Mikä yhdennäköisyys! Mies pukeutui viikon ajan Disney-prinsseiksi – kuvakooste
Kuvat antavat vilauksen siitä, miltä prinssit voisivat näyttää animaatiohahmojen sijaan oikeina ihmisiä.
Pukuilua, eli cosplayta, harrastava Jonathan Stryker on hurmannut ihmiset ympäri maailman Instagramissaan julkaisemilla kuvilla, joissa hän on pukeutunut Disneyn prinsseiksi.
Miamissa asuva argentiinalainen vietti Disney-viikkoa, jonka aikana hän julkaisi joka päivän yhden kuvan itsestään Disneyn animaatioista tutuksi mieshahmoksi pukeutuneena.
Strykerkun-nimeä Instagramissa käyttävä 22-vuotias mies pukeutui viikon aikana Aladdiniksi, prinssi Erikiksi, inkakeisari Kuzcoksi, Miloksi, Flynn Rideriksi, Tarzaniksi, Herkuleeksi ja lopuksi vielä Simbaksi.
Cosmopolitanin mukaan Stryker on kertonut haastattelussa, että hän on harrastanut cosplayta kymmenen vuoden ajan ja tekee kaikki asut, asusteet ja meikin itse. Lopputuloksena syntyy todella upeita hahmoja, jotka herättävät animaatioista tutut hahmot henkiin.
Strykerin pukuilu on saanut ihastuneen vastaanoton. Hänen julkaisemiensa kuvien kommenteissa on paljon kehuja niin hymiöiden kuin tekstin muodossa.
Miltä nuori mies sitten näyttää Disney-hahmoina? Katso alta! Suluissa kerrotaan, mistä elokuvasta hahmot ovat.
Aladdin (Aladdin)
Prinssi Erik (Pieni Merenneito)
Inkakeisari Kuzco (Keisarin uudet kuviot)
Milo (Atlantis – kadonnut kaupunki)
Flynn Rider (Kaksin karkuteillä)
Tarzan (Tarzan)
Herkules (Herkules)
Simba (Leijonakuningas)
Stryker on julkaissut myös seksikkäämpiä kuvia itsestään Disneyn animaatioista tuttuina mieshahmoina, mutta niiden kuvien näkemisestä on maksettava. Jos haluat nähdä seksikkäät versiot, löydät ne täältä.
Stryker pukeutuu myös muunlaisiksi hahmoiksi. Alla esimerkiksi hänen cosplay-versionsa Batmanin apurista, Robinista.
Lähde: Cosmopolitan
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- 4 merkkiä, jotka paljastavat heti, ettei joku pidä sinusta
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Somessa leviää makuuhuonetrendi, jossa piilee ikävä ongelma
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Mitä vaatteidesi väri kertoo sinusta? Näitä asioita eri värit symboloivat
- Kodinkonehuoltaja kertoo, miten suomalaiset rikkovat induktiolietensä huomaamattaan