelmallinen, jos riitoja ei koskaan ratkota tai jos parin dynamiikassa on edes etäisesti mitään fyysistä tai emotionaalista kaltoinkohtelua.
”On ihan okei harrastaa seksiä riidan aikana tai jälkeen, jos kumpikin osapuoli tuntee olonsa hyväksi jälkeenpäin”, Brooks totesi.
Jos riidan todella haluaa ratkaista, voi olla hyvästä käydä se keskustelu, kun kumpikin on rauhoittunut. Fleming suosittelee odottamaan tärkeiden keskusteluiden kanssa oikeaa mielentilaa.
”Kun tunteet kyävät kuumina, emme ajattele selvästi. Tunteet ottavat rationaalisen ajattelun pois käytöstä vahvistuneen mantelitumakkeen aktivoitumisen takia”, Fleming kertoi.
”Minusta ajoitu on tärkeä, mutta eniten on väliä sillä, että asiaa saadaan ratkaistua tai vähintään molemmat voivat suostua olemaan eri mieltä”, hän päätti.
Lähde: HuffPost
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kannattaako yö- ja päivävoide ostaa erikseen – vai onko kyseessä vain markkinointikikka?
- 8 virhettä, joita moni nainen tekee hyvässäkin suhteessa – näin pääset niistä eroon
- Onko koolla väliä? Naiset antavat rehelliset neuvot miehille
- Laske luomesi! Jos oikean käsivarren määrä ylittää tämän rajan, ihosyöpäriski kasvaa selvästi
- Hiuspohja rauhoittui vasta, kun uskalsin luopua shampoosta – ratkaisu löytyi voidehyllyltä
- Tutkimus: tässä asennossa nainen saa todennäköisimmin orgasmin
- 11 piirrettä miehissä, jotka saavat naisten sukat pyörimään ja posket punastumaan
- Ihminen viestii pahaa oloaan usein huomaamattaan – 11 lausetta, jotka voivat huutaa apua rivien välistä
- 8 merkkiä siitä, että mies on vain seksin perässä
- Nainen avasi rehellisesti erokokemuksensa – nämä 11 asiaa hän olisi halunnut kuulla eron jälkeen
- Tutkimus: tässä asennossa nainen saa todennäköisimmin orgasmin
- Näetkö unia edesmenneistä läheisistä? Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ole sattumasta
- Tutkimusten mukaan tähän aikaan päivästä naisen seksihalut ovat huipussaan
- Oletko itse syypää ryppyihisi? Nämä arkiset tavat vanhentavat ihoasi huomaamattasi
- 11 piirrettä miehissä, jotka saavat naisten sukat pyörimään ja posket punastumaan
- Horoskooppisi mukaan sinusta tulee tällainen vanhana – kuvaus osui nappiin ehkä liiankin hyvin
- Tämä asia on miehelle tärkeämpi kuin rakkaus – ja valitettavan harva tietää sen
- 8 merkkiä siitä, että mies on vain seksin perässä
- Ihminen viestii pahaa oloaan usein huomaamattaan – 11 lausetta, jotka voivat huutaa apua rivien välistä
- Tunnusta pois! 12 ällöttävää asiaa, joita me kaikki olemme tehneet makuuhuoneessa