Tutkimus on selvittänyt, mitkä häämatkakohteet ovat yleisimpiä eronneiden parien keskuudessa.

Häitä suunnitellessa parit usein tekevät samalla suunnitelmia myös häämatkaansa varten. Compare.betin teettämän uuden tutkimuksen tulosten valossa häämatkakohde kannattaakin miettiä tarkkaan, sillä tuoreet avioparit eroavat todennäköisemmin vierailtuaan tietyissä kohteissa.

Tutkimuksen mukaan hääpareille kohtalokkain häämatkakohde on Malediivit. Kansainväliseen tutkimukseen osallistui 3 100 henkilöä, jotka olivat myöhemmin päätyneet kumppaninsa kanssa asumus- tai avioeroon, ja heistä 20 prosenttia oli matkustanut häämatkallaan näille suosituille saarille.

17 prosenttia eronneista pariskunnista oli matkustanut häämatkallaan Marrakeshiin, joka on myös suosittu kohde. Kolmanneksi kohtalokkain kohde on Bora Bora 13 prosentilla ja neljäntenä on Bali, jonne häämatkallaan matkustaneista pareista kymmenen prosenttia oli sittemmin eronnut tai asumuserossa.

Top viiden täydentää Mauritius kahdeksalla prosentilla. Tämän jälkeen kohtalokkaimpien häämatkakohteiden listalla saadaan suomalaisväriä: seitsemän prosenttia eronneista pareista on matkustanut häämatkallaan Lappiin.

Jos häämatkakohteella haluaa pelata varman päälle, ovat Nairobi, Maui, Napa Valley ja Bangkok turvallisimmat vaihtoehdot liiton kestävyyden kannalta. Tutkimuksen mukaan näihin kohteisiin matkustaneista pareista vain yksi prosentti on sittemmin eronnut tai päätynyt asumuseroon kumppaninsa kanssa.

Alta näet tutkimustulokset kokonaisuudessaan listamuodossa:

  1. Malediivit (20 %)
  2. Marrakesh (17 %)
  3. Bora Bora (13 %)
  4. Bali (10 %)
  5. Mauritius (8 %)
  6. Lappi (7 %)
  7. Santoríni (5 %)
  8. Venetsia (5 %)
  9. Dubrovnik (4 %)
  10. Buenos Aires (4 %)
  11. Cancún (3 %)
  12. Bangkok (1 %)
  13. Napa Valley (1 %)
  14. Maui (1 %)
  15. Nairobi (1 %)